Axa (1993)

Agentti X9 4/1993

Axa on naispuolinen Mad Max, joka seikkailee tulevaisuudessa vuonna 2080, apokalyptisissa maisemissa, mutta hänkin on vain nainen... Tässä sarjakuvassa on hyvin paljon samoja elementtejä kuin 60-luvun romanttisissa sarjakuvissa.

Axaa piirsi Enrique Romero, joka tunnetaan myös Modesty Blaisen piirtäjänä.

Paul Temple (1970)

Paul Temple -televisiosarjaa alettiin näyttää Suomessa 3. lokakuuta 1970. Hahmo oli tullut meikäläisille tutuksi jo aikaisemmin suositussa kuunnelmasarjassa. Nämä kuunnelmat ovat yhä suosittuja, niin englanniksi kuin suomeksikin.

Ruudulla pääosaa näytteli Francis Matthews ja Steve-vaimona esiintyi Ros Drinkwater. Katso-lehti (40/1970) kertoo, että BBC:n tuottaman filmisarjan pohjatarinat on tehnyt Templen henkinen isä ja keksijä Francis Durbridge itse. Paul Temple nähtii Mainos-TV:n ohjelmistossa joka toinen lauantai.

Päivien kimallus (1970)

Han Suyinin populaariklassikko Päivien kimallus sai arvoisensa upean kannen Suuren suomalaisen kirjakerhon painoksessa vuonna 1970, tekijänä Mirjami Marttila. Kannet jatkuivat usein koko päällyspaperin mitalla, jolloin niihin saatiin "panoraamaa"... Olen samaa mieltää Jurin kanssa, joka ihmettelee kommenteissa: "mihin ovat hävinneet sommittelu, kompositio, kirkkaat värit, toiminnan kuvaukset, tekstatut kirjasimet, kekseliäisyys?" Ennen pystyi tunnistamaan kansitaiteilijoita tyylin perusteella, enää ei.

BBC ja iPlayer

BBC tuo television nettiin - siis ihan oikeasti... ja käyttöliittymä näyttää todella hyvältä.
Ohjelmavirrassa on 7 päivän puskuri ja kuukauden katseluoikeus.

Mutta sitä vain Britanniassa katsella voi. Voi, voi!

Me kaksi (1963)

Me kaksi oli Sarjakustannus Oy:n julkaisema (1961-64) romantiikan täyteinen taskukokoinen sarjakuvalehti, joka julkaisi brittiläisiä "herttasarjoja". Näiden lehtien englantilaiset neitoset olivat selvästi itsenäisempää ja itsepäisempää rotua kuin vastaavien yhdysvaltalaislehtien tyttöset, vaikka loppuruuduissa toki samanlaisia kohtauksia aina näyteltiinkin...

"Olen parantunut täysin vapaaksi edellisestä rakkaudestani!
Kiitos sinulle!"

Hienoa mustavalkoista tussityötä sisäsivuilla, eikä kannessakaan ole moittimista...

Me kaksi 5/1963
Kannessa lukee lehden nimi viisi (5) kertaa!

• PS. Hömpän helmissä jatkuvat mielenkiintoiset pohdinnat populaarikirjallisuudesta ja sen kirjoittamisesta, ks. Niin kuin on blueskaava, on myös viihdekaava – vai onko?

Alfred Hitchcockin valitut jännärit (1980)

Sir Alfred Hitchcockin valitut jännärit sekä muita kertomuksia oli (varsin pitkäniminen) lehti, jota ilmestyi 1980 vain kolmen lehden verran (joista ensimmäinen kaiken lisäksi oli "haamunumero", kuten lehden pelotteluluonteeseen sopii). Lehti sisälsi dekkarien ohella myös kauhu- ja tieteistarinoita.

Ensimmäisen kerran Alfred Hitchcock's Mystery Magazine alkoi ilmestyä Suomessa nimellä Alfred Hitchcock yllättää vuonna 1959 (siis varsin tuoreeltaan", koska Yhdysvalloissa se alkoi ilmestyä 1956) - sen jälkeen sitä on yritetty tuoda sitkeästi lehtimarkkinoillemme tuon tuosta, mutta lopulta menestys on aina hiipunut Ellery Queenin jännityslukemiston tapaan.

Alfred Hitchcockin valitut jännärit 2/1980

Sisältö oli varsin laadukas yo. numerossa:

EDWARD D. HOCH: Nainen vai leijona?
MAUREEN MANUEL: Toisella puolen
ROBERT BLOCH: Mielikuvitusmurha
VALERIE NYE: Vahingosta viisastuu
ROBERT TWOHY: Kruununhammas
RAY BRADBURY: Kaksoisolento Oy
H.H. HOLLIS: Ikävystynyt topologisti
MAURI SARIOLA: Hän käveli ovesta ulos (Komisario Susikosken tutkimuksia)
JACQUES FUTRELLE: Selli numero 13 (Professori Augustus S. F. X. Van Dusenin seikkailuja).
JON L. BREEN: Clara Longin tapaus
EDGAR ALLAN POE: Varastettu kirje
G.E. FOX: Veljensä vartija
OUTSIDER: Jonne aloitti riidan
HEIKKI ETELÄ: Yksinäinen irlantilainen
BILL PRONZINI JA BARRY N. MALZBERG: Millainen ihminen oikein olet?
JORMA NAPOLA: Ruuvikierre, jatkokertomus
020658—051R: Jumalten myöhästyminen
TOM FALLON: Elät vain kahdesti

Yksi lehden kirjoittajista menehtyi Titanicilla, mutta jos haluatte tietää kuka - klikkailkaa linkit.

Alfredin alhaalla vasemmalla oleva profiili oli lehdessä, oikeanpuolista profiilia käytettiin televisiosarjassa...

• PS. Joissakin Alfred Hitchock esittää -televisiosarjan jaksoissa on lopussa ilmoitus, että tarina on julkaistu myös lehdessä (as published in...).

books.google.com

Googlen kirjahaku alkaa olla sangen toimiva, ja koukuttava... Kirjojen sisällöstä on näytillä vain osa, sillä muutenhan kirjan ostaminen voisi jäädä sikseen. Sisällysluettelo ja indeksi ovat tietokirjojen kohdalla katsottavissa lähes aina kokonaisuudessaan.

Kyllä tämä on hyvin lähellä kirjakaupan selailukokemusta, jollei jopa vieläkin parempi!

Selailkaa vaikka näitä:

• The Time Machines: The Story of the Science-fiction Pulp Magazines from the Beginning to 1950
• Alfred Hitchcock: The Complete Films
• Dick Tracy and American Culture
• Spaghetti Westerns: Cowboys and Europeans from Karl May to Sergio Leone
• Horror at the Drive-In: essays in popular Americana
• Hard-Boiled Fiction and Film Noir
• The Look of Love: The Art of the Romance Novel

Selailusivun oikeassa ylänurkassa on full screen -toiminto, jolla kirjan sivu kasvaa koko ruudun kokoiseksi. Happy browsing!

Flitin paluu (1934)

Miksi tällaisia mainoksia ei enää tehdä?
Tappakaa lutikat Flit'illä!

Tohtori Frank (1974)

Tohtori Frank 8/1974 (Kolmio-Kirja)
Seitsemän pelon tuntia

En ole lukenut tätä Tohtori Frank -kirjaa, enkä kyllä mitään muutakaan kyseisen herran seikkailua, mutta yo. kansi on niin kiehtova että minun tekisi mieleni analysoida vihon sisältöä pelkästään sen perusteella...

Tohtori Frank seisoo etäällä potilaastaan ja hänellä on valtansa ja ammattinsa instrumentit esillä, jotta lukija heti tietää ja tunnistaa hänen asemansa. Tausta on pelkistetty niin pitkälle, että se näyttää valokuvaajan käyttämältä lakanalta (joka se todennäköisesti onkin). Frank tarkkailee tilannetta kauempaa, analyyttisesti ja kylmästi, mutta selvästi sisäisen tunnekuohun vallassa. Kädet on puristettu puuskaan ja oikean käden sormet tunnustelevat stetoskoopin vartta, aivan kuin hänen pitäisi muistuttaa itseään siitä, että hän on lääkäri ja että hänen pitäisi käyttäytyä sen mukaisesti. Tohtori Frank kuitenkin hillitsee itsensä, sillä hän on vahva sekä henkisesti että fyysisesti.

Paksusankaiset silmälasit korostavat Frankin älykkyyttä ja yrittävät peittää katseen, joka on suuntautunut naiseen ja naisen pitelemään punaiseen ruusuun. Ruusu on nostettu henkilöiden välille, se liittää heidät kuvassa sommitelmallisesti yhteen mutta vertauskuvallisesti se myös erottaa. Nainen ei edes näe Frankia vaan hän tuijottaa rakastuneesi ruusua, jonka hänelle on lähettänyt hänen ihailijansa, todennäköisesti salainen sellainen. Nainen on saanut tältä ihailjalta ison kukkalähetyksen, joka on suorastaan päällekäyvän eroottinen keisarinliljoineen - mutta ruusu kertoo myös syvästä rakkaudesta. Yöpöydän tavarat kertovat naisen viettäneen aikaansa jo kauemminkin sairaalassa, onhan kirjaakin luettu jo pitkälle.

Naisen yöpaita on romanttinen, sen sijaan Frankin pitkä valkoinen sairaalatakki on kliinisen ammattimainen. Sairaalatakin alta näkyvä kauluspaita ja kravatti kertovat säntillisen konservatiivisesta luonteesta. Nainen on haaveellinen ja elää unelmien maailmassa, Frank on korostetusti analyyttinen. Mutta Frankin pidäteltyä intohimoa kuvasteleva olemus ei voi olla nostattamatta mieleen ajatusta, että ristiriitojen sisäisesti repimä Frank olisi sittenkin itse lähettänyt kukat... rakkauden merkit ovat esillä mutta itse rakkaus on mahdoton!

Hilja Valtonen ja Palmusaippua (1934)

Hilja Valtonen oli ja on yksi Suomen suosituimmista naisten populaarikirjailijoista. Hän toi suomalaiseen kirjallisuuteen modernin naistyypin 1920-luvulla. Aikalaisarvosteluissa hämmästys oli suuri, Valtonen kirjoitustyyli oli täysin totutun vastainen - siis sen suhteen mitä mitä naiskirjailijalta saattoi odottaa. Ja hyvänen aika, Valtosen naishahmot ajelivat autolla (olivat siis autotyttöjä) ja toimivat ammateissa!

Ylen Elävä arkisto kertoo, että Valtonen (1897—1988) oli esikoisromaania Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) kirjoittaessaan suorastaan vimmoissaan miesopettajien paremmasta palkasta ja vaatimattomammista velvollisuuksista. Kirjailijana hän tahtoi ajaa tarmolla naisasiaa eteenpäin. Uskoisinkin, että hänen vaikutuksensa yleiseen mielipiteeseen oli melkoinen.

Sivustolta Hiljan huone löytyy hieno virtuaalinäyttely hänen kirjojensa kansikuvista.

Ao. mainoksessa vuodelta 1934 Valtonen mainostaa Palmusaippuaa. "Kutsukaa takaisin nuoruutenne juhannusaika..."

Suosittu kirjailijattaremme HILJA VALTONEN lausuu Palmu-saippuan kaunistavasta vaikutuksesta:
"Olette varmaankin ihmetellyt, miten suomalaiset naiset ovat kaunistuneet viime vuosien aikana. Minä luulen, että se on suurimmalta osaltaan Havin ja sen Palmusaippuan ansio. Nythän voi jokainen nainen käyttää Havin taatusti hyvää Palmua kasvojensa pesuun eikä tarvitse turmella ihoaan tuntemattomilla ulkomaan saippuoilla tai epäonnistuneilla kotitekoisilla suovilla."

• PS. Dionysoksen keväässä päivitellään, kuinka jotkut aikalaisarvostelijat pitivät Valtosen humoristista tyyliä niin hyvänä että se oli kuin miehen kirjoittamaa.

Perry Mason (1960)

Erle Stanley Gardner:
The Case of the Perjured Parrot (1960)
The Case of the Sun Bather's Diary (1963)

Dekkaripokkarien kansitaide muuttui nopeaan tahtiin 1960-luvulla - samaten muuttuivat kansissa kuvatut naiset. Perry Mason -kirjojen vasemmanpuolinen suttura on vielä aivan viisikymmentälukulainen blondi mekkoinen ja permanentteineen, oikealla on sitten jo uuden ajan hoikka nainen svengaavissa bikineissään. Kurvit vaihtuivat solakampiin muotoihin. Uudemman kirjan nimi on myös kirjoitettu varsin psykedeelisellä kirjasintyypillä. Jostain syystä Perry Mason -romaanien kansista naiset ovat 2000-luvulla lähes täysin hävinneet, kuten Amazonin avulla voidaan todeta. Mistä se kertoo?

Mikäli olette katsellut parhaillaan pyörivää Alfred Hitchock esittää -televisiosarjaa, saatoitte panna merkille että jaksossa Herra Blanchardin salaisuus yliutelias Babs Fenton, joka luuli naapurin miestä murhaajaksi, luki (metavitsikkäästi) sängyssä Gardnerin kirjaa The Case Of The Curious Bride.

Perry Mason oli myös hyvin suosittu televisiosarja, jonka pääosaa esitti Raymond Burr.

Mantsurian kandidaatti (2004)

Mantsurian kandidaatti on tyrmäävän tehokas elokuva myös tässä uudessa inkarnaatiossaan, jossa pääosassa majuri Bennett Marcona on Denzel Washington. Katsellessani sitä eilen Neloselta suomalaisen kesäillan hämyssä se tuntui aluksi epäuskottavalta ja vainoharhaiselta, mutta sitä mukaa kun Marco tajusi paranoiansa olevan realismia, myös (ainakin tämä) katsoja alkoi uskoa tarinaan. Ja totta se toki onkin, ainakin allegorisella tasolla - vaikka aika moni tuntuu uskovan sen totuuteen myös ihan konkreettisella tasolla.

Mutta eihän se niin voi olla; vapaata maailmaa eivät voi johtaa tekopyhät, korruptoituneet salaliittolaiset, jotka rahanahneina vain käyttävät hyväksi nykyistä epävakaata maailmanpoliittista tilannetta... sehän olisi aivan naurettavaa! Ja aivan kuin joku Manchurian Globalin kaltainen yritys voisi muka sadoilla miljardeillaan ohjata poliittisia päättäjiä - ei voi olla totta! Ihan scifiä...

Pimeyden sydän (1960)

Pimeyden sydän on romaani, joka on helppo lukea mutta vaikea ymmärtää. Oikeaa tulkintaa ei ehkä ole olemassakaan, on vain lukijan tulkinta. Romaanin kehyskertomuskin välitetään kahden kertojan kautta.

Afrikkalaiset lukijat pitävät Pimeyden sydäntä rasistisena teoksena.

Parnasso-blogissa on käyty keskustelua tästä teoksesta. Omassa kommentissani totesin: "Ehkä varsinkin afrikkalaiset lukijat sekoittavat mielessään tämän ns. alkuperäisen teoksen siitä syntyneisiin lukuisiin sekundäärisiin, vai pitäisikö sanoa sekundaarisiin, teoksiin, kuten Edgar Wallacen Sandi-kirjoihin, jotka olivat aidon rasistisia ja kolonialistisia.Aivan kuten Adelphi totesi, Pimeyden sydän on allegoria, ei "totta". Niin moni romaani tulkitaan hyväksi tai huonoksi sen mukaan, kuinka "oikein" se kuvaa maailmaa... " Ks. myös Sandi Ilojen Saarilla (1944).

Joseph Conrad: Three tales by
(Dell Publishing Co., 1969 - Cover painting by Richard Powers)

Monella Afrikan alueella tehdään nykyäänkin matkaa pimeyden sydämeen ihan omin avuin, ilman kolonialistien apua. Shell-yhtiöllä toki on yhä omat kurtzinsa Nigeriassa...

Hyvää juhannusta!

PopuLAARI siirtyy nyt pitkäksi viikonlopuksi juhannuksen viettoon.

Hyvää jussia kaikille lukijoilleni!

Viiltosara (Carex acuta, Cyperaceae - sarakasvit)

Rin Tin Tin (1963)

Hau, hau!

Wikipedia kertoo, että se ensimmäinen ensimmäisen maailmansodan aikana Saksasta tuotu Rin Tin Tin näytteli kaikkiaan 26 elokuvassa ennen kuolemaansa. Rin Tin Tin junior jatkoi uraa ja sitten sen pennut suoraan alenevassa polvessa - selvästi näyttelijäsukua...

Itse muistan televisiosarjan, jossa Rin Tin Tin seikkaili villissä lännessä ratsuväen mukana. Koiran kumppanina oli nuori poika nimeltä Rusty (jolla taisi olla myös korpraalin sotilasarvo, Rin Tin Tin oli kaiketi sitten jalkaväkeä, tai ehkä käpäläväkeä...). Rusty kutsui koiraansa usein lempinimellä "Rinty". Fennican mukaan vuonna 1960 ilmestyi lyhyen aikaa lehti Rin Tin Tin ja Rusty.

Rin Tin Tin 9/1963
Kuvassa koira ja hevonen!

Suomessa julkaistiin Rin Tin Tin -sarjakuvalehteä vuosina 1961-1964 (Kustannus Pecos Bill) vuorokuukausittain Lassien kanssa. Ilmeisesti lisenssisyistä lehdessä ei kuitenkaan ollut Rustya ja muita televisiosarjan hahmoja.

Sarjakuvalehdessä Rin Tin Tinin kumppanina oli eskimopoika Mukluk ja Red Johnson, maisemana olivat Kanadan erämaat. Laadullisesti lehti oli ihan kelpo käyttösarjakuvaa ja tarinoissa on aitoa vanhan ajan seikkailuhenkeä sekä koomillisia kevennyksiä. Outoa kyllä, lehti näytti ilmestyvän satunnaisesti välillä väreissä, välillä mustavalkoisena.

Kakkossarjana Rin Tin Tinissä oli varsin pätevästi piirretty Paul Bunyan Jr.

Lähde: Oddball Comics

Ingrid Bergman (1959)

Ingrid Bergman on yksi kaikkien aikojen elokuvanäyttelijöistä ja -tähdistä. Sellaiset elokuvat kuin Kaasuvalo, Noiduttu ja Notorious - kohtalon avain ovat mielestäni hänen "hienoimmat hetkensä".

Mutta...

...jostain syystä en kerta kaikkiaan siedä Ingrid Bergmania sellaisessa jonkin verran mainettakin saaneessa elokuvassa kuin Casablanca. Hänen hahmonsa Ilsa Lund saa minut aina kirskuttelemaan hampaitani. Heti kun Ilsa saapuu Rickin saluunaan ja kysyy tarjoilijalta, että kuka on tuo poika (tarkoittaen tietenkin Samia, joka on soittamassa pianoa), en voi kestää koko akkaa.

Ja ne takaumat Pariisiin herättävät minussa ainakin pelkkää epäuskoista naureskelua koko romanssin suhteen, tunnelma niissä on kyllä enemmänkin tragikoominen kuin melodramaattisen romanttinen. Ehkä elokuvan ohjaaja Michael Curtiz halusikin välittää tällaisen vaikutelman, sillä kuten tiedämme, he saivat toisensa: "Louis, I think this is the beginning of a beautiful friendship." Ilsa lähetettiin matkoihinsa, kuten oikein olikin.

Oheinen kuva on kansikuva lehdestä Elokuva-aitta 7/1959.

Kessu ja Masi (1963)

Joissakin sarjakuvissa on miespuolisten parien välillä tiettyä "jännitettä" vaikka suhde ei koskaan täyttymystä koekaan - muistattehan vaikka Taika-Jimin ja Lotharin.

Myös Masilla ja Kessulla on aito viha-rakkaus -suhde, joka vaihtelee koko skaalalla. Ao. sarjakuvaruutu on Masi-lehdestä n:o 4/1963.

Kun muut ovat iltalomalla, Kessu lähestyy...

Julkaistu aikaisemmin Kvaakissa.

Kapteeni ja Ville - huumorisarjakuva (1934)

Kapteeni ja Ville oli Poika Vesannon 1930-luvulla piirtämä sarjakuva Suomen Kuvalehdessä... ja yksi parhaita Suomessa koskaan piirretyistä huumorisarjakuvista. Viimeksi Vesantoa on nähty muutaman sivun verran Asema Kustannuksen vanhoja suomalaisia sarjakuvia esittelevässä antologiassa Laikku 05. Antologian menestys kaupallisilla markkinoilla oli ilmeisesti niin heikko, että siihen se sitten jäikin. Tässä kuitenkin kurkistus menneisyyteen...

"Mä rupeenkin salapoliisiks' ja otan kaikki vorot kiinni."
12.5.1934

"Minusta tulee taiteilija."

Graffitaiteilijat eivät tuolloinkaan saaneet ymmärrystä osakseen...
2.6.1934
Copyright by Poika Vesanto, 1934

Bongo (1956)

Copyright Walt Disney Productions, Hollywood

Kultajyväsarja ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 1955 ja siinä julkaistiin neljä vihkoa:

• Mikki Hiiri ja pavunvarsi


• Mikki Hiiren kalaretki


• Bongo, sirkuskarhu


• Aku Ankka ja vekkulit veljenpojat

Bongo (myöhemmissä käännöksissa Ponu) on yksi niistä Disney-hahmoista, joka on hiljalleen haihtunut kuvioista. Bongo otti aina yhteen ison Mustakuono-karhun kanssa (Taikajyvän käännöksessä Koukkuleuka). Tarinoiden clou oli siinä, että karhut osoittivat rakkauttaan lyömällä toisiaan - lopulta Bongo itsekin lyö tyttökarhua opittuaan karhujen tavoille. Tällaisten käytöstapojen opettaminen lapsille saattaa olla siinä rajoilla...

Näitä vihkoja näkyy enää kovin harvoin - Disney-keräilijöiden kiusaksi.

PS. Neiti Etsivä -elokuva saa Jenkeissä hyvät arvostelut.

Yle Areena

Jäikö Kersantti Pippuri kuuntelematta viime sunnuntaina? Nyt voit kuunnella sen täältä! Suomen Yleisradio on vihdoin ja viimein astunut internetaikaan... voi tätä onnen päivää: Yle Areena.

Vielä kun saisi ne kuunnelmatkin nettiin. Nim. "Knallin ja sateenvarjon ystävä"

Herttasarja (1965)

Herttasarja 2/1965, Salaperäinen kirje
Kannen tekijä tuntematon

Herttasarja oli Sarjakustannuksen vuosina 1958-1968 julkaisema romanttisia tarinoita sisältänyt sarjakuvalehti, joka oli saman kokoinen kuin poikien Korkeajännitys-lehti. Ilmeisesti myös ainakin osa aineistosta tuli samalta brittiläiseltä lehtitalolta, Fleetwayltä.

Menevän miehen tunnusmerkki oli pitkään piippu, ja sen täytyi olla suoravartinen... miksi ihmeessä, sitä en tiedä. Kuvassa varsi jököttää jämerän pystyssä.

Herttasarjakuvan sisältö oli siis brittiläistä perua, ja lisää näitä pakahduttavan romanttisia kansikuvia löytyy Sivupolun kansigalleriasta, josta löytyy muutakin tietoa sarjasta.

Herttasarjaa käytetään usein synonyymina naisten romanttisille lukemistoille; hyvin lyhyen miesmuistin omaava yleisö saattaa jopa epäillä, ettei moista sarjaa ole koskaan edes ilmestynytkään (ks. Rihmaston keskustelupalsta).

Mies lähtee ja Coral itkee. Huomatkaa, että mies kertoo lentonsa lähtevän kello seitsemän - ja Coralin takanreunustalla kello on jo kuusi! Mitä Coral tekee... äijä kun on vehdannut muidenkin naisten kanssa, mutta vakuuttaa nyt rakastavansa vain Coralia. No, voinen paljastaa, että Coral ryntää viime tipassa lentokentälle ja nappaa miehen! Kaikki annetaan anteeksi. Miehet ovat miehiä.

Herttasarjan sarjakuvien piirtäjät olivat anonyymejä, mutta kyseessä olivat todennäköisesti samat italialaiset ja espanjalaiset taiteilijat, jotka piirsivät myös Korkeajännityksen sotasarjakuvia - eli heillä on ollut sopivasti vaihtelua työssään ainakin aiheen puolesta...

Flit (1934)

Kidutuksen yöt tarpeettomia... tappakaa hyttyset FLIT'illä.

Tämä mainos vuodelta 1934 tuo mieleen vanhan ajan kauhusarjakuvat.

Lasten maailma (1945)

Lasten maailma, näytenumero 1945

Lasten maailman näytenumero ilmestyi jouluksi 1945. Lehden päätoimittaja oli Markus Rautio. Lehden kansia on esitelty jo aikaisemminkin moneen otteeseen PopuLAARIssa (kts. vaikkapa Björn Landström ja Maija Karma). Lasten maailma muuttui Nastaksi vuonna 1957, silloin se alkoi myös hankkia aineistonsa ulkomailta, lähinnä ranskalaisesta Tintinistä.

Näytenumerossa oli mukana myös Matti Hällin mielettömän hurja kaksisivuinen pulp-tarina Välkehtivät silmät, joka on täysin toista maata kuin lehden muut suht' herttaiset jutut. Se vetää aivan vertoja Seikkailujen maailman ja Yllätyslukemiston hurjimmillekin jännitystarinoille, jollei pistä vieläkin paremmaksi. Tämä Lasten maailman kauhunovelli kertoo kahdesta seikkailijasta, jotka löytävät aarteen aarniometsästä...

"Patsas, jolla pääkallo oli, oli niin korkea, että Stoutin täytyi kiivetä toverinsa hartioille päästäkseen käsiksi pääkalloon. Sitten hän ojentautui ja katseli silmiä. Ne olivat suurimmat jalokivet, mitä hän oli koskaan nähnyt. Ohut kultakehys kiinnitti ne kiveen. Hän otti metsästysveitsensä ryhtyen murtamaan niitä irti. Stout ei ollut mikään mielikuvitusihminen, mutta välkehtivien silmien irtautuessa hänestä tuntui kuin niissä olisi ollut pahansuopa, julma katse."
Vaan lopulta vaeltajamuurahaiset hyökkäävät ja syövät miehet elävältä:

"Muutaman minuutin kuluttua oli aivan hiljaista. Musta, kiehuva, kuiskaava massa vetäytyi jälleen pois jättäen jälkeensä kaksi eriskummallisissa asennoissa makaavaa olentoa, joiden käsien ulottuvilla olivat ihmisen hyödyttömät aseet, kiväärit ja pistoolit. Ja pitemmän alla, niillä kohdin, missä Stoutin housuntasku oli ollut, kimalsivat ikäänkuin vahingoniloisesti välkehtivät silmät vulkaanisen tulen ja kuun vaihtelevassa valossa."

On siinä monella piltillä ollut pissat jouluiltana housuissa tätä aviisia tutkiessa...

Lukeva kansanosa tuntee Hällin ehkä paremmin tätä kertomusta paljon leppoisimmista Ystävämme Andersson -kirjoista.

Sirius-käkikello (1954)

Juuri tuonne minä sijoittaisin käkikellon...

Käkikello ei taida enää olla muodissa... mainos on vuodelta 1954. Hauskaa kuinka jäykän kauhistuneena mies tuijottaa seinää ja näkee kaamean käkikellon jo mielessään paikalleen ripustettuna. Rouva on innoissaan. "Sirius käkikellot - kotien kelloina siroja ja tarkkoja."

Wikipedia tietää, että käkikello keksittiin Saksassa vuonna 1733, ei siis Sveitsissä kuten usein väitetään.

Rautalilja (1989)

Kaari Utrion (FM, taiteilijaprofessori) kirjojen kansikuvat ja takakansitekstit ovat vähintään yhtä merkittävä osa hänen romaanejaan kuin niiden sisältökin... ks. myös Pirita, Karjalan tytär (1973).

Kirjailija kertoo haastattelussaan vuonna 2004: "Kuvittelen, että kirjani ovat vaikuttaneet ruohonjuuritasolla, tavallisen naisen mielessä ja saaneet hänet esittämään kysymyksiä ja miettimään omaa elämäänsä." Valtion tiedonjulkistamispalkinnon Kaari sai elämäntyöstään vuonna 2002. Amanita Ltd kertoo sivuillaan, että Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Nämä kirjat muuttivat maailmaa...

Kaari Utrio: Rautalilja (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1980)
Kannen tekijää ei poikkeuksellisesti mainita, mutta eiköhän hän ole Kari Piippo.

Takakansiteksti:

Viehättävän talousmamselli Amelien ensimmäiset päivät Peurajoen ruukinkartanossa toivat tunteen, että jokin kohtalokas muutos teki tuloaan. Totuttu verkkainen meno ei kelvannut enää. Uusi ruukinherra halusi maasta irti nopeammin rautaa, sillä se tiesi enemmän rahaa, entistä hienompaa elämää. Rahaa, huvituksia ja hepeniä ahnehti myös kalsea rouva Fredrika. Ja uuden tehokkuuden myötä joutuivat syrjään entiset ihmiset - hyväntahtoinen vanha ruukinpatruuna, armelias ja saamaton pastori Ekvall lapsilaumoineen sekä monet muut. Uusi raudanteko ei kuitenkaan lähde sujumaan ilman mutkia - eikä oudon muukalaisen tulo paikkakunnalle ole omiaan luomaan levollisuutta, ei miesten eikä naisten sydämissä. Mikä mies oikein on tämä Robert Winterbeck, joka lähti täältä ruukilta kauan sitten ja on nyt palannut upporikkaana ja maailman metkut liiankin hyvin oppineena... Kaari Utrion huikean jännittävä, historiallisesti todenmukainen romaani on kertomus puolentoista vuoden takaisesta Suomesta, Peurajoen ruukilta, jossa elämisen halu ja kiihko tuntuu sulattavan malmin Liljan raudaksi.

Kasvottomat työläiset töllistelevät
metkuilevia porvareita.

• PS. Kyllä Rautalilja aina Teräsliljan voittaa...

Pääkallosormus (1950)

Tässä pikkumainoksia Seurasta n:o 43/1950. Samalla myös paljastuu, mistä se Mustanaamio sen sormuksensa sai... tietenkin turkulaiselta DURAXilta.

Pupu Jussi ja Lilliput-polkuauto kelpaisivat nekin varmasti myös nykyajan tenaville, ei sitä Xboxia tarvitse koko ajan räplätä. Mutta ei näitä enää mistään saa, kaikki ovat mennyttä maailmaa. Ennen välitettiin, kuten ao. mainoksessakin sanotaan.

Kuu paistaa vakoilijalle... ja aurinko rantahämähäkille (1967)

Jack Laflin: Kuu paistaa vakoilijalle, Seitti-kirja n:o 20
(Suomennos: J. Jansson, The Spy in White Gloves)

Kuu paistaa vakoilijalle -pokkarissa on takakansiteksti, jota on tyylillisesti ja taiteellisesti vaikea ylittää:

KUKA JAMES BONDIA KAIPAISI, KUN GREGORY HILLER ON LÄHETTYVILLÄ?

Oli Gregory Hiller ennenkin hoitanut hankalia tehtäviä, mutta ei koskaan tällaista. Oli Gregory Hiller ennenkin tavannut naisia, mutta ei koskaan Lily Changin veroista, mutta tyttöpä saikin miehen kuin miehen tärisemään - puhumattakaan siitä, mitä hän sai aikaan pienellä sirolla veitsellään. Jutussa oli mukana myös upea loistoauto - sillä vain oli muuan perustavaa laatua oleva vika - se tuntui räjähtävän kappaleiksi, kun nopeusmittari kipusi parin sadan kilometrin kohdalle...

Jokainen este merkitsi välitöntä varaa - jopa Gregory Hillerillekin.

Näitä Gregory Hillerin seikkailuja on ilmeisesti ilmestynyt enemmänkin. Miksi? Jack Laflinista ei löydy verkostakaan juuri mitään tietoja paitsi kirjojen nimiä. Hän näyttää olleen hyvinkin ahkera 1960-luvulla, jolloin häneltä ilmestyi myös novelli lehdessä Shell Scott Mystery Magazine, February 1966. Ja on hän kirjoittanut kirjan tappajamehiläisistäkin...

* * *

Ja tappajaötököistä (eikä siis hyönteisistä) puheen ollen, tässä verenimijä laiturin reunalta, uhrina kärpänen:

...ja sitten lähikuvaa...

Rantahämähäkki (Dolomedes fimbriatus)
Luontokirja kuvasi rantahämähäkkiä sanalla "roteva", ja tämä oli siis todella iso yksilö!

Narkissos kesällä

Narkissos kesällä...
...kesämökillä.

Poika haaveilee kesäkuumalta varjossa lammen rannalla. Koivunrungot ovat kuin antiikin pylväät. Viikon helteet päättyivätkin sitten tänään.

• PS. Hömpän helmet -blogi kertoo naisviihteestä ja varsinkin sen kirjoittamisesta.

Palapelipossu (1960)

Palapeli oli Niilo Tarvajärven televisio-ohjelma. Lehdessä Radiokuuntelija n:o 44/1960 oli ohjelmatietojen ohella oheinen kuva Palapelin kahdesta viehättävästa palasta, maskoitti palapelipossusta ja emäntä Arja Laineesta... Oliko Palapelipossu myös radio-ohjelma (josta Saukki ja oravat tekivät ikimuistettavan lauluhupailunsa)?

Palapeliä lähetettiin lauantai-iltaisin kello kahdeksalta, uutiset tulivat vasta vartin yli yhdeksän. Minulla on sellainen muistikuva, että Tarvajärvi suhtautui aika huolettomasti annettuun ohjelma-aikaan ja että uutiset myöhästyivät usein. Silloin emäntänä oli jo Lenita Airisto.

Palapeli oli tavattoman suosittu ja se taisi olla ensimmäinen suomalainen televisio-ohjelma (.pdf), joka ylitti miljoonan katsojan rajan. Laatikkoleikki oli Palapelin suosituin ohjelmaosuus. Viihdetoimittaja Jukka Virtanen oli Palapelin ohjaaja ja se taltioitiin Linnanmäen Peacock-teatterissa.

Helkama Radio televisio

Seikkailujen maailma (1952)

Seikkailujen maailma 5/1952
Tuima tyttö osoittelee pyssyllä sheriffiä...

Seikkailujen maailma (1937-1963) oli lukemistolehti, josta ihan aidosti voidaan käyttää nimikettä suomalainen pulp-lehti.

Lehteä julkaisi lahtelainen Kanervan kustannusliike. Ajatus tuoda amerikkalaistyylinen pulp-lehti Suomeen oli kustantamon johtajan August Kanervan pojan, Olavin, ja tämän ystävän, Reino Helismaan. Ensinnä aloitti ohut, isokokoinen Isku, vuonna 1935, ja sitten vuonna 1937 painokoneet sylkäisivät ulos ensimmäisen Seikkailujen maailman. Lehti sisälsi seikkailujen lisäksi myös kauhua ja fantasiaa, joskus jopa science fictionia. Lehden vaiheista löytyy englannin kielinen artikkeli Julkaisemattomia-blogista, josta minäkin nämä tiedot ammensin.

N:o 5/1952 sisälsi tarinat:

W. Winter: Liekehtivä metsä
A. Rud: Intian eläimistöä
J.B. Hendryx: Uhkapeliä elämästä
K. Kaira: Ensimmäinen sotalento
G. Donalt: Murha meren rannalla
G. Dorney: Tanssijattaren kaulaketju
Septimus Edwin Scott: Kapteeni Liekki (sarjakuva, joka perustui Douglas Fairbanksin elokuvaan "Black Pirate")

Lehden tarinat olivat usein hyvin väkivaltaisia, suorastaan raakoja, samaten kuvitus oli sellaista, ettei moista ollut siihen mennessä Suomessa nähty. Ei ihme, että lehdestä tuli menestys. Ao. kuva on tarinasta Murha meren rannalla.

Sherlockin perilliset

Sherlock elää! oli Tuoman Näverin otsikko Ruudun kasvatit -kolumnissa eilen (7.6.) Ilta=Sanomissa. Mukava lukea vaihteeksi päivälehdestä vähän syvemmältä luotaavaa tekstiä, jossa näkyy myös henkilökohtainen innostuneisuus aiheeseen:

Sherlock Holmes ei kuollut Reichenbachin putouksissa, eikä hän joutunut manan majoille edes kirjailija Arthur Conan Doylen kuoltua 1930. Holmes elää televisiossa. Hän on tohtori Gregory House, multifoobinen ex-poliisi Adian Monk, C.S.I.:n Gil Grissom ja ennen kaikkea newyorkilaisetsivä Robert Goren.

Näinhän se on; joissakin tapauksissa sherlockmaisuus (House) on jopa aivan tietoista, kuten Näveri aihettaan laajentaa.

Murhasta tuli totta -sarjan Jessica Fletcher saa kuitenkin tuomion "piinaavan säälittävänä räpellyksenä". Tästä uskallan olla eri mieltä, sillä juuri häntä meidän on kiittäminen näistä television uusista murhamysteereistä. Amerikkalainen televisio piti tällaisia whodunit-tyyppisiä ohjelmia katsojille liian vaikeina; esimerkiksi aivan loistava salapoliisisarja Ellery Queen ratkaisee (1975-76) jäi vain yhteen tuotantokauteen katsojien puutteen takia. Mutta sitten sama tuottajapari (Richard Levinson ja William Link) muokkasi idean uusiksi, nuoren miehen tilalle vaihdettiin Miss Marple -tyyppinen salapoliisikirjailija, suurkaupunki vaihdettiin kyläksi, ja kappas, sarjaa esitettiin kaksitoista vuotta putkeen (1984-1996). Joku Ellery Queenin toteuttamatta jäänyt jaksokin taidettiin käyttää tässä uudessa sarjassa. Televisioyleisö rakasti sarjaa ja "tottui" murha-arvoituksiin... Jessican kotikylän Cabot Coven murhatilastot tosin voittavat ylivoimaisesti monen suurkaupungin vastaavat; jossakin jaksossa joku pilailikin, ettei Jessicaa kannata kutsua kokkareille, sillä silloin varmasti joku murhataan!

Murhasta tuli totta on toki jo hieman vanhentunut, mutta pääosan esittäjänsä tapaan: viehättävästi.

Erityisen innostunut Näveri on Kova laki: Rikollinen mieli -sarjan Robert Gorenista. Goren on todellakin ihan aito "nuuskija", sillä hänellä on harvinaisen kehittynyt hajuaisti! Mutta kyllä näillä uusilla jenkkisarjoilla on juurensa enemmänkin yhdysvaltalaisen dekkariperinteen lakitupa- (Perry Mason) ja hardboiled-perinteessä kuin brittiläisissä herraskartanomurhissa.

Ja jos joku missasi Monkin ensimmäisellä esityskierroksella, sarjaa aletaan lähettää uusintoina heti huomisesta (9.6. TV1 17:15 - 18:30). Uusintakierroksilla ovat kesän aikana myös ylikomisario Morse ja neiti Marple.

• PS. Miksi ei enää saa puusta tehtyjä televisioita? Luxor Studiossakin oli tyylikäs muotoilu, materiaalina mahonki ja teak.

Liikenne turvalliseksi (1955)

Oli kadulla ajettu lapsen yli...

[klikkaa kuva isommaksi!]

Tässä liikenneturvallisuuden tietoiskussa vuodelta 1955 on käytetty kuvaa ja runoa (Uuno Kailas) niin raastavan tehokkaasti, että kuvaa katsoessa ja runoa lukiessa melkein sydän pysähtyy...

Sähköinen kiusaaminen

Terminfo-lehdessä (2/2007) on uutta it-sanastoa, mm.:

• sähköinen kiusaaminen (cyberbullying, online bullying)
• nettikiusaaminen (Internet bullying)
• kännykkäkiusaaminen (mobile bullying)

Opetelkaa nämä uudet sanat, sillä näihin vielä törmäätte.

Ai niin. Lehden mukaan netti-etuliite on niin kovin arkityylinen, joten virallisemmissa yhteyksissä on nettikiusaamisen sijasta korrektia verkkokiusata tai Internet-kiusata...

Murha mielessä... pahaa verta (2002)

The trilling wire in the blood
sings below inveterate scars
appeasing long-forgotten wars.

Murha mielessä (Wire in the Blood) lähtee tänään uusintakierrokselle (6.6. TV1 23:00) jaksolla Merenneidon laulu. Televisiosarja, joka ottaa nimensä T.S.Eliotin runosta, ei voi olla huono, vaikka sarjamurhaajia tässäkin profiloidaan. Alkuperäinen nimi tarkoittaa epäpuhtaan halun laulua veressä, pahaa verta, joka nousee pintaan arpien alta...

Val McDermid, jonka romaaneihin ja luomiin henkilöihin sarja perustuu, on itse sanonut, että ken tietää mitä Eliot tuolla säkeellä oikein tarkoitti. McDermid on pitänyt sitä metaforana adrenaliinipiikin vereen tuottamalle jännityksen tunteelle.

Itse en yleensä näin väkivaltaisista televisio-ohjelmista pidä, mutta profiloijatohtori Tony Hillissä on jotain samaa kuin takavuosien Fitz ratkaisee -sarjassa.

Blaupunkt Sevilla, vuosimalli 1959