Keskikoulun lukukirja (1971)

Keskikoulun lukukirja 1 oli oppikoulun I luokan lukemisto.

Missä ovat lukukirjat nykyajan kouluista? Lasteni äidinkielen kirjat ovat hyvin monipuolisia, niissä on paljon esimerkkejä erilaisista kirjallisuuden ja median lajeista, kielioppia ja kuvia tekstiä tukemassa. Mutta se kaikki on kuin silppua; taitto on levotonta ja tekstinäytteet hyvin lyhyitä.

Ennen koulussa oli sen kieliopin tukena lukukirja. Se sisälsi novelleja, pakinoita, runoja ja pitkiä otteita romaaneista, kuten  Keskikoulun lukukirja, jota oli monta osaa ja joka sisälsi aina vain "vaativampia" tekstejä luokalta toiselle edettäessä. Siinä oli kotimaisista mm. Veikko Huovista, Aapelia, Oiva Paloheimoa, Aleksis Kiveä, Uuno Kailaan runoja ja ulkomaisista vaikka Gogolia, Hamsunia, Kafkaa, Mark Twainia ja Edgar Allan Poeta. Ikäluokalle sopivat hyvin valitut tekstit olivat mieluisaa luettavaa, eikä siinä sen suuremmin mitään suurta sivistystä ajateltu, totta kai piti tuntea kirjailijoita niin koti- kuin ulkomailta. Keskikoulun lukukirja 1 oli itselläni oppikoulun I luokan lukemisto vuonna 1971.

Ymmärrän, että ajan mukana on muututtava, myös koulukirjojen. Mutta eikö juuri nyt, kun kaikki on jo muutenkin sitä silppua, nuoria pitäisi opettaa pienestä pitäen lukemaan pitkiä, "tylsästi" ladottuja tekstejä? Vai onko jo luovutettu? Onneksi lasteni koulussa luokanopettaja on ottanut tavaksi ns. pulpettikirjat, jotka ovat ihan oikeita romaaneja. Niitä luetaan useampi lukuvuoden aikana.

Nälkäpeli, vallankumouksen manifesti

Kuva: Tim O'Brien

Suzanne Collinsin Nälkäpeli (The Hunger Games) on kolmiosainen nuorille suunnattu kirjasarja, joka kelpaa luettavaksi aikuisillekin. Se kertoo, kuinka totalitarismi voi alistaa ihmisen ja kuinka sitä vastaan voi taistella. Kirjat ovat suorasukaisen poliittisia sanomaltaan ja viimeinen osa on jo vallankumouksellista manifestia.

Collins kertoo saaneensa idean kirjaansa kanavasurffaillessaan sotauutisten ja tositv-ohjelmien välillä. Kirjan lähtökohtana ovat televisioidut taistelut, joissa eri alueiden lapset, tribuutit, taistelevat kuolemaan asti; vain yksi voi voittaa. Eliitti, se yksi prosentti, katselee kisoja ruudulta suosikkiaan kannustaen. Kapinan siemen alkaa kuitenkin itää...

On loogista, että fantasian ja kauhun jälkeen nuorisokirjoissa on tieteiskirjallisuuden vuoro. Nuoret pelkäävät tulevaisuutta. Jos pelkää jotain, sitä pitää katsoa päin.

Wsoy:n sivuilta löytyy Nälkäpelin lukunäyte.

Pyhimys kohtaa Tiikerin (1960)

Leslie Charteris: Pyhimys kohtaa Tiikerin
(Suomentanut Lea Karvonen, alk. The Saint Meets the Tiger)

Tammi julkaisi Lepakko-sarjaa (ks. DekkariNetti), jossa ilmestyi vuonna 1960 Leslie Charterisin Pyhimys kohtaa Tiikerin. Pyhimys on kuitenkin hyvin paljon vanhempi kirjasarja kuin luulisi, sillä tämä kirja ilmestyi nimellä Meet - the Tiger! jo vuonna 1928. Minulla on käsitys, että vuosikymmenten myötä kirjoja varovaisesti ajanmukaistettiin uusintapainosten myötä. Suomessa Pyhimys tunnetaan parhaiten 1960-luvun televisiosarjasta, jossa nimiosassa oli Roger Moore.

Ks. myös Pyhimys kutsuu teelle

John Carter, Marsin sankari (2011)

Edgar Rice Burroughs: John Carter, Marsin sankari
Kansi: Ossi Hiekkala

Marsin sankari, John Carter, palaa uusina suomennoksina (ks. Archipictor-blogi). Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat ovat olleet meillä suunnattoman suosittuja, mutta uusintapainoksia ei ole saatu pitkään aikaan. Onneksi elokuva on tulossa. Tosin joskus sitä toivoisi, että kirjoja saataisiin markkinoitua ilman elokuvia...

Hiltu ja Ragnar (1923)

Kirjan kansi voi olla kaunis pelkällä ornamentiikalla. Kuin korurasian kansi on F. E. Sillanpään Hiltu ja Ragnar, kertomus kahdesta ihmislapsesta (WSOY 1923).

Mistä ihmeestä tämäkin on kirjahyllyyni ilmestynyt, en muista; kyse on vieläpä ilmeisesti ensimmäisestä painoksesta. Se on todennäköisesti kulkeutunut jostain euron laatikosta, jollaisia kirjadivareitten oven vieressä ulkona nykyään usein pidetään. Eipä näillä entisillä kansallisaarteilla enää juuri mitään arvoa ole.  Vuosikymmenten takaa voisin kuitenkin kirjata tänne sen, mitä kirjailija on lukijalle alkusanoiksi kirjoittanut:

Tämän pienen kertomuksen oli määrä ilmestyä syyskuun 11 päivänä 1921 ja oli tälle lehdelle jo valmiiksi kirjoitettuna seuraava omistuslause: "Juhani Aholle, suomalaisen proosatyylin mestarille, suomalaisen tunnon ja tunteen tulkitsijalle ja kasvattajalle, aikakauden suurimmalle suomalaiselle kirjailijalle hänen 60-vuotispäivänään omistaa tämän kertomuksensa oppilaanomaisin kunnioituksin F. E. Sillanpää." 

Tämä lause luettiin sitten jo 12 päivänä elokuuta Helsingin Diakonissalaitoksen kirkossa erään kukkavihkon ohessa, joka laskettiin mestarin paareille. Kuolema saneli tällöin loppuosan toisin kuuluvaksi. Mutta meidän kaikkein lohdutuksemme on, että Kuolema ei voi muuttaa lauseen oleellista alkuosaa.

F.E.S.

Aarteenetsijät (1945)

T. Rautapalo-Rapp: Aarteenetsijät (Kansankirja 1945)
Poikien sininen sarja 3. Kansi: Ami Hauhio

Ami Hauhion maalaama mustekala ei näytä erityisen pelottavalta; aivan kuin se hymyilisi! Lonkerokin on ystävällisen rennosti kiertynyt sukeltajan ympärille, kuin kättelyyn.

Tauno Rautapalo teki pitkän uran nuortenkirjailijana.

Hae PopuLAARIsta: Poikien sininen sarja.

Kuningasten jälkeläinen (1948)

Franz Teller: Kuningasten jälkeläinen (Otava, 1948)
Kansi: Poika Vesanto

Saksalainen Franz Treller (1839-1908) kirjoitti seikkailukirjojen klassikon Kuningasten jälkeläinen (Der Enkel der Könige). Sen suomensi Anni Swan, ja vaikka siitä on ilmestynyt useampikin editio, eniten sitä liikkuu Maailman parhaita nuorisonkirjoja -painoksena. Trellerin tyyli ja aiheet olivat hyvin samanlaisia kuin Karl Maylla (Winnetou-romaanit).

Ei pidä ajatella (1934)

Kansi: Poika Vesanto

Valentinin eli Ensio Rislakin Ei pidä ajatella (Otava 1934) lienee ollut aikanaan suosittukin teos, sillä sitä on siteerattu peräti Saimaa-tupakkamainoksessa! Valentin kertoo kirjan esipuheessa saaneensa käsiinsä muuan Esko Salkolan päiväkirjan ja muokanneensa sen romaanimuotoon. Aloituskappale menee suoraan asian viereen: "Varsasta tulee hevonen ja vasikasta tulee lehmä, joka on samanlainen kuin muutkin lehmät. Mutta mitä tulee ihmisen lapsesta, joka makaa kehdossa ja katselee käsiään, mitä tulee hänestä?"

Joka tuulen kylvää... (1957)

Esko Arra istuu mietteissään, lasi kädessä, tyttö mielessä...

Kansi: Raimo K. Miettinen

(Joka tuulen kylvää..., Gummerus 1957)

"Joka tuulen kylvää, se myrskyn niittää", on vanha sananlasku, josta salapoliisikirjailijana hyvin tunnettu ja runsaasti tunnustusta saanut Mauri Sariola on ottanut nimen romaaniinsa. Kirja kertoo nuoren, mutta sodan kovettaman miehen opiskelijaurasta, johon mahtuu monenkirjavia vaiheita.

Hienossa kannessa on kaikki kohdallaan. Lasia pitelevä käsi tosin näyttää leijuvan ilmassa, tai sitten joku on vienyt pöydän todella nopeasti pois.

Tässä avainromaanissa Esko Arra on kirjailija itse.

Mikko Maitomies (1972)

Mikko Maitomies ilmestyi suomeksi vuonna 1972; erinomaisen suomennoksen teki Kirsi Kunnas (alkuteos oli nimeltään In the night kitchen, 1970). Maurice Sendak tunnetaan parhaiten kuvakirjastaan Hassut hurjat hirviöt, josta hiljattain valmistui myös kohtuullisesti menestynyt elokuva.

Siinä missä Hassuista hurjista hirviöistä on tullut lastenkirjallisuuden klassikko, Mikko Maitomiehellä on ollut paljon vaikeampaa. Kirja on joutunut erinäisten estokeinojen kohteeksi, varsinkin Yhdysvalloissa, koska Mikko koikkelehtii kuvissa nakusillaan. Toki siitä on silti otettu lukuisia painoksia ja sitä on ollut koko ajan saatavilla. Suomessa toinen painos otettiin vuonna 1988 (Weilin + Göös).

Sarjakuvan harrastaja panee heti merkille, että Sendakin tyyli on kovasti tutun oloista. Innoite Mikon surrealistisiin uniin ja lopun sängystä tipahtamiseen on saatu Pikku Nemo Höyhensaarilla -sarjakuvasta (ks. Wikipedia), tuosta Winsor McCayn viime vuosisadan alun mestariteoksesta. Myös leipurit ovat kovasti tutun näköisiä... Sendak on kertonut, että hänellä on pakkomielteenään lapsuus (MIT-luento).

Hyvää vappua!

Hyvää vappua, toivottaa Repe (vappupupusorsa).

Elmeri ihmettelee lajipukeutujaa...

Neitsi Etsivä täyttää 80 vuotta. Neito on nuorekas ikäisekseen.

Nancy celebrated her 80th birthday this week, with her first three books (The Secret of the Old Clock, The Hidden Staircase and The Bungalow Mystery) released April 28, 1930.

Get a clue! Say “happy birthday” to Nancy Drew.

Pikku Jättiläinen (1952)

Eipä ollut ennen torppaa eikä tupaa, jonka kirjahyllystä ei olisi Raamatun vierestä löytynyt Yrjö Karilaan toimittamaa Pikku Jättiläinen -tietokirjaa. Yhtä paksujakin nuo kaksi kaiken tiedon kirjaa olivat ja kumpainenkin usein komeasti sidottuja.

Pikku Jättiläisen kerhossa oli kymmeniä tuhansia jäseniä! Kerho perustettiin 1937. Vuoden 1952 painoksesta (ks. yllä) löytyy tietoa Pikku Jättiläisen historiasta. Ensimmäinen ilmestymisvuosi oli 1924 ja sivuja vajaa tuhat. Pian sivuluku vakiintui 1600:ksi. Takakannen sisäpuolella oli erillinen isokokoinen laskostettu Suomen kartta. Sen mukana olo kannattaa varmistaa, jos on ostamassa omaa Pikku Jättiläistä antikvariaatista.

Pikku Jättiläinen -kerhon merkissä oli kuvattuna harteillaan maapalloa kannatteleva Atlas-jättiläinen. Kerhon hopeamerkkivaatimukset käsittivät 25 kysymystä viiden eri oppiaineen alalta (valittavana 13 eri oppiainetta). Se, joka osasi vastata vähintään sataan kysymykseen määrätyistä oppikirjoista, sai emaljoidun hopeamerkin.

Kultamerkkivaatimuksia ei kirjassa kerrottu. Ne sai tilata erikseen Pikku Jättiläisen Kerhon toimistosta, os. Helsinki, Bulevardi 12 WSOY. Mahtoi tuo kultamerkki vastata jo melkein maisterin arvoa...

Kansitaidetta (1892)

Nuori Suomi, Päivälehden joulualbumi 1892.

Valikoima saksalaisia kertomuksia (1952)

YRJÖ HIRNin valikoima saksalaisia kertomuksia
romantiikan aikakaudelta (Otava 1952)

Vaikka kuvakannet niin usein kiinnittävätkin huomion, ja joskus avittavat jopa ostopäätöstä, niin kyllä silmä lepää yllä olevan kaltaisessa kannessa. Se on myös tyylillisesti yksi yhteen sisällön kanssa. Valikoima saksalaisia kertomuksia sisältää mm. E. T. A. Hoffmannin kertomuksia (hmm, kuulostaa jotenkin tutulta...). Tämäkin antikvariaatista aikoinaan löydetty kirja on vielä leikkaamaton; olen siis ensimmäinen, joka juuri tätä kappaletta pääsee lukemaan.

E. Th. A. Hoffman - romanttisen pörrötukkaisena

Kavelevät koneet (2004)

Kuva: Christian Bravery
Ja tekin, kuolon hirmusuiset aseet,

Elämän-herran jyryn matkijat,

Hyvästi! Tehtyn' on Othellon työ.

- Othello III, iii. (Suom. Paavo Cajander)

Brittiläiseltä Philip Reevelta on julkaistu suomeksi neliosainen kirjasarja Nälkäisten kaupunkien kronikka. Siihen kuuluvat: Kävelevät koneet, Kadotettu manner, Tuhon aikakirja ja Pimenevä maa (Karisto, 2004-2007).

Kävelevien koneiden alkuperäinen nimi on Mortal Engines, joka on peräisin Shakespearen Othello -sitaatista:

And O you mortal engines whose rude throats

Th'immoral Jove's dread clamors counterfeit...

Paavo Cajanderin muinainen suomennos ei voisi olla osuvampi: hirmusuiset aseet! Reeven tulevaisuuteen sijoittuvassa maailmassa nimittäin valtavilla leuoilla varustetut kaupungit metsästävät toisiaan ja kiinni jäänyt kaupunki syödään.

En ole koskaan aikaisemmin saanut lukea näin synkeää ja raadollista nuorisokirjallisuutta, joka samalla on kuitenkin mitä valoisinta ja ihmisuskoisinta. Ja lopussa kaikki pakosti kuolevat, totta kai, sillä eihän kukaan voi elää ikuisesti. Me ihmisethän olemme ne mortal engines.

Meistä jäävät jäljelle vain tekojemme muistot.

RIKSIN SARJA (1959)

Ah, Riksin sarja! Sarja alkoi kunnianhimoisesti Balzacilla, mutta pian siinä julkaistiin suuret määrät Agatha Christieta, Zane Greyta, P. G. Wodehousea ja J. O. Curwoodia (ks. Wikipedia). Lukijat ottivat edullisen sarjan suosioonsa ja sitä myytiin monin painoksin hirvittävät määrät, sillä Riksin sarjaa löytyy yhä kaikkialta.

Freeman Wills Croftsin Grootepuiston murha (WSOY 1959, 2. painos) on, täytyy sanoa, aika puisevaa luettavaa, mutta Eeli Jaatisen kansi on tunnelmaltaan täydellinen. Verinen vasara on erityisen hieno!

Mainittakoon vielä, että Crofts oli Detection Clubin jäsen. Kyseinen dekkariklubi, johon kuuluivat mm. Agatha Christie ja Dorothy L. Sayers sopi kirjailijajäsentensä kesken kunniasäännöstä, että lukijalle on annettava reilusti tarpeeksi vihjeitä siitä, kuka murhaaja on.

Myrsky-Ulvinen (1959)

Vilho Myrsky - Arvo Ulvinen: Oma maanosamme

Maantietoa kansakoululaisille II

WSOY 1959

Ennen koulukirjoista puhuttiin usein tekijän tai tekijöiden mukaan. Harvoin on näin hyvät nimet olleet koulukirjakirjailijoilla: "No niin, lapset, ottakaapas esiin Myrsky-Ulvinen."

Myrsky-Ulvisen etukansiaukeama on sykähdyttävän upea. Siinä on "leikkeinä" 50-luvun lopun sanomalehtien nimiä.

Vanhat koulukirjat olivat ennen tuote, jota antikvariaatit eivät ottaneet edes vastaan. Nyt niitä näyttää olevan tarjolla. Nostalgia puree.

Markus-setä: Taikatiuku (1948)

Markus-setä oli tuttu radiosta, totta kai, mutta on häneltä kirjallistakin tuotantoa. Kokoelmasta Taikatiuku (Otava 1948) löytyy "kuunnelmasatuja", joita lienee esitetty hänen Lastentunnillaan.

Kuvittajana on ollut Anneli Warén. Hänen piirroksensa satuihin ovat parempia kuin sadut...

Mayne Reid

Tämä lienee yksi tylyimmistä kansista koskaan...

Mayne Reid: Lakeuden laki, Kariston nuortenkirjoja 106

Mayne Reidin romaanit 7, Karisto 1933

(The Headless Horseman III)

Mayne Reidin seikkailuromaaneja on suomennettu yllättävän paljon, joten suosiota lienee riittänyt aikoinaan. Kirjailijasta itsestään aika jätti jo 1883, joten tekijänoikeuksiakaan ei tarvinnut maksaa. Tuo irlantilaisherra kärsi "akuutista melankoliasta", jota hän mahtoi hoitaa kirjoittamalla valtavan määrän romaaneja. Elämäntavoiltaan hän oli myös sangen tuhlailevainen, joten tuloja tarvittiin.

Kariston nuortenkirjasarjassa ilmestyi Reidin lisäksi mm. Jules Verneä, Edgar Rice Burroughsia ja Kapteeni Marryatia.

Luutnantti Romuluu (1969)

Edgar Wallace: Luutnantti Romuluu (engl. Lieutnant Bones)
Gummerus 1969

Edgar Wallacen Sandi-kirjat julkaistiin 1960-luvun lopulla uusilla moderneilla kansilla. Kansitaiteesta vastasi Matti Louhi. Nyttemmin Sandi-kirjoista ei enää ole otettu uusia painoksia, mitä ilmeisimmin niiden rasistiseksi käsitetyn sisällön takia.