Wallace ja Gromit saivat kenkää Hollywoodista

Eivät ne sitten olleetkaan yhtään hauskoja... Brittiläisen Guardianin filmiblogin pitäjä lataa täysillä.

(...) I've never been a fan of Aardman Animations, that sacred cow of British cinema. I hate their Claymation inhabitants, with their blinking eyes, toothy grimaces and unformed foetus features. I hate their cosy, conservative plots.

Source: Guardian Unlimited, Xan Brooks - I hate Aardman

Dreamworks teki miljoonia Aardmanin elokuvilla, siis tappiota.

He saivat ns. "kenkää". Syyllisyys paistaa silmistä...

Tripodien paluu

Tripodit jyräävät yhä PopuLAARISSA! Nämä Hannu Tainan kannet ovat niin hienot, että päätin skannata ne tänne kaikkien nostalgiannälkäisten nähtäviksi. Tosin aika monilla näyttävät menevän Tripodien kapina ja Triffidien aika sekaisin, ei kun siis miten se nyt meni...

Takakansitekstit:

1. Viimeinen tukikohta: Jättiläiskokoiset metallitripodit vallitsevat maailmaa. Ihmiset elävät näiden ujeltavien kolmijalkojen tahdottomina käskyläisinä. Will, Henry ja Kuikelo lähtevät henkensä kaupalla etsimään viimeisten vapaiden eurooppalaisten turvapaikkaa kaukaa Valkoisilta vuorilta.

2. Lyijykaupunki: Turvapaikassaan Valkoisten vuorte uumenissa Euroopan viimeiset vapaat ihmiset laativat suunnitelman maailmaa vallitsevien Tripodien kukistamiseksi. Mutta ensin on saatava selville, mitä nuo ujeltavat kolmijalkaiset metallihirviöt ovat, kuinka ne toimivat. Will lähetetään kahden toverinsa kanssa uhkarohkealle tiedustelumatkalle Tripodien pääpaikkaan, Lyijykaupunkiin.

3. Tulinen pyörre: Tripodien alistamat ihmiset nousevat vastarintaan. Nuoret kapinalliset lähtevät turvapaikastaan Valkoisilta vuorilta toteuttamaan suunnitelmaa maailman vapauttamiseksi. Rajun ratkaisutaistelun tiimellyksessä Will kumppaneineen joutuu Mestarien kaupunkiin tulisen pätsin äärelle.

Tripodien aika (1979)

Suomalaisten kirjojen kannet teki Hannu Taina

Tripodien aika on jäänyt monille mieleen televisiosarjana, jota esitettiin 1980-luvulla. Se perustui kuitenkin John Christopherin (oik. Samuel Youd) jo 1960-luvulla kirjoitettuun kirjasarjaan, joka julkaistiin Suomessa nuorten sci-fi -kirjasarjassa Tiikeri ja sitten vielä erikseen kovakantisena trilogiana (ilmeisesti tv:n suosion siivittämänä). Muistaakseni ilmestyi myös Tripodien aika, joka oli yksi paksu nide.

Ihmiset elävät sarjassa keskiajan tasolle taantuneessa maailmassa, jonka herroja ovat muualta saapuneet tripodit (H.G. Wellsin Maailmojen sodan tyyliin). Ihmisten päähän asennetaan metallinen "kappi", vastaanotin, jolla ohjataan heidän toimintaansa. Maan asukkaat ovat tripodien palvelijoita - paitsi Valkoisilla vuorilla elävät vapaat eurooppalaiset...

Tripods walk to the City of Gold and Lead (YouTube)

Tripodien aika- sarja:
1. Viimeinen tukikohta
2. Lyijykaupunki
3. Tulinen pyörre

Kauneimmat lastauslaiturimme

Tässä blogissa, Kauneimmat lastauslaiturimme, kappale sitä kauneinta Suomea...

Siltamäen ostoskeskus

(...) suljetussa lastauslaiturissa maanläheisten punaisten joukossa yksi poikkeama luo mielenkiintoisen aksentin rivistöön.

• PS. Tänään oli sitten se päivä, kun ilmastonmuutoksen "hyväksyminen" löi läpi yhtäkkiä kaikkialla suomalaisessa mediassa. Jorma Ollila, muutoksentekijä... niinpä.

Omo riittopaketti (1962)

Äidiltä tyttärelle... Omo. Mainos on vuodelta 1962.

"Kyllä OMO on parasta Rosenlew-pesukoneeseemme"

Hornblower lähtee merille (1955)

Hornblower lähtee merille on käännös englanniksi julkaistusta kirjasta Hornblower goes to sea, joka sisältää tiivistetyssä muodossa kaksi ensimmäistä sarjan kirjaa (Upseerikokelas Hornblower ja Luutnantti Hornblower). Suomessa on ilmestynyt äskettäin myös dvd-boksi Hornblower-televisiosarjasta (Hornblowerin seikkailut), jota näytettiin viimeksi FST5-kanavalla.

Kirja ilmestyi Otavan Seikkailujen maailma -sarjassa, jonka tunnistaa helposti punaisesta selästä jossa on sahalaitaisia poikkiviivoja. Sarjassa ilmestyi muitakin erinomaisia nuorten kirjoja, kuten Pääskyt ja amatsonit.

C.S. Forester: Hornblower lähtee merille (Otava 1955)

Tämä laitos on varustettu tunnetun ja tuotteliaan brittiläisen lasten- ja nuortenkirjojen kuvittajan Geoffrey Whittamin tyylikkäillä ja tarkkaviivaisilla kuvilla. Alla on kuvattuna tärkeä kohtaus, jossa Hornblower voittaa pelkonsa ja juoksee raakaa pitkin.

Takakansiteksti:

Tämä nuorisolle tarkoitettu tiivistetty laitos kuuluisan englanttilaisen merisankari Hornblowerin seikkailuista vie lukijansa tuulessa pullistuvien purjeiden, saalista väijyvien kaapparialusten, välkkyvien miekkojen, uhkarohkeiden suunnitelmien ja uljaan miehekkyyden aikakauteen. Sivu sivulta nousee Hornblowerin kuva sekä hänen tovereittensa että lukijan silmissä yhä suurempaan loistoon. Hän kohoaa älynsä ja rohkeudensa ansiosta ujosta upseerikokelaasta kaikkien kunnioittamaksi luutnantiksi ja lopulta komentajakapteeniksi, jonka alaisena jokainen mies tuntee olevansa omalla paikallaan.

• Ks. myös Komentajakapteeni Hornblower (Yrttimaa).

Loppuhuipennukseksi vielä järjettömän hyvin leikattu (ja pöhkö)
Hornblower-"video" Queenin Bohemian Rhapsodyn säestyksellä...

Geneettisesti ala-arvoinen

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla oli tänään (28.1., Jukka Petäjä) ansiokas ja mielenkiintoinen koko sivun juttu Klaus Härön elokuvasta Uusi ihminen, joka kertoo 1940-luvun lopulla tyttökotiin sijoitetusta köyhälistötytöstä Gertrudista. Kyseisestä laitoksesta ei pääse pois ilman kohdunpoistua. Rodunjalostusta eli eugeniikkaa harrastettiin hartaasti myös Ruotsissa kuten monissa muissakin maissa tuohon aikaan sterilisaation avulla. Tätä tehtiin vuoteen 1976 saakka, viimeiseksi sterilisoitiin skitsofreniasta kärsiviä. Toimenpide ei varmaankaan tautia parantanut, päinvastoin...

Vaan kuinkas sattuukaan, toisaalla lehdessä Kahviautomaatilla-kolumnissa Juhana Rossi kirjoittaa englantilaiseen kulttuuriin kuuluvasta käsitteestä, Essexin tytöstä, an essex girl, joka on määrittelyjen mukaan moukkamainen, tyhmä ja seksihullu. Esimerkkinä on Jade Goody, joka aiheutti skandaalin rasistisilla kommenteillaan Britannian Big Brother -ohjelmassa. Rossi toteaa Goodyn ansainneen tätä ennen julkisuudellaan kuitenkin jo 12 miljoonaa euroa. Ja sitten Rossi kirjoittaa: "Summa kertoo tajuntateollisuuden kasvusta. Se kertoo, millaisia summia maksamma, että saamme seurata geneettisesti ala-arvoisen ihmisaineksen elämää. Katsokaamme ihmistä!" [lihavointi minun]

Rodullisesta paremmuudesta ovat tietenkin intoilleet aina ne, jotka kokevat olevansa geneettisesti parempia. Nykyäänkin. Kolumni julkaistiin aiheeseen sopivasti Talous-sivuilla.

Taloustoimitukselle voi antaa palautetta sähköpostilla: hs.talous@sanoma.fi

Galep (1917-1994)

Alla on aivan verraton muistovideo Tex Willerin piirtäjän Aurelio Galleppinin (Galep) muistolle. Laittakaa kaiuttimet päälle sillä taustamusiikki luo oivan tunnelman sarjakuvaruuduille.

Il Tex di Galep - Tex Willer

Aurelio Galleppini (1917-1994)

Suomessa julkaistiin hiljattain Galepin piirtämä Maxi-Tex Valkoisen biisonin pojat, jossa jatkui vuonna 1965 ns. liuska-Texeissä kesken jäänyt seikkailu "Taikakalu". Hyvää kannattaa odottaa, vaikka yli 40 vuotta.

Galep piirsi myös lastenkirjoja.

Pipsa ja Olli (1944)

Artikkeli: Kansan kuvalehti 2/1944

Suomisen perhe -elokuvia on jälleen kerran näytetty televisiossa. Niiden arvo on nostalgiassa sekä Ollin ja Pipsan pirteässä, pikkuvanhassa sanailussa. Tuttu Pariston kynäilemää sarjaa esitettiin ensin radiossa, joidenkin lähteiden mukaan vuosina 1938 - 1945, mutta YLE:n sivuilta löytyy tietoa että kuunnelmaversiotakin on lähetetty vielä 1950-luvulla. Radiossahan Maire Suvanto (Pipsa Suominen) ja Lasse Pöysti (Olli Suominen) kävivät nuoremmista kuin miltä jo oikeasti näyttivät...

Ja tässä on ratkaisu eiliseen dekkaripähkinään (Kokin kuolema):

Ovenvartijan kädessä olevalla veitsellä viilletty haava oli vuotanut runsaasti verta, kuten kuvista 3 ja 7 käy selville. Ovenvartija väitti, että kokki oli ensin haavoittanut häntä käteen veitsellään ja vasta sitten hän oli itsepuolustukseen lyönyt kokkia kohtalokkain seurauksin. Ovenvartija kertoi myös nostaneensa kokkin lieden vierestä keskilattialle. Mutta miten saattoi olla mahdollista, ettei kokin valkoinen takki ollut tahrautunut vereen (kuvat 5 ja 6) ovenvartijan verta vuotavin käsin hänen ruumistaan siirtäessä? Ainoa mahdollinen selitys siihen saattoi olla vain se, ettei ovenvartijalla vielä ollut haavaa kädessään. Hän oli siis ensin murhannut kokin ja vasta sitten viiltänyt veitsellä haavan käteensä.

Ovenvartija tekikin täydellisen tunnustuksen. Mustasukkaisuudessaan hän oli surmannut kokin tyrkkäämällä tämän terävää lieden kulmaa kohti ja oli sitten järjestänyt kaiken näyttämään itsepuolustuksessa sattuneelta tapaturmalta. Mutta hän oli tehnyt kohtalokkaan virheen unohtaessaan veritahrat vainajan vaatteista.

Kokin kuolema (1944)

Komisario Teräs kutsutaan paikalle murhaa selvittämään ja hän pidättää syyllisen. Minkä virheen ovenvartija oli tehnyt murhatessaan kokin? Ratkaisu on huomisessa PopuLAARIssa. Onko Teillä yhtä lailla harmaita aivosoluja kuin Teräksellä?

Hotelli 'Turistin' johtaja soittaa komisario Teuvo Teräkselle:
- Kokkimme on juuri surmattu. Tulkaa heti.

[klikkaa kuva isommaksi]

Lähde: Kansan kuvalehti 2/1944

Koululainen n:o 1 (1970)

Talvi tullut on... ja tässä talven kuvia Koululainen-lehdestä vuodelta 1970.

Koululainen 1/1970
Kansi: Heljä Lassila

Osaatteko lukea takakannen jännän kirjoituksen?

Koululainen julkaisi sisäsivuillaan Howie Schneiderin Eek ja Meek -sarjakuvaa:

© Howie Schneider

PS. Jouduin laittamaan kommentteihin bottitestin päälle, koska alkoi tulla jotain superpoppe urinate linkkejä viestien jatkeeksi.

Miksi JALOSTAJAN? Siksi rakas sisareni... (1948)

Tässä Jalostajan värikylläistä mainontaa vuodelta 1948 (vielä -45 mainostettiin tyhjiä hyllyjä. Huomatkaa, kuinka tyylikkäitä purkit ja pullot tuolloin olivat. Alahyllyllä vasemmalla on kukkakaalisäilyke, jonka kansi on todellakin kuin muotoilun kaunis kukka...

Jalostajan historian ensimmäiset säilykkeet tulivat mukaan vuonna 1947, tuotteina olivat vihreät herneet ja kukkakaali. Vuonna 1948 mukaan tulivat kalasäilykkeet. Samoihin aikoihin Jalostaja aloitti myös miedon ja väkevän sinapin tuottamisen, tuotteen nimeksi tuli Turun Sinappi. Jalostaja olikin 1940-luvun lopussa monipuolinen säilyketehdas tuotteinaan kala- ja vihannessäilykkeet sekä hedelmä-ja sienisäilykkeet lisättynä marmeladeilla, hilloilla sekä tietenkin sinapilla.

Lähde: Jalostajan historia
Miksi JALOSTAJAN?
Siksi, rakas sisareni, että JALOSTAJA pystyy hankkimaan parhaat raaka-aineet ja käyttämään ensiluokkaisia menettelytapoja jalostaessaan niitä edelleen mehuiksi, marmeladeiksi ja säilykkeiksi. Maistapas JALOSTAJAN puolukkamehua. Se on puhtaan makuinen, täyteläinen aito luonnonmehu - puhtaista puolukoista puserrettu.

(Kotiliesi 7/1948, takakansi)

• PS. Parnasson sivuilla on käyty keskustelua pienkustantajista ja kirjakaupoista.

Kurre ja Kirre (1941)

Säästäjä (1928-1949) oli Suomen säästöpankkiliiton julkaisema lapsille suunnattu lehti, joka painotti nimensä mukaisesti säästämisen hyvettä. Nykyäänhän lehdellä ei voisi mitenkään olla tällaista nimeä, säästäminenhän on kansantalouden vastaista toimintaa ja tuhl-, siis kuluttaminen, on tavoiteltavaa. Säästäjän nimi muuttui vuosiksi 1950-1968 muotoon Lipas ja kokokin pieneni. Lehdessä ilmestyi laadukkaita suomalaisia sarjakuvia, alla näytteeksi Kurre ja Kirre (sanat: Raul Roine, kuvat: Rudolf Koivu), jonka tekijät ovat varsin nimekkäät.

Säästäjä 8/1941 (painos 121 000)
Kurre pamautti nuijalla pöytää ja niin oli metsänväki
perustanut yhdistyksen "Kaikki talteen".

Mokailua uutisissa...

Populaaria ne ovat kai nämäkin, muslimipissit ja horisevat pääministerit.

Avantouintia (1951)

Kun pakkaset nyt täällä Etelä-Suomessakin alkoivat, niin ihan siitä ilosta saatte nauttia tästä kansikuvasta - kuvan herrat ainakin nauttivat näkymistä...

"Jääkarhujen päivänsäde" (Seura 5/1951)

Kansi: A.D.

Televisio netissä

Kiinnostaako Torchwood, ensimmäinen Doctor Who -spin-off -televisiosarja? Sitä voi katsella netissä in blinks -sivustolta ja Guba-videopalvelusta. Tämä on kaiken muun hyvän päälle ihan yhtä laillista kuin YouTube, ei siis mitään vertaisverkkoja tai ylimääräisiä ohjelmia (Flash Player riittää) : "Major Hollywood studios, distributors and independent film makers alike use GUBA to seamlessly reach one of the fastest growing audiences on the Internet." Tattis vaan.

Jonni Huimapää (1944-1977)

Jonni "härkätaistelua" harrastamassa (Mustanaamio 3/2007)
© King Features Syndicate

Johnny Hazardin (suom. Jonni Huimapää) seikkailuthan dinosaurusten saarella jäivät ikävästi kesken Seura-lehdessä vuonna 1951 (tilalle tuli Dickie Dare, suomeksi Pekka Peloton ja Meri-Matti), mutta nyt niille on onneksi saatu jatkoa ja oikein väreissä Mustanaamio-sarjakuvalehdessä. Odottavan aika voi joskus olla pitkä...

Frank Robbinsin piirtämä Jonni Huimapää muistetaan Suomessa erityisesti siitä, että sarjan sävyjen muuttuessa yhä oikeistolaisemmiksi se sai ns. "kenkää" Suomen Sosiaalidemokraatin sarjakuvasivuilta. Tarinaan nimittäin ilmestyi rahanahne ja moraaliton sissipäällikkö Bolo Guerrero; ei siinä muuten mitään, mutta hahmo oli ilmetty Che Gueveran kaksoisolento. Uudessa Suomessa ja Satakunnan Kansassa Jonni jatkoi seikkailujaan (lähde Sarjainfo 123 .pdf).

Ks. Seuran stripit (Kvaak-keskustelupalsta)

• PS. Ostarin helmissä tänään vuorossa Roihuvuoren ostari, eilen oli Erätori (Herttoniemi). Upeita kuvia ja älykkäitä tekstejä.

Lähiöblogit tulevat!

Ostarin helmi etsii nimensä mukaisesti helmiä ostareiksi, ja saatetaanpa siinä sivussa juoda parit kaljatkin luonnon helmassa.

Elämää Myllypurossa -blogissa julistetaan ohjelma:

Lähiöt eivät ole irrallaan kaupungista, vaan osa omaleimaista helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Suomessa haikaillaan usein jonkinlaisen ”oikean” kaupunkikulttuurin perään. Tosiasiassa Helsingin lähiöt ovat osa sitä ”oikeaa” kaupunkikulttuuria, jota meidän on hyvä oppia arvostamaan. Ne ovat osa meidän kaikkien urbaania identiteettiä.

Tietääkö joku lisää lähiöblogeja?

Punavyö (1973)

Punavyö, 3. painos, OTAVA 1973 (Kansi: Björn Landström)

Punavyö (>>Wikipedia) on Simo Penttilän luoma villin lännen -hahmo, joka taidoiltaan ja kyvyiltään on melkein supersankari. Sen verran ylivertaisesti hän 20-osaisessa romaanisarjassa taistelee konnia ja intiaaneja vastaan. Punavyön kotiosoitekaan ei ole ihan tavanomainen: Pirun keittiö, Luuranko-kanjon; lähellä Kuolleen miehen onkaloa ja Pääkallokuoppaa. Tie kulkee Mutapuron kautta Murhapurolle kääntyen Konnien kukkulalle ja yhdistyen Viimeisen huudon tiehen. Ei mikään posteljoonin toiveasiakas...

Simo Penttilä kirjoitti villin lännen Punavyö-sarjaansa alun perinkin kieli niin tukevasti poskessa, että hänen tekstinsä tuntuu tänään tuoreemmalta kuin Subtv:n ohjelmisto keskimääräisenä arkipäivänä.
Hämeen Sanomat, Ja sitten me pojat seikkailtiin (10.11.2006)

Otava julkaisi uudelleen osan Punavöistä 1970-luvun alkupuolella Björn Landströmin uusilla hienoilla kansilla.

Ks. myös"Malja vapaudelle!" Yliopisto -lehti 7/97

Hopeanuoli (1976-1985)

Viehättävä intiaanineito Kuunsäde pulassa (Hopeanuoli 13/1979)

Hopeanuoli-sarjakuvalehti ilmestyi 1976-1985. Nimisarja Hopeanuoli oli saksalaista alkuperää (Silberpfeil) ja sen tunnetuin piirtäjä oli belgialainen Frank Sels. Sels oli käsittämättömän nopea piirtäjä ja hän saattoi suoltaa viikossa yli neljäkymmentä sivua sarjakuvaa. Kova työ vaati ilmeisesti veronsa, sillä hän kuoli vuonna 1986 vain 44-vuotiaana. Lehdessä julkaistiin myös paljon asiatietoja intiaaneista sekä käsityöohjeita intiaanitavaroiden tekemiseen. Kullasvuoren leirintäalueella oli jopa Hopeanuolen intiaanileiri!

Numerossa 12/1979 kerrottiin sarjakuvan päähenkilöistä:

Hopeanuolen tapahtumat liikkuvat Coloradossa Kalliovuorten ylätasangoilla kiowa-intiaanien asuma-alueilla. Hopeanuolen oma leiri sijaitsee Silverstonesta etelään Durangossa. Kiowat olivat yleensä valkoihoisten katkerimpia vihollisia ja antautuivat lopullisesti vasta 1892.

Hopeanuoli on nuori kiowapäällikkö, josta kehittyi preerian tarumainen sankari. Hänen luonteensa perusominaisuuksia olivat neuvokkuus, urheus, sankarimieli ja peräänantamaton sisu.

Pekka Kenttä (myöh. Bob Kent) on Suomesta villiin länteen matkanneen uudisasukkaan urhoollinen ja sankarillinen poika. Hän ystävystyi Hopeanuolen kanssa jakaen ilot ja surut.

Kuunsäde on intiaaniprinsessa. Hän on jättänyt telttaliedet ja seuraa Hopeanuolta ja Pekkaa keikkuva tomahawk kupeilla seikkailuista toiseen.

Paksu Harri ja Pitkä Ted ovat karjapaimenia. He kesyttävät kovanyrkkiset lainsuojattomat, röyhkeät karjavarkaat ja seikkailevat rosvokoplat.

Tinka on Hopeanuolen ja Pekan kesyttämä puumanpentu, jonka emo oli kuollut. Uskollinen Tinka seuraa siitä lähtien sankareita öin ja päivin.

Hopeanuoli-kerholaiset saattoivat tilata itselleen näin hienot paidat omalla intiaaninimellään. 1980-luvun aikana inkkarileikit hävisivät "poikakulttuurista" ja Hopeanuoli-lehtikin kuoli pois, tekijänsä myötä.

Uusi ja hieno (1949)

Tämä Pohjolan liikennevakuutus toimii! Kuva havainnollistaa aina...

Vaununne, joka tänään on ylpeytenne aihe ja loistavassa kunnossa, voi huomenna jo olla liikenneonnettomuuden murheellinen muistomerkki.

Ratsutilan nuoret (1972)

Ratsutilan nuoret (Follyfoot) oli nuorten suosikkisarja, jota alettiin Suomessakin esittää 1972. Sarja perustui Monica Dickensin kirjaan Cobbler's Dream, joka ilmestyi jo 1963. Kirjan henkilöhahmot ovat samat kuin televisiosarjassa, mutta tilan nimeä (Follyfoot) ei kirjassa vielä mainittu. Televisiosarjan suosion myötä Dickens jatkoi kirjasarjansa kirjoittamista.

Televisiosarjan alkuteksteissä mainitaan myös Follyfoot-kirja (based on...), joten ilmeisesti myös se ehti ilmestyä ennen television tuomaa suurta suosiota.

Hevoshoitola Varsanjalka otti huostaansa vanhoja ja kaltoin kohdeltuja hevosia, jotka pelastettiin milloin milläkin tavalla julmilta omistajiltaan.

Sarjan päähenkilöä Doraa näytteli Gillian Blake (ks. ohessa kirjan kannessa).

Ihmisten ja eläinten kovista koettelemuksista kerrotaan yllättävän suorasukaisesti ja julmuuksia välttelemättä. Myös brittiläinen luokkayhteiskunta on jatkuvasti läsnä. Tyylissä on muutenkin jotain tuttua... aivan niin, Monica Dickensin isoisoisän etunimi oli Charles, hänkin kirjailija.

Takakansitekstiä:

Hevoshoitola Varsanjalka on lepokoti vanhoille, sairaille, huonosti kohdelluille tai hyljätyille hevosille, jotka siellä ottaa huostaansa joukko todellisia hevosystäviä: ontuva, hyväuskoinen Kapteeni, hänen puuhakas vaimonsa Anna, koulutyttö Callie sekä Paul ja Dora, kaksi nuorta, jotka ovat työssä talleilla.

Kaikki Varsanjalan henkilöt ovat persoonallisuuksia, ja niin ovat myös hevoset. Tilan ystävällinen ilmapiiri vetää puoleensa kirjavan joukon ihmisiä ja hevosia, mutta Varsanjalalla on myös vihamiehiä, ja yhden vuoden kuluessa seuraavat monet jännittävät ja yllätykselliset tapahtumat toisiaan. Kirjan perustunnelmana on kiintymys hevosiin ja elämään tallien liepeillä ja ratsastuspoluilla. Monica Dickens, joka koko ikänsä on harrastanut ratsastusta, kirjoittaa asiantuntevasti ja jännittävästi ja humoristisesti Varsanjalan ihmisten ja eläinten kokemuksista englantilaisessa maalaisympäristössä.

TÄMÄN KIRJAN TAPAHTUMAT ON NÄHTY SUOMEN TV:N FILMISARJASSA RATSUTILAN NUORET.

(Hevoshoitola Varsanjalka (Follyfoot), Otava, 1972)

Tulevaisuuden helikopterit (1957)

Rick Random on yksi kaikkien aikojen parhaita tieteissarjakuvia, jossa oli paitsi hienoja seikkailuja niin myös varsin kekseliäitä, ja joskus oikeaankin osuneita, tulevaisuuskuvitelmia (ks. Näköpuhelimessa Rick Random). Katsellessani Minority Reportia huomasin elokuvan poliisihelikopterissa jotain tuttua... Onkohan Spielberg tai erikoistehoisteista vastuussa olleet lukeneet vanhoja brittisarjakuvia?

Korkeajännitys 13/1957, Tutkijat jotka katosivat

Toki saattaa olla, että molemmilla kulkuneuvoilla on sama yhteinen esikuva - hiustenkuivaaja.

Laskutikku (1959)

Laskutikkua tuskin tunnistaisi enää kovinkaan moni nuori, sen verran "kuollutta" teknologiaa se nykyään on. Itse muistan, kuinka sellainen piti oppikoulussa hankkia itselle ja käyttö opetella. Kätevä väline se oli, ei siinä mitään. Ja pattereita ei tarvittu...

Ao. mainos on vuodelta 1959.

VAATIVIIN LASKUTOIMITUKSIIN

Älkää vaivatko päätänne turhaan. Saksalaisella tarkkuudella valmistetut NESTLER-laskuviivaimet suorittavat laskemisen puolestanne.
Kaiverretut asteikot kestävät kovaa kulutusta.

Pääedustaja Suomessa: WULFF
Teknillisten kojeiden ja piirrustustarvikkeiden erikoisosasto

Nuoren Voiman joulualbumi (1934)

Nuoren_Voiman_joulu_1934, originally uploaded by lurker_again.
Nuoren Voiman joulu 1934
Kansi: Onni Oja

Kontin pohjalle oli unohtunut yksi jouluinen kuva (Onni Oja), julkaistaanpa se vielä sen kunniaksi että eilen joulurauha päättyi (perinteiseen tapaan 13. tammikuuta eli nuutinpäivänä ). Normaali arkinen tora voidaan siis taas aloittaa tänään...

Porissa ja muualla Satakunnassa nuutipukkeja vielä kulkee, muualta tapa on hävinnyt.

Ilmastonmuutos Suomessa

Global Warming a Reality in Finland - Ilmaston lämpeneminen totta Suomessa, kirjoittaa Amin George Forji. Jutun mukaan saunassa käyntikin on vähentynyt, koska pakkanenkaan ei pauku...

In the absence of "Finnish cold," people have been less motivated to go to saunas, and most commercial ones are having their worst turn-over ever.

Postikortteja Pariisista (1967)

Le Moulin Rouge


Perspective des Sept Ponts

La Flèche et la Seine vues des Tours de Notre-Dame

Erään divarin ikkunassa oli nippu Pariisi-aiheisia postikortteja. Muutama tarttui mukaan.

Ylimmäisessä postikortissa (Moulin Rouge on todella punainen, Breves Amours on siellä menevän esityksen nimi) Marita pyytää äitiään lähettämään Ranskaan lisää rahaa ja Marjatta Leppäsen äänilevyn Pieni onni. Toisessa kortissa Marita kertoo osoitteensa ja kuinka uudessa perheessä pitää siivota "vaikka yksi akka käy siellä 3 kertaa viikossa". Molemmissa korteissa on postileima vuodelta 1967. Marita on varmaankin ollut au-pairina Ranskassa.

Alimmaisessa kortissa joku Eeva kiitelee mukavasta illasta ja kuinka Pariisisissa ei ole keväästä vielä tietoakaan (vuonna 1970).

Elämä pikakelauksella

Tämä jatkuva menneisyydessä matkailu pistää mielen askartelemaan myös tulevaisuudessa. Kun luin WM-datan asiakaslehdestä Ratkaisu (1/2007 pdf.) yritysfuturologi Tarja Meristön haastattelun (Pysyykö ihminen tulevaisuuden vauhdissa?), aloin pohtia asiaa myös populaarikulttuurin aiheen kannalta, sitä kuinka "vilkas" populaarikulttuuri virkistää aivoja enemmän kuin "hidas" korkeakulttuuri. Tätähän on PopuLAARIssa pähkäilty ennenkin. Ollaanko nyt saavutettu piste, jossa reipas vilkkaus muuttuu ahdistuneeksi hyperaktiivisuudeksi?

Lainaukset ovat Meristöltä...

Nykyisen instant happiness -sukupolven ei tarvitse säästää, koska hankinnat voi rahoittaa kulutusluotolla. Sille on pettymys, kun ensimmäisessä työpaikassa ei välttämättä pääsekään (...) kiinni optio-ohjelmaan.

Tämän toteamuksen totuus välittyy hyvin vanhojen lastenlehtien välityksellä, säästäväisyys oli yksi tärkeimmistä hyveistä - se takasi hyvän elämän. Myös monissa mainoksissa korostettiin tätä, Maraton anturaöljyllä ei taitaisi enää olla markkinoita.

Tulevaisuuden tutkijan näkökulmasta näyttää siltä, että kaikilla on kiire julistaa innovaatioiden mantraa, mutta kenelläkään ei ole aikaa pysähtyä ja antaa innovaatioiden tulla.

Ahkeruutta korostettiin "ennen vanhaan" yhtä voimakkaasti kuin säästäväisyyttä, laiskuus oli suuri synti. Mutta tuottavan joutilaisuuden merkitys kyllä ymmärrettiin, se oli usein askartelua, itse tekemistä. Nykyään ostetaan valmista.

"Liian älykäs ympäristö" pitää käyttäjää tyhmänä. Esimerkiksi moderni autoradio hakee jatkuvasti parhaiten kuuluvaa radioasemaa, vaikka se merkitsee kuulijalle pätkittäin kuuluvia ja vaihtuvia lähetyksiä.

Näin juuri, nykyajan ihminen ei kohta enää käytä laitteita vaan "antautuu" niiden armoille. Vanha tieteiskirjallisuus nosti tämän robottipelon hyvin pinnalle, nykyään tämä suosittu aihe on siirtynyt taka-alalle. Uskoisin, että hiljalleen myös "triffidit" hyväksytään ja geenimuunnellut kasvit lähtevät marssille reaalimaailmassakin.

Piileekö vanhan populaarikulttuurin viehätys sen verkkaisuudessa, nostalgisessa kaipauksessa hitaampaan maailmaan?

Ks. myös Tulevaisuuteen voi vaikuttaa omilla valinnoilla sekä CoFi-julkaisut.

Toivelauluja (1949-1983)

SusuPetal kyseli Ajan Sävelen kommenteissa, olenko jo tehnyt jutun iki-ihanista Toivelauluvihoista, joita aikanaan ilmestyi. No, tässä tulee...

Toivelauluja-vihko alkoi ilmestyä Helsinki Musiikki-Fazerin kustantamana; alussa sarjaa toimitti vuodesta 1949 nimimerkki Kullervo (oik. Tapio Lahtinen). Kullervon aikoina vihoissa oli kilpailulipuke, jossa sai äänestää sen hetken suosituimpia kappaleita ja ko. vihon suosituimpia kappaleita - tämä kai oli sitä interaktiivisuutta silloin. Vihossa 15 kerrottin, että parhaat kappaleet (vihon 13 äänestyksessä) olivat Tulisuudelma, Egon ja Pariisin taivaan alla, vihon suosituimmat kappaleet olivat Mustasukkaisuutta, Sinun silmiesi tähden ja Älä tyttöni itke. Vihoille julkaistiin myös "kokoamiskansioita", jotka "antavat jokaiselle Toivelaulujen ystävälle tilaisuuden säilyttää omistamansa lauluvihkoset aistikkaina kirjoina, jotka pysyvät siisteinä eivätkä pääse hukkumaan."

Kunpa saisi joskus kuulla kappaleen Matka kuuhun (Destination Moon), jonka suomalaiset sanat ovat H. Nevan. "Vehje, jonka tein, kulkee atomein, määränpää on kuu. Taakse meiltä jää vanha pallo tää, sen ahtaus ja murhe muu." Suomalaisessa iskelmässä on siis ollut science fiction -aineksiakin!

Vihoissa oli paitsi suomalaisten niin myös ulkomaisten iskelmien sanoituksia, jälkimmäiset oli usein poimittu ajankohdan suosituista elokuvista. Olipa joukossa joskus joku kansanlaulukin.

Toivelauluja toimitti myöhemmin 1970-luvulla Jaakko Borg. Viimeinen numero julkaistiin vuonna 1983 (tietää Pomus). Tietääkö joku, mikä oli viimeisen vihon numero?

Sähkö ja Sävel (1957)

Sähkö ja Sävel ilmestyi vain pari vuotta (1956-1957). Se oli enemmänkin mainoslehti uusille äänilevyille. Numerossa 1/1957 (kansikuvassa Seija Lampila) on mielenkiintoinen juttu Elannon uudesta levybaarista. Koska kirjoittajaa ei mainita ja lehteäkään ei ole ollut aikoihin olemassa, niin ehkä sallitaan jo uusintajulkaisu.

Äänilevyjen suhteen Suomi on jäänyt paljon jälkeen toisista pohjoismaista. Verrattakoon tässä tapauksessa maatamme esimerkiksi Ruotsiin, jonka myynti on noin kymmenen kertaa meidän myyntiämme suurempi. Vasta viime aikoina on kansamme alkanut tajuta omien toivekonserttien merkityksen ja hankkinut enemmän levysoittimia. Myös levyjen myynti on tästä syystä kovasti vilkastunut.

Maan suurin osuusliike Elanto on myös nyt avannut tavaratalossaan uudenaikaisen levybaarin. Lehtemme toimittaja käväisi jututtelemassa sen hoitajaa herra Ulf Österbergiä ja tiedusteli kuinka osuusliike, joka tunnetaan paremmin aivan toi senlaisten liikeyritysten harjoittajana, on ryhtynyt tällaisen osaston perustamiseen?

»Tavaratalossa asiakaspalvelu on pääasia», sanoo herra Österberg. Asiakkailla täytyy olla mahdollisuus saada kaikkia haluamiansa artikkeleita ilman turhia juoksuja liikkeestä toiseen. Siksi levyosaston perustaminen oli aivan itsestään selvä välttämättömyys.»

»Onko Teillä levyvalikoimanne hankinnassa mitään erikoista linjaa, jota noudatatte?»
»Mikään erikoinen linja ei voi levyjen myynnissä tulla kysymykseen, koska kaikkien asiakkaiden maku täytyy ehdottomasti tyydyttää. Toiselle asiakkaalle »Birth of the Boogie» on kauhistus, mutta toiselle taas Bachin koraalin kuunteleminen saattaa olla suoranaista kidutusta. Näin alkuvaiheessa ei levyvalikoimamme tietenkään voi olla aivan täydellinen, eikä asiakkaiden toivomuksia ole kaikissa tapauksissa voitu täyttää heti, mutta jo seuraavana päivänä on levy voitu toimittaa.»

»Miltä myynti näyttää? Ovatko toiveet sen suhteen toteutuneet?»
»Näin lyhyessä ajassa on mahdotonta "päästä kiinni" täydellä höyryllä, mutta joulumyyntimme ylitti kuitenkin kaikki toiveet.»

»Mitä mieltä olette nk. vapaakuuntelijoista?»
»Jokainen myyjä oppii pian huomaamaan kuka on "vapaakuuntelija" ja kuka ei. Jos seitsenvuotias tenava tulee pyytämään, että täti soittaisi "sitä Mikki Hiirtä", voi olla melko varma siitä, että kauppaa ei synny. Teini-ikäisten kuunteleminen kestää kauan ja on harras toimenpide, mutta useimmiten päästään kaupanteossa yksimielisyyteen, vaikka kysymyksessä onkin monen viikon säästörahoista luopuminen. Nykymusiikin ystävistä puheenollen heidän joukostaan löytyy suorastaan asiantuntijoita, jotka saattavat aiheuttaa myyjälle ohimenevän oikosulun. Kukaan han ei ole täydellinen.»

»Onko teillä ollut asiakkaita, jotka ovat kysymyksillään hämmästyttäneet myyjän aivan tyystin?»
»On aihetta antaa täydellinen tunnustus myyjillemme, koska näin hullusti ei ole koskaan käynyt. Mitä Te vastaisitte, kun asiakas kysyy kappaletta, ‘joka soitettiin
radiossa viime kuun 27. pnä, en muista säveltä, mutta kovin kaunis se oli?’ Ainoa mahdollisuus tällaisessa tapauksessa on, että analysoi hitaasti mutta varmasti asiakkaan toivomusta niin pitkälle, että lopulta pääsee asian ytimeen. Aikaa vievää ja hidasta työtä, mutta tuntee kyllä työn iloa näiden sanojen täydellisessä merkityksessä, jos on näin vajavaisten vihjeiden opastamana löytänyt asiakkaan tarkoittaman kappaleen.»

»Onko vielä jotain lisättävää asiakaspalvelusta? »
»Ehkäpä systeemi, jonka mukaan asiakas saa tilata haluamansa levyn, ja sen toimitus tapahtuu yhden vuorokauden kuluessa. Olemme huomanneet asiakkaiden melkein sataprosenttisesti lunastavan tilauksensa. »

»Niin, siitä se sitten alkaa pyöriä, tuottajien, asiakkaiden ja meidän iloksemme. Tunnuksemme on: paras mahdollinen asiakaspalvelu tuottajien kanssa solmit tujen hyvien suhteiden ja oman henkilö kuntamme laajan asiantuntemuksen avulla. Tervetuloa tutustumaan uuteen osastoomme!»

Pajunkissat tammikuussa

Kotiliesi 7/1938
Kansi: Martta Wendelin

Kävelyllä lasten kanssa huomasimme, että on koittanut pajunkissojen aika! Tammikuussa...

Lehdessä oli juttua, kuinka pilkkijät olivat päässeet syysjäille. Ulkona riehuu kevätmyrsky.

Ks. Ilmastonmuutos.

Pimeä nousee (1979)

Yllä meren, alla kiven oli nuorille suunnattu fantasiakirja, joka teki ainakin allekirjoittaneeseen melkoisen vaikutuksen ilmestyessään suomeksi 1970-luvun lopussa (vaikka itse olinkin jo lukiolainen). Siinä tuttu peribrittiläinen viisikkoseikkailu muuttui hurjaksi mytologiseksi matkaksi tarujen ja seikkailujen maailmaan, kerronnan sävytkin olivat välillä yllättävän synkkiä ja pelottavia; ja olihan viisiosaisen sarjan nimikin Pimeä nousee (The Dark is Rising).

Sarjan uusin "inkarnaatio" on sangen tyylikkäästi toimitettu ja kannet kiiltävät komeina, mutta Michael Heslopin alkuperäiset kannet vievät silti mielestäni voiton (nostalgiaa, niinpä).

Sisarukset Simon, Jane ja Barney viettävät kesälomaa isosetä Merryn vuokraamassa Harmajassa talossa Cornwallissa. He löytävät kartan, joka johdattaa heidät kuningas Arthurin aikaisen aarteen jäljille. Se on arvokkaampi kuin elämä, sillä oikeitten ihmisten löytämänä se auttaa pitämään loitolla pahuuden voimat, jotka ovat valtaamassa maailman.
Kolmikkoa saartavat pian kuoleman vaarat, mutta rinnalla seisoo salamyhkäinen isosetä, joka on muinaisen tiedon haltija ja ulkopuolella hyvän ja pahan.
Susan Cooper on nykypäivien maineikkaimpia nuortenkirjailijoita, joka tällä teoksellaan aloittaa palkitun 5-osaisen kirjasarjansa "Pimeä nousee".

Anki Lindqvist Ajan Sävelessä (1963)

Anki lauloi miljoonille!

Ajan Sävel (1955-1963) oli selvästi Suosikin (1961-) edeltäjä, jutut olivat samalla tavalla liioiteltuja, ihovoide mainoksissa riitti ja keskiaukeamalla oli tietenkin ihailijakuva. Lehden formaatti oli kuitenkin sen verran vanhanaikainen, että nuorekas Suosikki vei voiton.

Seuraavassa Ajan sävel -lehden (n:o 39/1963) pääjuttu Ankista:

Oli elokuun 30. päivä tänä vuonna. Saapui ilta ja kellojen osoittimet Suomessa osoittivat puoltayötä. Tämä hetki merkitsi paljon eräälle "pienelle" suomalaiselle, nuorelle iskelmälaulajattarelle, jonka tehtäväksi oli sattumalta tullut esiintyä Radio Luxemburgin ohjelmassa. Näin yllättäen kirkkaaseen valokeilaan joutunut suomalaistyttö oli Anki Lindqvist, joka tunnetaan erinomaisesta levytyksestään "Teinitytön Blues". (...) Kohtelias Mr. Kingston sitten toimitti Ankin tilaisuuteen, jossa nauhoitettiin Radio Luxemburgia varten ohjelmaa "The Friday Spectacular". Vasta kymmenen minuuttia ennen nauhoitusta Anki sai tiedon
asiasta ja myös siitä, että hän on tilaisuuden ulkolainen vierailija. Mutta parisatapäinen nuorisojoukko oli haltioissaan Ankin esityksestä ja hänen nokkelista vastauksistaan haastattelijan asettamiin kysymyksiin; valtava huutokonsertti palkitsi ankin laulaman "Teinitytön Bluesin", suomeksi laulettuna. - Samassa ohjelmassa esiintyi mm. Englannin suosituin laulava ja soittava kitarayhtye The Beatles sekä uusi laulajapoika Duffy Power ("Hey Girl").

Duffy Power taisi sittemmin jonkin verran suosiota saadakin, sillä hänen levyjään saa vieläkin uusintajulkaisuina. Kitaramusiikki sen sijaan oli ohimenevä muoti-ilmiö. Ankin ura toki jatkui komeasti Cumulus-yhtyeessä.

Allt för Alla (1926)

Allt_för Alla, nr. 42/1926, originally uploaded by lurker_again.

Suomen Lukemista kaikille -lehden esikuva oli ruotsalainen Allt för Alla (Den svenska tidningen med den största spridningen). Lehti "lokalisoitui" vuosien myötä kuitenkin hyvin suomalaiseksi, vaikkakin ruotsalainen Helge-sarjakuva ilmestyi Heiskana pysyvästi takakannessa koko lehden julkaisuajan.

Yo. kannessa on komea sci-fi -aihe: "Ur havet steg Atlantis..." Lehti maksoi Suomessa 3,50 markkaa, rautateillä myytynä 4 markkaa. Osa mainoksista oli suunnattu myös Suomeen: Vita Tvätt-björn säljes överallt i Sverige och Finland. Äveriäässä Ruotsissa lehden sarjakuvat olivat kaikki väreissä, myös sisäsivuilla.

2006/II

Viimeisen vuosineljänneksen aikana PopuLAARI oli suorastaan hyperaktiivinen. Viestejä tuli joka päivä kaksi, joskus enemmänkin (tahti on tänä vuonna hivenen hitaampi, pakosti).

Lisäksi innostuin siitä, että Suomeenkin saapuivat vihdoinkin yhteisökirjanmerkit (kuten Blogispotti, jonka kanssa alkoi syvempikin kumppanuus). Valitettavasti niistä innostuivat kovin harvat; Web 2.0 ei täällä "pohjan perillä" vielä ole lyönyt täysillä läpi. Tänä vuonna nähdään, menestyvätkö ne (siis kerrotaanko ja herqutellaanko).

Viime vuoden toinen puolisko alkoi heinäkuun helteillä, jolloin luettiin vanhoja dekkareita kuten Viimeiset mandariinit ja Skarabeen salaisuus. Lomalla käytiin Porin maauimalassa ja Peli SALOONISSA. Ja keitä olivatkaan mm. Vappu, Raili, Touhu ja Pertti? Myös elokuussa oltiin vielä jonkin aikaa kesälaitumilla ja moni muukin kävi katsomassa sivuilta, miltä näyttää nuottaruoho. Vanhaa suomalaista sarjakuvaa löytyi arkistoista, Professori Itikaista ja Kaksoset. Mutta kovin moni haikaili hakukoneista vielä Vinettoa, koska sitä ei enää Alkosta saa. Helga Sjöstedtin Afrikan veitikoita antoi oman kuvansa aikansa asenteista. Syyskuussa janoisia muistettiin vielä Karhu-viinalla ja Ami-Colalla. Pikkuista kulttuurisotaakin tuli käytyä, kun populaarikulttuuri iski takaisin kuin miljoona volttia! Merkille pantiin myös Seura-lehtien vanhat, hienot kannet, joista monet olivat Eila Koskinen-Krusbergin taiteilemia. Ja hei, olut ei lihota! Lokakuussa riehaannuttiin Kaari Utrion romaanien kansitaiteesta, uhkeat aatelisneidot ja porvaristytöt kovine kokemuksineen esiteltiin hulvattomien takakansitekstien kera. Toki käytiin myös kirjamessuilla. Menneisyysvisioita nähtiin monessa paikassa, Teräsmiehen poikaankin saatiin uutta näkökulmaa perätin Baabelin tornin ajoilta. Montaa lukijaa nauratti Aatun silmätulehdus, joka oli pientä piikittelyä tiettyyn suuntaan. Toimenkuvaksi tajuttiin menneisyystoimittaja ja PopuLAARI on menneisyysikkuna. Marraskuussa käytiin paitsi kääntämässä vene niin myös hirviöiden laaksossa. Kuuden sanan sf-novellit osoittautui hyvin suosituksi meemiksi ja se lähti leviämään kulovalkean tavoin; yritin myös antaa osalle novelleista kuuden sanan arvostelut. Pohdiskelu stereotyypeistä ei unohtunut, sillä neekerinsuukot ja blondit asetettiin näytille blogivitriiniin. Elämän arvoitus toki ratkaistiin myös, panspermaa, selvä se. Toinenkin meemi lähti liikkeelle: miksi luen blogeja. Suomalaisen paperitähtikultin suuri hetki, Kristianin itsemurha, kuvien kera, kaivettiin myös kaikkien nähtäväksi. Joulukuu alkoi Joulupippurilla ja monta muutakin joulun ihmettä löytyi viesteistä, vaikkapa että Karitsan veri puhtahaksi sai mustan Saaran kokonaan. Yllättävän vähälle huomiolle ja kiinnostukselle jäi se, että Matt Damon löytyi elokuvasta Minority Report. Odotin kymmeniä tuhansia kävijöitä ympäri nettiä vaan tuli tuskin yhtään. Panin jopa sähköpostin Damonin fanisivuston ylläpitäjälle, mutta tämä ei suostunut edes vastaamaan. Jäätynyt mies oli aikansa multimediatapaus romaanina, sarjakuvana ja radiokuunnelmana. Novan jänis -mainoksen arvostelu Hesarissa pisti ihmettelemään, millaiset ihmiset mediakritiikkiä oikein kirjoittavat. Vuosi päättyi hieman alavireiseen tunnelmaan, sillä viikatemies sai vaihtaa vuoden.

Lopuksi voin vain todeta,
että Populaari tekee älykkäämmäksi!

Tulevaisuuden tekijät

Rikkaat matkustavat business-luokassa, tosirikkaat omilla jeteillään - ja biljonäärit avaruusraketeilla! Jeff Bezos on rakentanut oman sellaisen nimeltä Goddard.

Onko tässä tulevaisuus? Juuttuvatko "suuret" valtiomiehet kahakoimaan joutavia sotiaan ja politikoimaan ideologisen yksisilmäisesti kuvitteellisesta vallasta samaan aikaan kun valtavia omaisuuksia luoneet liikemiehet, kuten Bezos ja Bill Gates, käyttävät rahansa avaruusteknologiaan tai hyväntekeväisyyteen ennennäkemättömässä mittakaavassa?

Tämä jos jokin kertoo siitä umpikujasta, johon suurvallat ovat ajautuneet.

Oheinen kuva on Blue Origin -sivustosta.

Tie Coloradoon (1978)

Louis L'Amour (1908-1988) lienee maailman suosituin western-kirjailija, ainakin hänen kirjojaan on painettu satoja miljoonia eri kielillä ympäri maailmaa. Itse en ollut aikaisemmin hänen tuotantoonsa tutustunut, mutta satuin kirpputorilta ostamaan pinkan hänen kirjojaan 50 senttiä kappale. Hinta ja laatu kohtasivat.

L'Amourin kirjat ovat ihan sitä itseään, hyvää kioskikirjallisuutta tosi miehekkäistä sankareista tutuissa seikkailuissa 1800-luvun Amerikassa. Ensimmäisensä käteeni sattunut kirja oli Tie Coloradoon (engl. Galloway), joka kuuluu Sackett-suvusta kertovaan sarjaan. Kerronta katkeaa aina välillä tarkkoihin selostuksiin aikakauden tavoista ja hahmotkin tuntuvat välillä selostavan kaikenlaista mielenkiintoista selvästikin kirjailijan äänenpainolla. L'Amourin pulp-kirjailijan tausta (hän aloitti uransa jo 1930-luvulla myymällä tarinoita pulplehtiin) näkyy tapahtumien tavattoman nopeissa käänteissä ja hyvinkin seikkailullisromanttiseksoottisissa motiiveissa (kulta-aarre löytyy tuosta vain, susi lyöttäytyy metsästä miehen apuriksi); sankarit myös välillä alkavat ihastella ihania maisemia niin siirappisilla sävyillä, että oikeat cowboyt eivät varmastikaan sillä tavalla puhuneet. Välillä tyyli tuo mieleen vanhat Zane Greyn lännenromaanit. L'Amour kirjoitti Hopalong Cassidy -kirjoja salanimellä Tex Burns.

Louis L'Amourilla on viralliset sivut täällä.

Vanhat sarjakuvat Sirkassa (1926)

Sirkka-lastenlehti julkaisi paljon sarjakuvaa (kuten jo hyvin tiedämme), esimerkiksi Olli Pirteän seikkailuja.

Silloin tällöin lehdessä ilmestyi kuitenkin myös "salaperäisiä" sarjakuvia, joiden esikuvat olivat selvästi ulkomailta mutta tekijätiedot jätetty kertomatta. Ville Veitikan autokepponen on jo kerran PopuLAARIssa esitelty (ks. Amerikalainen kuvakirja); eri tyylillä piirretty Jussin karkumatka muistuttaa amerikkalaista sanomalehtisarjakuvaa Skippy ja Papukaija huutokaupassa -sarjakuvan esikuvan on uumoiltu löytyvän ehkä Britanniasta. Sarjakuvat on todennäköisesti "muokattu" jonkun suomalaisen taiteilijan kynällä alkuperäisistä mallia ottaen. Mielenkiintoista on huomata, että ulkomaalaiset sarjakuvat tunnettiin täällä Suomessakin jo näin aikaisin ja niistä saatiin varmasti vaikutteita; eivätkä suomalaisen sarjakuvan "isät" Ilmari Vainio ja Hjalmar Löfving suinkaan tyhjästä nyhjäisseet, kyllä he olivat oppineet sarjakuvan kielen jo jostain muualta.

Kvaakissa on jo aiemmin pohdittu alla olevien sarjojen alkuperää ihan asiantuntijoilta kysellen, kiitos Timo Ronkaisen.

[klikkaa kuvat isommiksi]

Ville-veitikan autokepponen - Sirkka 13/1926

Jussin karkumatka - Sirkka 5/1926

Papukaija huutokaupassa - Sirkka 8/1926