Yöjuttu (Geisterjäger John Sinclair) oli saksalainen vihkoromaani, jota kirjoitti Jason Dark (Helmut Rellergard). En ole itse näitä lehtiä koskaan jaksanut lukea, mutta kannet ovat "hienoja" - tässä yksi näytiksi...
Minä elin nuoruuttani aikana, jolloin kauhufantasiaa ei juuri ollut saatavilla - kirjastosta löytyivät Kingin ensimmäiset suomennokset, Poeta ja Mary Shelleytä, siinä kaikki. Sitten näin ruokakaupassa (suklaaostoksilla käydessäni) ensimmäisen Yöjutun numeron. Äkkiä hakemaan lisää rahaa ja ostamaan lehti! Ja sehän oli taivaan nannaa, yliluonnollinen Jerry Cotton, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen melkoista tuubaa olikin.
Samaten lehti tuntui innoittavan nuoria piirtäjiä, jotka lähettivät kauhukuviaan Yöjuttuun julkaistavaksi. Lehdellä oli ilmeisen laaja fanipohja. Kyllä yhdelle kauhulehdelle Suomessa olisi tilaa pitänyt olla... sääli, että kaikki lukemistolehdet (paitsi romanssit) ovat kuihtuneet pois.
Tunnustan. Taannuin armeijassa lukemaan Sinclairin seikkailuja Yöjuttu -lehdistä. Niitä sai Vekaranjärven sotilaskodista, ja taisin hankkia sieltä melkein kaikki sen vuoden numerot. Outoa, mutta en ole intin jälkeen tuntenut mitään mielenkiintoa koko genreä kohtaan.
Jos jollain on vielä tallessa näitä kyseisiä Yöjuttu-lehtiä ja olisi halukas niitä myymään niin ostaisin niitä mielelläni sopuhintaan. Puh. nro:ni on 041-7818 541. Soittaa voi mielellään klo 12.00-22.00 välisenä aikana. Odotan soittoanne.
Kauneudesta (haikun tapaan)
-
Kauneudelta saa
kyllä käden. Sieluaan
se ei voi antaa.
Kun katsot sitä,
se katsoo muualle, kuin
näkisi toisen.
Kauneutt...
Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka
-
Kansi: Aula & Co.
Sain Markus Leikolan *Sodan ja rauhan kronikan* kustantaja Aula & Co:lta
arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaa...
Keskisarja ja Pohjolan n-sana
-
Kansanedustaja, tietokirjailija Teemu Keskisarjan puhe eduskunnassa on
herättänyt laajaa keskustelua. Hän ujutti rasismitiedonannosta käytyyn
keskuste...
IKEA vanhat katalogit
-
Huhheijaa, olen käynyt täällä blogissa vuosi sitten. Oli jokunen kommentti
tullut, ne on nyt julkaistu, pahoittelut etten ole henkilökohtaisten
asioiden ...
Ennen oli toisin
-
Ennenkin oli talvella lunta, mutta se suli jo aikanaan. Kesä alkoi
toukokuun viimeisenä päivänä puolenpäivän maissa ja päättyi syyskuun
ensimmäisen päivän...
Minä elin nuoruuttani aikana, jolloin kauhufantasiaa ei juuri ollut saatavilla - kirjastosta löytyivät Kingin ensimmäiset suomennokset, Poeta ja Mary Shelleytä, siinä kaikki. Sitten näin ruokakaupassa (suklaaostoksilla käydessäni) ensimmäisen Yöjutun numeron. Äkkiä hakemaan lisää rahaa ja ostamaan lehti! Ja sehän oli taivaan nannaa, yliluonnollinen Jerry Cotton, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen melkoista tuubaa olikin.
VastaaPoistaSamaten lehti tuntui innoittavan nuoria piirtäjiä, jotka lähettivät kauhukuviaan Yöjuttuun julkaistavaksi. Lehdellä oli ilmeisen laaja fanipohja. Kyllä yhdelle kauhulehdelle Suomessa olisi tilaa pitänyt olla... sääli, että kaikki lukemistolehdet (paitsi romanssit) ovat kuihtuneet pois.
VastaaPoistaTunnustan. Taannuin armeijassa lukemaan Sinclairin seikkailuja Yöjuttu -lehdistä. Niitä sai Vekaranjärven sotilaskodista, ja taisin hankkia sieltä melkein kaikki sen vuoden numerot. Outoa, mutta en ole intin jälkeen tuntenut mitään mielenkiintoa koko genreä kohtaan.
VastaaPoistaJos jollain on vielä tallessa näitä kyseisiä Yöjuttu-lehtiä ja olisi halukas niitä myymään niin ostaisin niitä mielelläni sopuhintaan. Puh. nro:ni on 041-7818 541. Soittaa voi mielellään klo 12.00-22.00 välisenä aikana. Odotan soittoanne.
VastaaPoista