19. tammikuuta 2007

Hopeanuoli (1976-1985)

Viehättävä intiaanineito Kuunsäde pulassa (Hopeanuoli 13/1979)

Hopeanuoli-sarjakuvalehti ilmestyi 1976-1985. Nimisarja Hopeanuoli oli saksalaista alkuperää (Silberpfeil) ja sen tunnetuin piirtäjä oli belgialainen Frank Sels. Sels oli käsittämättömän nopea piirtäjä ja hän saattoi suoltaa viikossa yli neljäkymmentä sivua sarjakuvaa. Kova työ vaati ilmeisesti veronsa, sillä hän kuoli vuonna 1986 vain 44-vuotiaana. Lehdessä julkaistiin myös paljon asiatietoja intiaaneista sekä käsityöohjeita intiaanitavaroiden tekemiseen. Kullasvuoren leirintäalueella oli jopa Hopeanuolen intiaanileiri!

Numerossa 12/1979 kerrottiin sarjakuvan päähenkilöistä:
Hopeanuolen tapahtumat liikkuvat Coloradossa Kalliovuorten ylätasangoilla kiowa-intiaanien asuma-alueilla. Hopeanuolen oma leiri sijaitsee Silverstonesta etelään Durangossa. Kiowat olivat yleensä valkoihoisten katkerimpia vihollisia ja antautuivat lopullisesti vasta 1892.

Hopeanuoli on nuori kiowapäällikkö, josta kehittyi preerian tarumainen sankari. Hänen luonteensa perusominaisuuksia olivat neuvokkuus, urheus, sankarimieli ja peräänantamaton sisu.

Pekka Kenttä (myöh. Bob Kent) on Suomesta villiin länteen matkanneen uudisasukkaan urhoollinen ja sankarillinen poika. Hän ystävystyi Hopeanuolen kanssa jakaen ilot ja surut.

Kuunsäde on intiaaniprinsessa. Hän on jättänyt telttaliedet ja seuraa Hopeanuolta ja Pekkaa keikkuva tomahawk kupeilla seikkailuista toiseen.

Paksu Harri ja Pitkä Ted ovat karjapaimenia. He kesyttävät kovanyrkkiset lainsuojattomat, röyhkeät karjavarkaat ja seikkailevat rosvokoplat.

Tinka on Hopeanuolen ja Pekan kesyttämä puumanpentu, jonka emo oli kuollut. Uskollinen Tinka seuraa siitä lähtien sankareita öin ja päivin.


Hopeanuoli-kerholaiset saattoivat tilata itselleen näin hienot paidat omalla intiaaninimellään. 1980-luvun aikana inkkarileikit hävisivät "poikakulttuurista" ja Hopeanuoli-lehtikin kuoli pois, tekijänsä myötä.

16 kommenttia:

  1. No, sen jälkeen kun inkkarileikit olivat lakanneet kiinnostamasta, Kuunsäde antoi vielä inspiraatiota harrastustoiminnalle. Laulu jäi pystyyn, niin sanoakseni.

    VastaaPoista
  2. Sarjakuva voi näköjään antaa nuorelle pojalle paljonkin!

    VastaaPoista
  3. Itsekin muistan kuuluneeni hopeanuolikerhoon. En tosin muista kerhosta annettua 'intiaani-nimeäni'. Toisin kuin eräs toverini joka sai varmaankin krapulapäivänä annetun nimen 'Rikkinäinen jouskari'.

    VastaaPoista
  4. Seksikkäitä olivat länkkärisarjojen kimulit nuorelle pojalle. Pecos Billin Sue oli erityissuosikkini.

    VastaaPoista
  5. Edelliseen kommenttiin liittyen...
    "Mikä lännensarjakuva ja mikä tilanne aiheutti nuorella Juho K. Juntuselle hänen ensimmäisen erektionsa?" Tätä pohdittiin Kvaakissa, ja vastaus löytyy täältä.

    VastaaPoista
  6. Myös tytöt pitivät intiaaniseikkailuista. Minäkin.

    VastaaPoista
  7. Hopeanuoli oli ansiokas nimenomaan historian ja intiaanikulttuurin esilletuojana. Sarjakuvien lisäksi joka lehdessä oli aiheesta artikkeleita ja kysymys- ja vastauspalsta, joskus novellikin. Lisäksi se kannusti ja opasti tekemään itse: jousia, nuolia, keihäitä, vaatteita, asusteita. Hieno lehti; pitäisikin ehkä kaivaa esiin lapsuudenkodin komerosta.

    VastaaPoista
  8. Joo. Oli tytöllä puskurit sojossa totemipaalussa, ja paita kireällä.

    VastaaPoista
  9. Hopeanuolella ja erityisesti Kuunsäteellä oli suuri merkitys myös allekirjoittaneen varhaiseen seksuaalisuuden heräämiseen.
    Pitääkin mennä penkomaan divareitten hyllyjä jotta voin palata lapsuusaikojen inkkarileikkeihin. :P

    VastaaPoista
  10. Löysin vanhat Hopeanuolilehteni( oli muuten kovin juttu pikkuvekarana) En muistanutkaan että Kuunsäde oli noinkin "ulokkeikas"...lisäksi löytyi hopeanuolilehdestä tilattu helmikaulakoru, hieno! Mahtoikohan kukaan tilata sitä isoa sulkapäähinettä? Hiukka olen ( edelleen) kateellinen jos joku on sellaisen onnistunut saamaan!

    VastaaPoista
  11. Hopeanuolia on saanut divareista pilkkahintaan tähän asti. Kohta taitaa niidenkin keräily alkaa. Käykää äkkiä hakemassa omanne pois!

    VastaaPoista
  12. Tunnustan ylpeänä tilanneeni sellaisen ison "sulkapäähineen". Itsehän sen joutui/sai myös kokoon parsia, mutta voi veljet sitä fiilistä kun se oli valmis!

    VastaaPoista
  13. Jaahas....tein jo jutun ja sitten huomasin sinunkin tehneen jo vuosia sitten!

    http://101sarjakuvaa.blogspot.com/2012/05/hopeanuoli.html

    VastaaPoista
  14. Kyllä nettiin juttuja mahtuu! Hauska se kansikuva. Lehden taso oli (kiltisti sanottuna) vaihteleva.

    VastaaPoista
  15. En tainnut lukea vuoden 1980 jälkeen.....eihän nyt yläasteella tollaista voinut tunnustaa lukevansa

    VastaaPoista
  16. Intiaanipäällikkö Paiseva Haska.Hänen veljensä Kukkiva Tölli.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: