Yöjuttu n:o 6 (1991)

Yöjuttu (Geisterjäger John Sinclair) oli saksalainen vihkoromaani, jota kirjoitti Jason Dark (Helmut Rellergard). En ole itse näitä lehtiä koskaan jaksanut lukea, mutta kannet ovat "hienoja" - tässä yksi näytiksi...

Nyt! Mahtava tuplanumero!

YÖJUTTU

hyytävää kauhua

JOHN SINCLAIR:

ENSIMMÄINEN TAPAUKSENI

eli kuinka kaikki alkoi

MUSTAVERINEN

VAMPYYRI

Linkki: Yöjuttu-infosivu

Heteka (1938)

Heteka oli aitoa suomalaista funkkista! Luksusmallissa 37 käytettiin kierukkajoustimia, jotka todella olivat äänettömiä - myöhemmin käytettiin harvempaa rautalankaverkkoa joka todellakin nitisi, vanerivirityksistä puhumattakaan. Veikko Lavin Serenadissa Hetekalle sanottiin että "verkkopohja soi." Samaten: "Joka ilta suoritettiin sama rituaali: loota esiin kiskottiin ja lattiasta maali". Ilmeisesti sota-aikana hävisivät myös kumitulpat jaloista, jolloin putkenpäät raapivat lattiaa ja saattoivat päästää ne luteetkin sisälleen.

Palle (Reino Palmroth) lauloi: "Vaikk' näyttää että yhdelle, se antaakin unen kahdelle. Ihme tavaton tuo hetekamme on." Tilaa oli vähemmän kuin nykyään. Alla oleva mainos on vuodelta 1938.

Ihannevuoteessa on nyt
12 JALKAA!
PÄIVÄ- JA YÖJALAT ERIKSEEN!

Heteka 37:n sisäsänky on päivisin ja siirrettäessä pyöräjaloillaan. Yöllä se pysyy vankasti paikoillaan tärinää eristävillä ja lattiaa säästävillä kumitulppajaloillaan. Sen vuode voidaan jo aamulla sijata, yöjaloille nostettaessa se nousee normaalikorkeudelle.

Yläsängyn toinen reunaputki on taivutettu alaspäin, niin että se ei paina sängyn laidalla istuttaessa. - Kierukkajoustinpohjat ovat äärimmäisen lujia ja äänettömiä. Runko ja jalat paksua, umpisaumaista teräsputkea.


HETEKA Oy
Näyttely: Aleksanterink. 36
Tehdas: Nilsiäntie 18-20
Helsinki. Puhelin 70 011 (vaihde)

Kansan kuvalehti (1952)

Kansan kuvalehti (1926-1954) julkaisi paljon sarjakuvia. Takakannessa olivat Rymy-Eetu ja Kissalan prinsessa. Vuonna 1952 lehdessä julkaistiin sellaistakin harvinaisuutta kuin suomalaista seikkailusarjakuvaa: Tapani Löfvingin seikkailut isonvihan aikana.

Alla olevien kaltaisia veikeitä lapsihahmoja ei jostain syystä enää aikauslehtien kansikuvissa käytetä vaikka ennen aihe oli hyvinkin suosittu.

Läksyt on luettu. - Valok. Dahlgren N:o 24/1952
Rymy-Eetu ja Kissalan prinsessa

Nyt ne alkavat, ne Oslon olympialaiset. Valok. Kuvapalvelu Nousiainen N:o 4/1952

Mauno Seppälä, Tapani Löfvingin seikkailut

Hyvä kaappaus, salapoliisi Flix (1938)

PopuLAARIssa on ollut useita esimerkkejä mainossarjakuvista (ks. Jenkki-purukumi), mutta tämä on ensimmäinen mainosnovelli - ja vieläpä dekkaritarina. Mainostettavan tuotteen logoa ei näy missään, ja tuotekin tulee "tapetille" vasta tapauksen keskivaiheilla. Enkä paljasta sen nimeä minäkään, lukekaa itse! Mainos on vuodelta 1938. [Olen muuten siirtynyt käyttämään Bloggerin betaversiota, jossa on vielä joitakin bugeja. Kommentointi ja haut eivät näytä aina toimivan.]

Salapoliisi Flix oli pieni mies, mutta ei mitenkään tyhmä; monet hänen virkatovereistaan, joilla ei ollut ollut niin hyvää menestystä, nimittivät häntä kateuden sekaisella ivalla »meidän Sherlock Holmesiksemme liivintasku­koossa». Mutta eräässä asiassa, joka oli erikoisen tärkeä, koska se kaikkien mahdollisten ja mahdottomien hämärien tapahtumien vuoksi oli herättänyt paljon huomiota, ei Flix parhaalla tahdollaankaan päässyt eteenpäin eikä enää tiennyt mitä tehdä.

Oli kysymyksessä saada tietää erään naisen nimi, jonka todistajalausunnot näyttivät olevan omiaan saattamaan eräät tapahtumat aivan toiseen valoon, ehkä antamaan sille puolelle, jonka puolesta Flix työskenteli, yhdellä iskulla voiton. Pieni mies tuumi päänsä puhki, riensi kuin kärppä sinne tänne, pisti terävän pienen nenänsä joka paikkaan - turhaan, hän ei tullut salaperäistä tuntematonta lähemmäksi, vaikka hänellä olikin eräs johtolanka.

Oli kaksi kiinnekohtaa, jotka vaikuttivat, että hän kaikista erehdyksistään huolimatta ei päästänyt asiaa käsistään. Ensiksikin voi nainen eräistä syistä asua vain eräässä määrätyssä kaupunginosassa, ja sitäpaitsi Flix oli saanut tietää, että nainen oli pitkä ja solakka ja aina hyvin aistikkaasti pukeutunut. Mutta kaikesta tästä huolimatta - ja tämä oli kohta, johon Flix pani viimeisen toivonsa - piti naisen käsien olla huomiotaherättävänä poikkeuksena hänen muuten elegantista olemuksestaan, hänellä piti olla tosin hyvin muodostuneet, mutta työn turmelemat kädet.

Mitä tehdä? ajatteli Flix. Kuinka voi löytää talvella, kun kaikilla on käsineet kädessä, sellaisen tunnusmerkin? Miksi ei sellaisen tapauksen varalle ole olemassa taikasauvaa? Minulle ei jää muuta keinoa kuin luottaa vaistooni tai ylhäältä tulevaan kehoitukseen. Pääasia: etten anna muille aihetta nauraa itselleni!

Hän oleskeli seuraavina aikoina paljon tuossa tietyssä kaupunginosassa, kävi innokkaasti kaikissa liikkeissä ja katseli kaikkien naisten käsiä siinä määrin kuin se vain oli mahdollista. Mutta voi - rikkinäisiä ja halkeilleita käsiä hän tosin näki joukoittain, mutta koskaan ei muu olemus tahtonut sopia etsittyyn. Jos sitävastoin joku nainen oli pitkä, solakka ja elegantti, oli hänellä myös hyvinhoidetut kädet - se oli tosiaankin harmillista.

Kelpo Flix rupesi nyt kuitenkin hiukan epäröimään ja näytti melkein vielä pienemmältä kuin mitä hän jo muutenkin oli.

Silloin tapahtui eräänä päivänä, kuten niin usein elämässä, juuri kun hän oli luopumaisillaan toivosta, ihme hänen nenänsä edessä. - Hän näki sellaisen naisen jonka hänen mielikuvituksensa oli loihtinut esille, menevän rohdosliikkeeseen. Samassa silmänräpäyksessä sanoi hänelle tunne, joka vallitsi häntä niinkuin ajokoiraa hallitsee sen vainu: Tuo nainen on hän! Flix kiiruhti naisen jälkeen ja näki liikkeessä, kuinka nainen juuri riisui hansikkaansa kädestään.

Taaskin väärässä! ajatteli Flix katkerasti pettyneenä, sillä kädet, jotka hän seuraavana hetkenä näki, olivat moitteettomasti hoidetut - oikeat mallikädet. Mutta kuinka tarkkaavaiseksi hän jälleen tulikaan, kun kuuli naisen sanovan myyjälle: »Tällä kertaa iso putki! Koska käteni jo nyt ovat melkein kuin uudet, käytän sitäkin suuremmalla syyllä Creme Mousonia!»

»Hän se on!» ajatteli Flix riemuiten sisimmässään - »ajatella mikä onni!» Ja kuka voikaan kuvitella hänen ihastustaan, kun hän nyt kuuli myyjän vastaavan: »Muistatteko, arvoisa rouva, kuinka sanoin Teille, että noin kauniita käsiä ei missään tapauksessa saisi rumentaa halkeillut iho?» »Tietysti muistan» sanoi nainen hymyillen. Ennenkuin olin käyttänyt voidetta, rohkenin tuskin vetää hansikkaita käsistäni!» »Ja nyt ne ovat maailman kauneimmat kädet!» huudahti nuori mies. Ihmeellistä! Nyt olen kuitenkin löytänyt hänet - tämä on siis arvoituksen ratkaisu, puhui Flix itsekseen käsiään hykerrellen ja vaivoin hilliten itsensä hyppäämästä ilmaan.

Mutta myyjä jatkoi: »Jos kaikki naiset tietäisivät, että tämä voide kosmeettisen syvyysvaikutuksensa avulla poistaa itsetoimivasti - voipa sanan kirjaimellisessa merkityksessä sanoa, nukkuessa - kaikki työn ja sään näkyvät jäljet kuin taikavoimalla - niin kohta ei olisi olemassakaan rumaa ihoa... mikä olisi naisellisen sulouden kannalta katsoen tosiaan tervetullutta!»

Ja katso, Fliximme, joka sillä välin ihailevien katseittensa ja huudahdustensa avulla niin ilmeisesti oli päässyt naisen suosioon, että ilman muuta voi uskaltaa hänen kanssaan keskustellen lähteä liikkeestä - viisas Fliximme sanoi iloissaan ja ehkä myös sen vuoksi, että hänkin yht'äkkiä huomasi käsiensä olevan hoidon tarpeessa: »Olkaa hyvä ja antakaa minullekin iso putki Creme Mousonia!»

Pekka Pontevan taikakuvat (1952)

Mainossarjakuva oli yllättävän suosittu tapa mainostaa. Tässä on Postisäästöpankin mainos vuodelta 1952. Se näyttää aivan tavalliselta koko sivun sarjakuvalta eikä pankin logoa näy missään. Vain sivun tarkkaan lukemalla saa selville, mistä on kyse - oikeassa alareunassa on pieni teksti: ilmoitus. Nykyään tällaista mainosta ei varmaankaan saisi julkaista, sillä se sekoittuu lehden muuhun sisältöön. Mainos julkaistiin Kansan kuvalehdessä n:o 24/1952.

Isä ei kuitenkaan antanut Pekalle karamellirahoja. Hän esitti jotakin aivan muuta. Hän kertoi Pekalle säästökuvista. Joka kerta, kun Postisäästöpankkiin talletetaan hänen tililleen 50:- saa Pekka ilmaisen säästökuvan.
(...)
Nykyisin pihalla ei enää ole karamellisakkia. Siellä on tarmokkaan näköistä joukkoa. Liisa, Maija, Lasse, Heikki - kaikki he keräävät säästökuvia.

Muumipeikko ja Yhdyspankki (1958)

Tove Janssonin Muumipeikko mainosti 1950-luvulla Yhdyspankkia. Mainoksiin liittyi pieni sadunpätkä, jossa leikittiin tekstityypeillä.

Tove piirsi itse mainokset.
Mainos ilmestyi Nasta-lehdessä (n:o 10/1958)

"Maapallolippaasta ja karttakorteista oppii monenlaisia ASIOITA", ajatteli Muumipeikko itsekseen. "Siitä näkee, että Muumilaaksosta Turkkiin on ihan yhtä p-i-t-k-ä matka kuin Turkista Muumilaaksoon. Ja tuon paikan nimi, jota opettaja kysyy - sitä ei TIEDÄ kukaan muu kuin minä! Sillä se on minun uudessa karttakortissani juuri yhden toisen paikan vieressä! (Ja vastattuaan Muumi melkein PUNASTUI sillä ei ole niinkään helppoa olla viisaampi kuin kaikki muut!)

Noin ennennäkemätön tietoVIISAUS sai Opettajan raapimaan harmaata päätänsä ja toiset kuuntelemaan korvat pystyssä. Ja ihan hiljaa he kuiskasivat "Antaapas Muumipeikon leikkiä viisasta kunnes meilläkin on Maapallolipas kotona!"

YHDYSPANKKI meidän pankki

Oma Maapallolippaasi voi toteuttaa Sinunkin haaveesi matkoista ja seikkailuista. Maapallolippaaseen ja karttakortteihin voit tutustua lähimmässä Yhdyspankissa.

English Summary: During the 1950's Tove Jansson's Finnish cartoon character Moomin (Moomintroll) were used to advertise Yhdyspankki (Union Bank) in Finland. Tove illustrated the ads by herself and as accompaniment there were always a short funny story attached to 'em.

Jarkko Laine: Kuin ruumissaatto (1970)

Jarkko Laineen (17.3.1947 - 19.8.2006) kirjassa Kuin ruumissaatto (Otava 1970) on motto Bertolt Brechtiltä: "Olen säästynyt sattumalta. (Kun onni kääntyy minä olen hukassa)."


Kansitaiteilijaa ei kirjassa mainita, mutta kyseessä on selvästi Timo Aarniala.

Kaupungin siivellä elää Iloinen Kommuuni, maallikkosaarnaaja Asko Penttilä, poplaulaja Topi Laaksonen, pikkuvarkaat Eila ja Lasse, entinen opiskelija Timo Lindroos. Sankarit elävät huimien juttujen ja hellän rakkauden kuvitellussa puutarhassa jossa anarkia kukkii iloisesti, niin kuin Jarkko Laineen kirjoissa aina. Mutta entistä tiuhempaan siellä liikkuu nyt vieraan vallan agentteja, rahan ja rakkaudettomuuden nilkuiksi potkimia ihmisiä, joiden kotipaikka on lain ja järjestyksen yhteiskunta.

Linkit: Jarkko Laine R.i.P., Kauas pilvet karkaavat...

Pyhimys-sarjakuva (1951)

Pyhimys eli Simon Templar on seikkailut kaikessa mahdollisessa mediassa, kirjoissa, elokuvissa, radiokuunnelmissa ja tietenkin myös sarjakuvissa.

Seuran "puffissa" hahmon luojaa, Leslie Charterista, sanotaan amerikkalaiseksi. Helposti se ei käynyt. Singaporessa syntynyt Leslie Charles Bowyer-Yin oli isän puolelta puoliksi kiinalainen, äidin puolelta englantilainen. Britanniasta USA:han vuonna 1932 muuttanut Charteris ei saanut pysyvää oleskelulupaa, koska laki esti maahanmuuton henkilöiltä joilla oli "50 % tai enemmän itämaalaista verta". Lopulta hän ja hänen tyttärensä saivat kongressin päätöksellä luvan pysyvään oleskeluun maassa.

Pyhimyksellä oli oma strippi-sarjakuvansa vuodesta 1948. Leslie Charteris kirjoitti aluksi itse sarjakuvaa (hän oli jo aikaisemmin kirjoittanut Agentti X9 -sarjakuvaa Dashiell Hammettin jälkeen). Sarjakuvaa piirsivät Mike Roy (1948-1951), John Spranger (1951-1959) ja Doug Wildey (1960-1961). Tussaajana ja taustojen piirtäjänä toimi sellainenkin sarjakuvan kuuluisuus kuin Jack Davis.

Tieteiskirjailijana paremmin tunnettu Harry Harrison kirjoitti sarjaa Charteriksen jälkeen, joka tosin vielä toimitti ja korjasi tekstin. Suomessa sarjakuvaa julkaistiin Seura-lehdessä (n:osta 1/1951).

Copyright 16.5.1949, New York Herald Tribune Inc.
SEURA 1/1951

SEURAN sarjakuvakaarti lisääntyy jälleen. Tunnetun amerikkalaisen jännityskirjailijan Leslie Charteris'in - jonka useita teoksia on suomennettukin - romaani "Pyhimys" on muokattu huiman jännittäväksi sarjakuvaksi. Se alkaa nyt ja jatkuu joka viikko - toivottavasti lukijoittemme suureksi iloksi.

English Summary: Leslie Charteris' The Saint (Pyhimys in Finnish) sunday strip was published in the Finnish weekly magazine Seura since 1951.

Veli Giovannin pilajuttuja ja piirroksia (1946)

Veli Giovannin pilajuttuja ja piirroksia oli suosittu nimensä mukaista aineistoa sisältävä julkaisu, joka ilmestyi kirjasarjana 1919-36 (1-174) ja sen jälkeen lehtenä. Sota-aika verotti sivumäärää entisestään.

Kansi ja muut kuvat ovat numerosta 1/1946.

Suomen kuvalehdestä tuttu Herra Kerhonen kuului lehden sarjakuviin. Pienemän sivukoon ansiosta se piirrettiin paljon selkeämmällä viivalla aivan kuin värityskirjaan. Tyylistä päätellen piirtäjänä ei ollut SK:n Göstä Thilén (joka oli kuollutkin jo 1934, tosin Giovanni julkaisi vanhoja piirroksia uusintoina) vaan Olavi Vikainen, herra Kerhonen näyttää muutenkin alla olevassa esimerkissä jo aivan Matti Melkoselta.
Poika Vesanto kuului myös lehden vakituisiin avustajiin. Tässä Muokattuja sananlaskuja...


... ja eläimiä erilaisten tehtävien suorittajana. Hauskaa kuinka totisen ja arvokkaan näköisenä eläimet hääräävät töissään!

Alimmainen sarjakuva muistuttaa idealtaan täydelleen Olavi Vikaisen lastenkirjaa Korvikkeita. Ideoita lainattiin ahkerasti.

Elämääni ja kirjat

Alphonse de Neuvillen kuvitusta Jules Vernen kirjaan
Sukelluslaivalla maapallon ympäri:
merenalaiset hautajaiset.
ELÄMÄNI KIRJAT

1. Kirja, joka muutti elämääni

Jules Vernen Nuorten Toivekirjastossa julkaistu Sukelluslaivalla maapallon ympäri (jonka luin lukemattomia kertoja poikavuosinani) avasi portin siirtyä kirjojen kuvaamaan maailmaan, upota sen kurimukseen; immersioksi sitä kaiketi nykyään kutsutaan. Tähän eivät videopelit pysty.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Tolstoin Anna Karenina. Kirja, joka vanhenee käsiin lukijansa mukana.

3. Kirja, jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle

Haluaisin jäädä henkiin, joten tämä voisi olla passeli... löytyi Amazonista.

John 'Lofty': SAS Survival Handbook: How to Survive in the Wild, in Any Climate, on Land or at Sea.


4. Kirja, joka teki minusta hupakon

Ajatus on vähän vieras, vai että "hupakon"? En osaa sanoa. Ehkä P.G.Wodehousen Jeeves ja Bertie -kirjat...

5. Kirja, joka sai minut puhkeamaan kyyneliin

Kyynelistä en tiedä, mutta Monte Criston kreivissä kohtaus jossa
Edmond Dantes tekaistuilla syytöksillä riistetään häistään vuosikausiksi Ifin linnaan ... on se niin väärin.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi

Suuri suomalainen sarjakuvaromaani.

7. Kirja, josta toivon ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu

Poliitikkojen vaalikirjat, joita kukaan ei lue muutenkaan.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Raymod Chanderin Pitkät jäähyväiset. Kirja oli niin tuttu, että luulin lukeneeni sen, mutta en ollutkaan. "Tunti mateli ohi kuin sairas torakka. Olin hiekanjyvä unohduksen erämaassa."

9. Kirja jonka olen aikonut lukea

Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Olen jo vähän aloitellutkin...

10. Haasta viisi bloggaajaa

No jos yhden, Juri, jaksatko osallistua...

Juutalaisvastaiset pilapiirrokset (1943)

Jari Hanskin erinomaisesta väitöskirjasta "Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918-1944" on aikaisemminkin ollut ohimennen puhetta Pekka Puupään yhteydessä.

Tutkimuksessa mainitaan usein pilalehti Veli Giovannin pilajuttuja ja piirroksia, josta antisemitistisiä esimerkkejä on löytynyt ikävänkin paljon. Omiin silmiini sattui tällainen sodanaikainen (1943) sarjakuva. Piirtäjän signeerauksesta on vaikea saada selvää, mutta se on todennäköisesti Eeli Jaatinen.

Juutalaiset kuvattiin stereotyyppisesti käkkäräpäisiksi ja isonenäisiksi. Samaten heidän puheensa on kummallista mongerrusta. Ao. sarjakuvassa sana "kundi" tarkoittaa asiakasta.

Veli Giovannin pilajuttuja ja piirroksia 4/1943
Eeli Jaatinen

Varma on varmaa.

1. Abrahamsohn on tukkukauppias Polkusen "kundi". Kerran hän tuli taas kauppoja tekemään.
2. Kokonaissumma oli 10.000 mk, mutta Abrahamsohnilla oli vain 9.500 mk rahaa. Hän koetti tinkiä.
3. Polkunen ei nimestään huolimatta suostunut hellittämään hinnasta, mutta suostui ottamaan tunnusteen loppuerälle, 500 markalle.
4. Abrahamsohn ei olisi ollut esi-isiensä jälkeläinen, jollei hän olisi vielä pyytänyt "kaupantekijäisiä". Polkunen sieppasi hyllyltä solmion ja antoi hänelle.
5. "Yks gravatti! Byh! Teme ei magsa gu viish kymppi. Mine ole sendä hyve kundi. Ajatelkaa vehe!"
6. Vihdoin Polkunenkin pehmisi. Hän otti kravatin takaisin ja antoi Abrahamsohnille hänen äsken kirjoittamansa tunnusteen takaisin.
7. Kotvan katseli Abrahamsohn tunnustettaan, katseli ja mietti...
8. Yhtäkkiä kääntyi hän Polkusen puoleen ja sanoi: "Gu mine oike fundeera, ni mine ota mialuumi she gravati..."

PS. Kiitos haasteesta, Tuija, Elämäni kirjat - meemiin. Alan miettiä kirjoja.
PPS. PopuLAARI on ylittänyt 10 000 sivulatauksen rajan.

Järkyttäviä tieteistarinoita n:o 1 (2006)

Riistäytyivätkö tapahtumat Finnconissa ja Paasitornissa
täysin käsistä? Tämän aamun Demari ottaa tapahtumiin
kantaa sarjakuvassa Urja... Mutta jos hahmo ei siirtänyt
Paasitornia käsillään niin millä sitten?

Finnconista lähti salkunpohjalla mukaan Kioskikirjallisuusyhdistyksen julkaisema fanzine Järkyttäviä tieteistarinoita N:o 1 (kansi: Timo Ronkainen). Pääkirjoituksen mukaan se on "...messevä pläjäys vanhanaikaista tieteellisyyskirjallisuutta...", ja kuvaus onkin varsin osuva.

Lehden mielenkiintoisimmat novellit ovat ylikersantti B. "Djungelinpiru" Hurtanheimon (Tarmo Talvio) Paratiisilinnut ja tuntemattoman tekijän Vieras avaruudesta (nopeana uusintana lukemistolehdestä Sormenjälki 8/1949). Jälkimmäisen novellin tunnelma on hyvin lovecraftmainen, insipiraatio on selvästi saatu Lovecraftin tarinasta Väri avaruudesta. Lehdessä arvuutellaankin sen tekijää ja sitä, voisiko juttu olla peräti suomalaista perua.

Mieleen tuli heti eräs suomalainen lukemistoihin runsaasti töitään tarjonnut kirjailija, joka osasi oikeasti kirjoittaa (vaikka ihan täyttä arvailuahan tämä on). Yllätyslukemistossa julkaistiin paljon Matti Hälliä. Juttujen lopussa luki usein: "Uusi 'Yllätys' - uusi Hälli." Hälli oli jo silloin brändi (myöhemmin parhaiten tunnettu ehkä Ystävämme Anderssonista). Yllätyslukemistossa 8/1942 (ks. kansikuva alla) oli hänen novellinsa "Rajattomuuden arvoitus", joka on aivan täyttä Lovecraftia. Siinä neuroottinen, yliherkkä nuorukainen pääsee virittäytymään meidän maailmamme rinnalla olevan toisen maailman aaltopituudelle. Siinä koetaan myös kuoleman hetkellä ns. ruumiista irtaantumis -kokemus.

Finncon 2006 (19.8.)

Finncon pidettiin tänä vuonna Helsingin työväentalolla ja sinne suuntasin minäkin askeleni. Olkaa hyvät ja nauttikaa erinomaisesta valokuvaustaidostani...

Paul Gravett (pieni pää vasemmassa alareunassa) esitelmöi ansiokkaasti mangasta. Häneltä on tulossa suomeksi uusi kirja ensi syksynä Otavalta, Graphic Novels.
Kun hän kysyi yleisöltä, haluavatko nämä lukea mangaa mieluummin englanniksi vai suomeksi, suurin osa näytti suosivan englantia. Mitä ihmettä?

Risto Isomäki visioi, kuinka asteroidit voitaisiin sulattaa hyvin isoilla ja ohuilla avaruuteen sijoitettavilla peileillä.

Vilinää riitti - liiaksi asti. Monet tapahtumat olivat niin täynnä, että halukkaat eivät päässeet niihin osallistumaan. Lopulta ulko-ovellakin jouduttiin jonottamaan.

Fantasia Noir -tilaisuudessa keskusteltiin vilkkaasti kauhun syvästä olemuksesta, ja yleisökin esitti innokkaasti kysymyksiä. Tarja Halonen tuijotteli herttaisesti hymyillen seinällä olevasta isosta maalauksesta, johon hänet oli ikuistettu kansallispuvussa. Istuin ikkunalaudalla. Ulkona pissikset toikkaroivat rantapusikossa.

Jyrki J.J. Kasvi julistautui Suomen kuninkaaksi: Rex JJ.

NVL: "merkkimiehiä" (1933)

Onni Oja piirsi karikatyyrit Nuori Voima -lehden lokakuun numeroon 1933 liiton merkkimiehistä: Vilho Setälä, Martti Turunen ja Mika Waltari. Kyllähän Vilhon ja Mikan tunnistaa, mutta Martti on tuntemattomampi suuruus.

Aperita (vuodesta 1952)

Lisää suomalaisen
etikettitaiteen klassikkoja:
aperita (n:o 256)

Alko: "Aperita on jo vuodesta 1952 ollut suomalaisten suosima ranskalais- tyyppinen 'aperitiivi' – tosin suomalaiset lienevät käyttäneen sitä muulloinkin kuin ennen ateriaa. Ranskalainen tuotemerkki "Dubonnet" on kansainvälisesti tunnettu, mutta suomalainen "dubonnet" Aperita ei yhtään häviä sille tuotesisällöltään." [Lihavointi minun, heh. Palloviskin jälkeen pitäisi löytää vielä Sorbuksen etiketti taidekokoelmiini.]

Vinetto (1932-2006)

Suomalaisen
taiteen
klassikko:
Vinetto (n:o 255)

Appelsiininkukkauutteella, kanelilla ja neilikalla maustetun Vineton valmistus aloitettiin heti Alkoholiliike Oy:n perustamisvuonna 1932. Se on ollut myynnissä siitä asti, kunnes se viimein tänä vuonna poistuu Alkon hyllyiltä.

Tuotetta kuvattiin näin: "Väri on ruskeanpunainen ja tuoksu mausteinen ja lämpimän viinillinen. Maku on makea ja lämpimän viinillinen." Oikeasti tuoksu oli tunkkaisen katkera ja maku äitelän ellottava. Hyvin se silti monelle maistui ja toi joulun maun suuhun ympäri vuoden.

Alkuperäisessä etiketissä (joka otettiin lopuksi taas käyttöön) oli viinirypäleterttu. Yllä olevassa kuvassa se on abstrahoitunut suorastaan op-taiteeksi. Etiketti lienee 1970-luvulta.

Ilta=Sanomat kertoi (9.8.2006): "Helsingistä löytyneet viimeiset Vinetot haali salaperäinen ostaja, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen. - Hän halusi kaikki pääkaupungin Alkoista löytyvät 12 Vinettoa tänne, myyjä Risto Tuovinen Arkadiankadun Alkosta sanoo."

Mahtavat tulevat sukupolvet ihmetellä, miksi ihmeessä papat ja mummut sadattelevat että voihan vinetto.

Kaksoset (1950)

Maija Karman piirtämä Kaksoset-sarjakuva jaksaa viehättää minua naivistisen ilmiasunsa ja pöhköjen juttujensa takia, hieman Ami Hauhion Touhukkaan Maijan tapaan.

[klikkaa kuva isommaksi]
Koululainen n:o 10/1950

PS. Tänään on Napoleonin syntymäpäivä, ja samalla siis myös Topeliuksen Välskärin kertomuksien kertojan, välskärin, syntymäpäivä. Seikka, josta hän oli hyvin ylpeä.

Keskustelua kouluasioista (1953)

Heiska (tekijä Helge Forsslund) oli Lukemista kaikille -lehden takakansisarjakuva. Koulut alkavat tänään. Tässä tunnelmia siitä, millaiselta koulun alku tuntui vuonna 1953, yli viisikymmentä vuotta sitten.

PRUISKIS!
[klikkaa kuva isommaksi]

Lukemista kaikille n:o 36/1953

- Olen ihan kyllästynyt käymään tuossa vanhassa koulussa.
- Kun olisikin pudonnut pommi juuri siihen.
- Olisi ollutkin täysosuma heti!
- Mutta ei tullut pommia siihen.

Ks. myös Heinäkuu heinätöissä.

Seura n:o 45 (1951)

Aikakauslehti Seuran kannet olivat 1950-luvulla kuin julisteita, lehden silloinen kokokin oli kanttiinsa ainakin kaksi kertaa nykyistä isompi, ellei enemmänkin.

Tässä on hieno reklaamikuva öisestä kaupungista. Alareunan lippuja sai keräillä vuosikerran ajan.

Seura 45/1951 (kansi EK).

Hotelli Nukku Matti
Ravintola Täysikuu
Kampaamo Kihara
AAA-luokan vaunuja
Bio Rio
Korukauppa kullanmuru
Antakaa hänelle Villasen kutomat rukkaset
Kahvila Lemmenluola

Ks. myös Hyvää juhannusta! (Seura 1951), Juho - Seura-lehden sarjakuvamainos (1945) ja Spede, Tarva ja Ennala.

Olavi Vikainen: Korvikkeita (1945)

Olavi Vikaisen Korvikkeita (Aura 1945) on lastenkirja, jossa sota ja niukkuus todellakin näkyy, suorastaan häkellyttävän rankasti. Ajatuksena on, kuinka eläimet toimivat korvikkeina. Sonnikin saa olla hälytyssireeninä pupun juostessa turvaan pommisuojaan.

Tässä kuvakirjassa Vikaisen tyyli ei ole vielä hioutunut sileäksi ja pyöreäksi vaan siveltimen jälki on mukavan eläväistä. Hänen piirrostyylinsä hioutui vuosien myötä ehkä liiankin särmittömäksi.

Vikainen on keskittynyt öljyvärimaalaukseen viime vuosikymmenet ja piti viimeksi näyttelyn Turussa Galleria Nefretissä 2003. Vuonna 1915 syntyneen taiteilijan ura on ollut pitkä.

Tikan nokka, kuten näyttää,
kirveenviran hyvin täyttää.

Hälytykset hoitaa sonni,
milloin uhkaa pommitonni.

Ks. myös Pupu, Kili ja Possu: Lomapäivä (1942), Olavi Vikainen - Peni ja Lasten Maailma - Pikinokka-Piski.

Onkiretki (1921)

Vanhoissa kuvakertomuksissa neekerilapset joutuivat jatkuvasti tekemisiin vesielementin kanssa; he joko tippuivat veteen tai sitten heitä pestiin. Vitsi on siinä, vaikka ei sitä aina sanottu, ettei musta huuhdoudukaan pois - he ovat pysyvästi "likaisia". Mutta ei se haittaa, kasvot olivat hyväntuulisessa hölmössä virneessä vaikka tenavat usein tyhmyyttään joutuivat kaikenlaisiin pulmatilanteisiin.

Tämä kuvasarja on lehdestä Pääskynen 3/1921. Tekijä on nimekäs brittiläinen lastenkirjojen kuvittaja Lilian Amy Govey (1886-1974). Runoriimikäännös on ontuvan hauska!

Pepe oli ongella. Pipi istui rannalla.

Pepe sai onkeensa suuren kalan,
Pepe.
Huomasi vaaran ja hetken salan,
Pipi.

Pepe putos veteen, syvään,
Pipi hyökkäs apuun, hyvään.

Vei Pepen rannalle, pehmeällä sannalle.
Kiitos! Sanoi Pepe.
Pipi virkkoi: kädenliitos.

PS. Koululainen-lehden syksyn kansikuviin lisätty vuoden 1966 kansi.

PPS. Disclaimer: Tässä ja aikaisemmissa viesteissä olevat lastenkirjojen kuvat ja tekstit kuvastavat aikansa, eivätkä missään nimessä tämän blogin pitäjän, asenteita!

Televisio-ohjelmat (1962)

Mitä televisiosta tuli elokuussa vuonna 1962... no, hyviä ohjelmia tietenkin!


SUNNUNTAI 19.8.
13.15 Viritysmusiikkia. Bente ja Don laulavat.
MAINOS-TV
— 13.30 Musta ori: Joey sen keksi. Särkyneen Pyörän karjatilan isäntä Jim on saanut vieraikseen opiskelutoverinsa Bill Adamsin morsiamineen. Morsian Alice on tuonut mukanaan myös pikkutyttönsä edellisestä avioliitostaan. Mutta pikkuinen Betsy on joutunut suuriin ristiriitoihin tutustuessaan uuteen isäänsä lähemmin.
14.00—16.30 Kalevan kisat. Lajit: 110 m aidat (välierät), keihäs, kolmiloikka, 100 m (välierät), 400 m (välierät), naisten 100 m, 1500 m, 10.000 m, naisten kuula, kiekko, naisten 400 m, naisten pituus, 3000 m estejuoksu, 100 m, 400 m ja 110 m aidat. Selostajina Anssi Kukkonen ja Adolf Turakainen. Ohjaus: Heikki Packalén. (Yhteislähetys
MTV:n kanssa). (Lappeenranta)
18.15 Viritysmusiikkia. Loma vuoristossa.
MAINOS-TV
— 18.30 Ricky Nelson: Rickyn yllätysjuhla. Rickyn 17-vuotispäivän kunniaksi järjestetään juhlat. Jotta kaikki saataisiin kuntoon pojat lähetetään keilaamaan. Lasten kutsut ovat valmiina, mutta sankari ja vieraat antavat odottaa itseään.
— 19.00 Beaver: Beaverin bussimatka. Beaver on kutsuttu ystäviensä luo viikonloppua viettämään, mutta matkan teko bussilla ei oikein ota onnistuakseen.
19.30 Kun puut olivat isoja. Neuvostoliittolainen elokuva. Pääosissa Inna Gulaja ja Jurij Nikulin. Ohjaus: Leonid Kulidzhanov.
21.00 Uutiset.
MAINOS-TV
— 21.30—22.00 Afrikka tänään: Togo Madagaskar.

MAANANTAI 20.8.
16.45 Viritysmusiikkia. Will Glahén orkesteri soittaa.
17.00 Uinnin EM-kilpailut Leipzigissä. Lajit: naisten ponnahduslautahypyt (loppukilpailu), 100 m vapaauinti (miehet, loppukilpailu), 100 m vapaauinti (naiset, loppukilpailu), 400 m sekauinti (miehet, loppukilpailu) ja vesipalloilu. Selostajana Vilho Nurmi. (Eurovisio)
MAINOS-TV
— 19.00 Huckleberry Hound.
— 19.30 Helikopterilentäjät: Tuntemattoman miehen jäljillä. Helikopterilentäjät saavat avunpyyntökirjeen tuntemattomalta mieheltä ja joutuvat yllättäen oudon vihamieliseen ympäristöön.
20.00 Luonnon ja ihmiskäden taidetta. Kaksi unkarilaista lyhytkuvaa, joista edellinen kuvailee, miten perinnäisiä kansantaidemuotoja vaalitaan pikkukaupungissa jälkimmäisen kertoessa kasvi- ja eläinmaailman suojaväreistä.
20.35 Erittäin vaarallista. Maailman ympäri johtolankaa pitkin. Mukana:
Pentti Siimes, Vieno Kekkonen, Ritva Kinnunen, Brita Koivunen, Pirkko Mannola, Marion Rung ja The Four Cats. Tanssit: Heikki Värtsi. Musiikki: Jaakko Salo. Laulujen sanat: Kari Tuomisaari ja Saukki. Lavastus: Aimo Pöyhönen. Tuottajat: Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla. (Uusinta)
21.20 Uutiset.
MAINOS-TV
— 21.50—22.20 Nimeni on Cox. Kuolema pitää vaaleista. Nyt alkavassa uudessa jännityssarjassamme tutustumme Paul Coxiin, kirjailijaan ja maailmanmatkaajaan, joka joutuu tahtomattaan sotketuksi laajaan rikosjuttuun. Hän saa käsiinsä “Kuolemankuitin 3311”, joka oikeastaan on koko tapahtuma- sarjan alkusyynä. Cox ottaa aktiivisesti osaa jutun selvittelyyn, varsinkin kun näyttää siitä, että hänen hyvä ystävättärensä Elena Morrison on myös sotkeutunut siihen. Tapahtumapaikka on Englanti ja nimenomaan Lontoo.

Helga Sjöstedt, Afrikan veitikoita (1946)

Helga Sjöstedt (1908–1979) on yksi ahkerimpia suomalaisia kuvittajia kautta aikoja. Hän opiskeli Helsingissä Taideyhdistyksen piirustuskoulussa kuitenkin vältellen muodollista opetusta ja seuraelämää. Usein hän kävikin "omin päin" Korkeasaaressa piirtämässä mallista eläimiä.

Häntä myös arvostettiin. Hän sai Rudolf Koivu -palkinnon kuvituksestaan peräti kolme kertaa: 1951 (Saara Heino: Pikkusiskojen satuja) 1957 (Merikoski, Leväluoma: Kansojen satuja) ja 1961 (Eero Salola: Hölmölän kylä).

Helga Sjöstedt olikin parhaimmillaan kuvittaessaan satukertomuksia; niiden ilmeikkäät hahmot, niin eläimet kuin ihmiset, ja tyypitellyt karikatyyrit saivat hänen siveltimestään lumoa ja hehkua. Sjöstedtin kuvittama Laura Latvalan kotiaapinen, Pikku Marjan eläinkirja (1947), on myydyin suomalainen lastenkirja. Vuosituhannen vaihtuessa sitä oli myyty jo 300 000 kappaletta.

Sjöstedt kirjoitti ja kuvitti itse kuvakirjan Afrikan veitikoita (Kuvataide 1946).

Mumbo, Sambo ja Bambo eivät olleet niin mustia kuin neekerit tavallisesti ja tämä johtui siitä, että he antoivat kunnollisesti pestä itsensä päästä kantapäähän, eivätkä pyristelleet yhtään vastaan, kuten tuhmat pojat täällä tekevät.

Jumbina oli sen kiltin elefanttimummon nimi, joka aamuin-illoin otti tämän pesu-urakan tehtäväkseen. Mummolla oli aina valmiina pala saippuaa ja pehmeä harja, jolla hän hankasi poikia niin, että he olivat yltä-päältä saippuavaahdosta valkoisina kuin lumiukot. Tämän tehtyään Jumbina kastoi pitkän kärsänsä puhtaaseen vesisaaviin ja suuntasi poikiin suihkun, niin että kaikki saippuavaahto valui pois ja puhdas iho tuli näkyviin. Se oli poikain mielestä näytöksen huippukohta ja tyytyväinen oli Jumbina muorikin havaitessaan, että pikku neekereitten iho sai päivä päivältä yhä kauniimman värin.

Vaikka nykylukijan korviin (silmiin?) yllä oleva kuvaus tuntuu suorastaan törkeän rasistiselta, pitää muistaa että ennen Helsingin olympiakisoja "neekeri" oli täällä lähes satuhahmo, parhaimmillaankin vain karikatyyri (ks. Suklaauutuus! Neekerin suudelmia ja Kaksoset-sarjakuva). Tosin tämä "hassun neekerin" -hahmo oli maailmalla muutenkin yleinen varsinkin mainoksissa (Maizena) ja lasten saduissa. Neekerinsuukko -makeinen on tullut saksan kielestä, Negerkuß.

Ja kirjoittihan Aale Tynnikin Satuaapisessaan (1955) N-kirjaimen kohdalla: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". Mumbo, Sambo ja Bambo olivatkin tavallista ahkerampia neekereitä... Kuvitus on joka tapauksessa värikästä ja yksityiskohdissaan hauskan vivahteikasta.
Onpa Sjöstedtiltä ilmestynyt myös yksi sarjakuva-albumi: Rohkea Riku pelastaa Peukalo-Pirkon (Otava 1939).

Sjöstedtin laajasta suvusta löytyy paljon taiteilijoita ja merkkihenkilöitä.

English Summary: Racial caricatures of little African black children were quite common topic in Finnish children's literature. Common joke, almost a theme, in these stories was that these little kids were dirty because of the colour of their skin. In Helga Sjödtedt's story book "Afrikan veitikoita" (Little African Rascals) the author writes: "...and Grandma Jumbina was very pleased to see that little negroes' skin was turning to a more beautiful [lighter] color every day."

Maizena (1926)

Lisää poliittisesti epäkorrektia mainontaa vuosien takaa... Maizena vuodelta 1926.

Vasta kun ryhdytte käyttämään
MAIZENAA
huomaatte minkä ilon se
tuo kotiinne

Ottakaa paketti kotiinne vielä tänään

Ilmari Vainio ja professori Itikainen

Suomalaisen sarjakuvan historiaa...

Charles Edouard Ilmari Vainio (19.11.1892 - 1.12.1955) oli kuvittaja, lavastaja ja Suomen varhaisimpia sarjakuvan tekijöitä. Hänen isänsä oli maailmankuulu kasvitieteilijä ja jäkälien tutkija filosofian tohtori Edvard August Vainio. Äiti oli ranskalainen Maria Louise Scolastique Pérottin. Vanhemmat menivät naimisiin Pariisissa.

Ilmari Vaino oli kova partiolainen; hän toimi tullihallituksen kamreerina, jossa tehtävässä hän matkusteli eri puolilla maata ja perusti matkoillaan Metsänkävijälippukuntia. Hän oli Suomen Metsänkävijöiden perustaja ja Suomen Partiopoikaliiton johtaja vuosina 1953-1954).Taiteilijana hänellä oli debyytti Turussa vuonna 1925. Vilppu Kaukosen Lasten maailmasta -kirjan hän kuvitti vuonna 1912, siis noin parikymppisenä.

Vainion kuvittama ja kirjoittama Professori Itikaisen tutkimusretki ilmestyi WSOY:n kustantamana 1911. Se oli ensimmäinen kotimainen sarjakuvakirja. Vainio signeerasi sarjakuvansa: Il-o. Hänen sarjakuviaan julkaistiin lastenlehdessä Pääskynen (ks. Popo ja Nana, 1913).

Anto Leikola kirjoittaa ansiokkaassa Yliopisto-lehden (1/1997) artikkelissaan, että "Professori Itikainen ei koskaan seikkaillut missään sanoma- tai aikakauslehdessä". No, jos lastenlehti lasketaan aikakauslehdeksi, niin kyllä seikkaili.

Professori Itikainen on Ilmari Vainion luoma suomalainen sarjakuvahahmo, joka esiintyi myös lastenlehti Pääskysessä (ainakin kaksi sivua pitkä seikkailu Professori Itikaisen käynti Joulupukin luona numerossa 12/1914, ks. alla oleva kuva ensimmäisestä sivusta). Vainion kuvittama ja kirjoittama Professori Itikaisen tutkimusretki ilmestyi WSOY:n kustantamana 21.11.1911 (päivää muuten vietetään, tai olisi ainakin syytä viettää vähintäänkin vetämällä lippu salkoon, epävirallisesti suomalaisen sarjakuvan juhlapäivänä). Albumista on otettu uusintapainokset ainakin 1930, 1945, 1991 ja 2001, joten kyseessä on todellinen bestseller.

Itikainen on pitkänhuiskea ja pitkäpartainen luonnontieteilijä, joka heiluttaa hyönteishaaviaan tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka lentokoneen siivellä, ja kerää kasveja. Professorissa on varmasti piirteitä Ilmari Vainion isästä (vaikka tällä ei partaa ollutkaan), Edvard August Vainiosta, joka keräsi jäkäliä kaikilta mantereilta Etelämannerta myöten. Seikkailutovereinaan professori Itikaisella oli kapteeni Pyöryläinen ja merimies Jukka Hyöryläinen.

Joukko seikkailee Suomi-nimisellä laivalla tai lentokoneella. Matkat vievät maailman ympäri, ja joskus jopa Kuuhun asti. Seikkailut muistuttavat Hjalmar Löfvingin Olli Pirteän seikkailuja, joissa matkattiin Suomi-nimisellä ilmapallolaivalla.

Suomessa julkaistiin syksyllä 1996 postimerkkivihko, joka esitteli suomalaisia sarjakuvasankareita - professori Itikainen oli mukana.



Yllä olevan jutun olen tallentanut myös Wikipediaan: Ilmari Vainio ja Professori Itikainen.

Koulut alkavat (Koululainen-lehti 1966-1969)

Heljä Lassilan kansikuvia Koululaisen ensimmäisistä syksynumeroista... Lehti eli tuolloin kulta-aikaansa (kuten minäkin kansakoulun penkillä), levikkikin oli 345 000! Pientä modernisoitumista kuvissa näkyy, satueläimet jäävät pois ja viimeisessä kannessa on jo pientä "seurustelun" makua.










Kts. myös Koululainen 5/1970, Vanha Koululainen-lehti jaHeljä Lahtinen (Lassila).

Rudyard Kipling, Meren urhoja (1948)

Ahoy, lisää suolaisia aallonpärskeitä. Rudyard Kiplingin Meren urhoja on "kertomus suurilta matalikoilta" ja ilmestyi vuonna 1897 (Captains Courageous). Se kertoo pilalle hemmotellusta Harvey Cheynesta, joka putoaa yli laidan ja pelastatuu kalastuskuunariin nimeltä "Täällä ollaan".

No, veltosta kalpeanaamaista pojasta kasvaa suoraryhtinen kalastajamies, kuten näissä tarinoissa pitääkin... Toivottavasti nuoriso ei vallan Kiplingiä unohda, nämä ovat edelleen kelpo lukemista, parempia kuin Harry Potter.


Tämä kirja on viides painos (WSOY 1948). Komean kansikuvan tekijää ei ole ilmoitettu, mutta eiköhän se taas Ami Hauhio ole.

Kts. myös Kadonnut legioona (1955) ja Viidakon poika - Ami Hauhio.