Helga Sjöstedt, Afrikan veitikoita (1946)

Helga Sjöstedt (1908–1979) on yksi ahkerimpia suomalaisia kuvittajia kautta aikoja. Hän opiskeli Helsingissä Taideyhdistyksen piirustuskoulussa kuitenkin vältellen muodollista opetusta ja seuraelämää. Usein hän kävikin "omin päin" Korkeasaaressa piirtämässä mallista eläimiä.

Häntä myös arvostettiin. Hän sai Rudolf Koivu -palkinnon kuvituksestaan peräti kolme kertaa: 1951 (Saara Heino: Pikkusiskojen satuja) 1957 (Merikoski, Leväluoma: Kansojen satuja) ja 1961 (Eero Salola: Hölmölän kylä).

Helga Sjöstedt olikin parhaimmillaan kuvittaessaan satukertomuksia; niiden ilmeikkäät hahmot, niin eläimet kuin ihmiset, ja tyypitellyt karikatyyrit saivat hänen siveltimestään lumoa ja hehkua. Sjöstedtin kuvittama Laura Latvalan kotiaapinen, Pikku Marjan eläinkirja (1947), on myydyin suomalainen lastenkirja. Vuosituhannen vaihtuessa sitä oli myyty jo 300 000 kappaletta.

Sjöstedt kirjoitti ja kuvitti itse kuvakirjan Afrikan veitikoita (Kuvataide 1946).

Mumbo, Sambo ja Bambo eivät olleet niin mustia kuin neekerit tavallisesti ja tämä johtui siitä, että he antoivat kunnollisesti pestä itsensä päästä kantapäähän, eivätkä pyristelleet yhtään vastaan, kuten tuhmat pojat täällä tekevät.

Jumbina oli sen kiltin elefanttimummon nimi, joka aamuin-illoin otti tämän pesu-urakan tehtäväkseen. Mummolla oli aina valmiina pala saippuaa ja pehmeä harja, jolla hän hankasi poikia niin, että he olivat yltä-päältä saippuavaahdosta valkoisina kuin lumiukot. Tämän tehtyään Jumbina kastoi pitkän kärsänsä puhtaaseen vesisaaviin ja suuntasi poikiin suihkun, niin että kaikki saippuavaahto valui pois ja puhdas iho tuli näkyviin. Se oli poikain mielestä näytöksen huippukohta ja tyytyväinen oli Jumbina muorikin havaitessaan, että pikku neekereitten iho sai päivä päivältä yhä kauniimman värin.

Vaikka nykylukijan korviin (silmiin?) yllä oleva kuvaus tuntuu suorastaan törkeän rasistiselta, pitää muistaa että ennen Helsingin olympiakisoja "neekeri" oli täällä lähes satuhahmo, parhaimmillaankin vain karikatyyri (ks. Suklaauutuus! Neekerin suudelmia ja Kaksoset-sarjakuva). Tosin tämä "hassun neekerin" -hahmo oli maailmalla muutenkin yleinen varsinkin mainoksissa (Maizena) ja lasten saduissa. Neekerinsuukko -makeinen on tullut saksan kielestä, Negerkuß.

Ja kirjoittihan Aale Tynnikin Satuaapisessaan (1955) N-kirjaimen kohdalla: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". Mumbo, Sambo ja Bambo olivatkin tavallista ahkerampia neekereitä... Kuvitus on joka tapauksessa värikästä ja yksityiskohdissaan hauskan vivahteikasta.
Onpa Sjöstedtiltä ilmestynyt myös yksi sarjakuva-albumi: Rohkea Riku pelastaa Peukalo-Pirkon (Otava 1939).

Sjöstedtin laajasta suvusta löytyy paljon taiteilijoita ja merkkihenkilöitä.

English Summary: Racial caricatures of little African black children were quite common topic in Finnish children's literature. Common joke, almost a theme, in these stories was that these little kids were dirty because of the colour of their skin. In Helga Sjödtedt's story book "Afrikan veitikoita" (Little African Rascals) the author writes: "...and Grandma Jumbina was very pleased to see that little negroes' skin was turning to a more beautiful [lighter] color every day."