Utrio_Aatelisneito_detail, tallentanut Lurker_again.
Kuva: Aimo Virtasalo
[Klikkaa kuva isommaksi]
Ursula ja Margareta keskiaikaisissa bondage-asuissaan.
Yleisön pyynnöstä (tahi vastaväitteistä huolimatta) saamme jälleen kerran nautti Kaarin tuotannon kansikuvasta ja lieveteksteistä, tällä kertaa on vuorossa Aatelisneito, porvaristyttö (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1974).
Mustakutrinen, liekkisilmäinen Ursula Niklaantytär oli Suomen häikäilemättömän uskonpuhdistajan Pietari Särkilahden sisar. Hän oli perinyt isänsä "Kiukku-Nikun" - Turun kaupungin pelätyn pormestarin - kiihkeän luonteenlaadun ja suorasukaiset halut.
Omapäisyydessään hän ajautui avioliittoon saksalaisen porvarin Staffan Welcherin kanssa, jolle ehti synnyttää kolme lasta ennen miehen kuolemaa. Leskeksi jäätyään Ursula muutti takaisin isänsä taloon ja tutustui kummitätinsä veljeen, aateliseen Jan Klaunpoikaan, joka pyysi häntä vaimokseen. Ursulan levoton veri oli kuitenkin syttynyt syntisesti kuolleen miehensä vanhimpaan poikaan ja hän järjestytti isänsä avulla avioliiton tämän pennittömän raakimuksen kanssa. Ursula sai katkerasti kokea, että ylpeinkin keskiajan nainen on miehensä omaisuutta, hän näki lapsineen nälkää, koki nöyryytyksiä ja sai kuritusta, jos vain mies niin tahtoi.
Omituisten sattumusten kautta suomalaisen Ursulan vaiheet koskettavat kuningas Kustaa Vaasan sisaren, lempeän Margareta Vaasan kohtaloa. Kummankin nuoren naisen, porvaristytön ja vallasnaisen osaksi tulee rakkaus, joka on ongelmallinen ja pelottava. Siinä, missä tulinen Ursula taistelee naaraspantterin tavoin omastaan ja lastensa onnesta, käyttelee ylhäinen Margareeta pehmeää, mutta peräänantamatonta tahdonlujuutta.
Ursulan ja Margareetan myrskyisen elämän taustana ovat Ruotsin ja Suomen linnat ja kartanot, Turku, Rauma ja Viipuri, Kustaa Vaasan valtataistelut sekä uskonpuhdistuksen suuri murros.
Keskeisenä kirjassa, kuten Kaari Utrion kaikissa aikaisemmissakin romaaneissa, ovat naisen elämä ja ongelmat piittaamattoman kovaotteisessa miesten maailmassa.
Ks. myös Kartanonherra ja kaunis Kirstin (1500-luku) ja Rakas Henrietta (1977)
Tekstit
Kaari Utrion kirjoja en ole lukenut. Jostain on tingittävä. Tosin se lienee lähinnä emotionaalinen ratkaisu. Sinänsä en vierasta naisten kirjoittamaa proosaa, mutta heidän runojaan luen mieluusti. Tuosta kuvasta tulee mieleeni, että rintoja pullistava pömpötysmuoti on taas voimissaan. Onneksi leidit eivät sentään yleisesti kurraa itseään kureliiveihin.
VastaaPoistaSivumennen sanottuna minua häiritsee Roger Mooren myöhemmissä Bond-rooleissa hänen peffakorsettinsa, vaikka en nyt miehiä "aillä silmällä" katsokaan.
Roger Moore häiritsi minua yleensäkin Bond-elokuvissa, lukuun ottamatta ehkä Elä ja anna toisten kuolla -filmiä joka on tehty niin kieli poskella, että voisi olla ihan joku toinen elokuva.
VastaaPoistaTäällä esittelemäni Kaarin kirjat ovat anopin hyllystä, josta haalin ne meille. En minäkään niitä sentään lukenut ole, kansikuvat ja takakansitekstit riittävät mainiosti. Mutta varmasti ihan kelpo lukemista, aika vain ei riitä kaikkeen.
Minäpäs olen lukenut näistä ensimmäisistä kaikki! Osa on vieläkin minulla (ilman kuvaliepeitä, harminpaikka) ja osa on perhepiirin hajotessa tullut sijoitetuksi joko omaan lapsuudenkotiini tai tyttäreni luo. Mittari Kaarin kirjallisuuden osalta tuli täyteen vasta joskus 90-luvulla.
VastaaPoistaNämä olivat aina erittäin odotettuja joululahjoja. Muistan viettäneeni näiden parissa rattoisasti lukuisat joulunpyhät!