20. elokuuta 2007

Laulavat sadepisarat (1952)

Laulavat sadepisarat on elokuva elokuvasta ja filmiteollisuudesta. Ja vaikka Singing in the Rain on iloinen ja sydämeenkäypä elokuva, Gene Kelly tulee niin lähelle kameraa täydellisen valkoisine hampaineen, että katsoja tietää, ja tuntee, että filmin kauniin kuoren alle on kätketty sanoma: ilman henkilökohtaisia uhrauksia ei tätä karamellimaailmaa rakenneta... En pidä tätä elokuvaa niinkään satiirina vaan herkkävaistoisena kuvauksena Hollywoodin ihmislajista, sen ominaisuuksista ja omituisuuksista. Ajattelin vain vilkaista elokuvan alun Teemalta, mutta värikäs tempo vei mukanaan - ja loppu oli niin onnellinen.


Siihen aikaan kun isä väritelevision osti, muistan aina kun tämä ihmelaite ensimmäisen kerran avattiin, ja kuinka ollakaan juuri silloin alkoi tämä Laulavat sadepisarat. Värit tuntuivat täyttävän koko olohuoneen.

10 kommenttia:

  1. Poika (6 v) katseli sitä jälleen innoissaan eilen, minä siinä ohessa. Tuossa seiskalta bussia odotellessa hän esitti vielä valittuja paloja, kuten Make 'Em Laughia ja tanssitemppuja. Hieno elokuva, eipi voi kiistää.

    VastaaPoista
  2. Se Make 'em Laugh on kuvattu yhteen pötköön ilman leikkausta - hengästytti pelkkä katselu!

    VastaaPoista
  3. Triviaa: Singing in the Rain -kohtausta kuvattaessa Gene Kelly oli kovassa kuumeessa. Sade kohtaukseen tehtiin sekoittamalla maitoa veteen - näin sade näkyi paremmin valkokankaalla.
    Edelleen samassa kohtauksessa steppausäänet eivät olleet Genen omia, vaan hänen kahden naispuolisen koreografinsa.

    VastaaPoista
  4. Ja ihan oikeastikin se, kuka puhui kenenkin äänellä ko. elokuvassa, oli vähintäänkin sekavaa...
    Artikkeli: "When the Debbie Reynolds character is supposedly dubbing the singing for the Jean Hagen’s character, Debbie’s voice was, in fact, dubbed by Betty Noyes. In several scenes the Debbie Reynolds’ character is supposedly lip–synching and rerecording Jean Hagen’s speaking–voice. In actuality, Jean Hagen’s real voice was much more cultured than Debbie’s voice, so Jean dubbed Debbie dubbing Jean’s character."

    VastaaPoista
  5. Todellisuus on taru (elokuvaa) ihmeellisempi.

    Mutta on tämä silti liikuttavan loistava elokuva - ja toinen pääosan esittäjä kävis hyvin Lasse Pöystin veljestä :)

    VastaaPoista
  6. Huimaa triviaa, kaipa hra Kelly sitten sentään laulaa itse, kun ette sitä erikseen terhennelleet.

    VastaaPoista
  7. Elokuva ei ole totta! Kai se on uskottava...

    VastaaPoista
  8. Gene Kelly laulaa. Soundtrackilta (1996) löytyvät nämä biisit:

    1. Main Title - Gene Kelly/Debbie Reynolds/Donald O'Connor/M-G-M Studio Orchestra
    2. Dignity - M-G-M Studio Orchestra
    3. Fit As A Fiddle - Gene Kelly/Donald O'Connor/M-G-M Studio Orchestra
    4. Stunt Montage - M-G-M Studio Orchestra
    5. First Silent Picture - M-G-M Studio Orchestra
    6. Tango (Temptation) - M-G-M Studio Orchestra
    7. All I Do Is Dream Of You - Debbie Reynolds/M-G-M Studio Chorus
    8. Gene Dreams of Kathy - M-G-M Studio Orchestra
    9. All I Do Is Dream Of You (Outtake) - Gene Kelly
    10. Make 'Em Laugh - Donald O'Connor
    11. Beautiful Girl Montage - Jimmie Thompson/The Girl Friends/M-G-M Studio Orchestra And Chorus
    12. Beautiful Girl - Jimmie Thompson
    13. Have Lunch With Me - M-G-M Studio Orchestra
    14. The Stage Is Set - M-G-M Studio Orchestra
    15. You Were Meant For Me - Gene Kelly
    16. You Are My Lucky Star (Outtake) - Debbie Reynolds/M-G-M Studio Chorus
    17. Moses - Gene Kelly/Donald O'Connor
    18. Good Morning - Gene Kelly/Debbie Reynolds/Donald O'Connor
    19. Good Night, Kathy - M-G-M Studio Orchestra
    20. Singin' In the Rain - Gene Kelly
    21. From Dueling to Dancing - M-G-M Studio Orchestra
    22. Would You? - Betty Noyes
    23. Broadway Melody Ballet (Extended Version) - Gene kelly/M-G-M Studio Orchestra And Chorus
    24. Would You? End Title - Gene Kelly/Betty Noyes
    25. Singin' In the Rain (In A-Flat) (Extended Version) - Debbie Reynolds
    26. Finale - Gene Kelly/Debby Reynolds/M-G-M Studio Chorus
    27. Main Title (Alternate Version) - M-G-M Studio Orchestra
    28. Beautiful Girl (Alternate Version/Tempo Track) - Jimmie Thompson/Gene Kelly/Lennie Hayton
    29. Would You? (Unused Version) - Debbie Reynolds
    30. Singin' In the Rain (Radio Broadcast) - Arthur Freed/M-G-M Studio Orchestra

    VastaaPoista
  9. Alun perin Don Lockwoodin rooliin valittiin Howard Keel, mutta Gene Kelly tuli kehiin kun käsikirjoittajat kehittivät hahmoa "Western-näyttelijästä" laulavaan jo soittavaan vaudeville-esityjäksi.

    Ensimmäisten käsikirjoitusversioiden aikaan muuten Debbie Reynoldsin piti laulaa "Singin' in the Rain".

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Sedis listasta. Oliko niitä lauluja todellakin noin monta?!

    Kellyn ääni on muutenkin niin persoonallinen ja selkeästi tunnistettavissa, että olisi vaikeata edes kuvitella kenenkään dubanneen häntä.

    Täytyy taas kerran kehua Teemaa, jonka lähettämät leffat ovat jo yksin sen digiboksin arvoisia.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: