5. marraskuuta 2007

Hilse (1980)

Hilse oli suomalaisten pienlehtien "suurin", painokset olivat tuhansia kappaleita ja lehteä sai kioskeistakin. Vaan kun uusi aalto hiipui, loppui lehtikin. Ulkoasussa kiinnittää erityistä huomiota se, että kaikki teksti on käsin tekstattua!

Vuonna 1980 lehden lukijoiden mielestä parhaat ulkomaiset bändit olivat Clash, Ramones ja Stiff Little Fingers. Lehdessä kauhisteltiin Pink Floydin paluuta myyntilistoille. Niinpä.

9 kommenttia:

  1. Katselinpa ensin, että kappas vain, Eddie Van Halen on päässyt joskus jopa Hilseen kanteen. Taitaa kuitenkin olla Torvisen Juha... vaikka TUOHON aikaan Van Halenilla oli jopa uusiaaltoporukoissakin kredibilitettiä. Hieman. Eikä kovin kauaa.

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin itsekin kovasti siitä Van Halenin albumista, jossa oli se punainen poikkiviiva. Siinä oli paljon Kinks-covereita.

    Torvisesta oli ko. Hilseessä monen sivun juttu ja paljon suttuisia mustavalkoisia valokuvia.

    VastaaPoista
  3. Olikos se Diver Down. Muistan ainakin Where Have All The Good Times Gonen kuulleeni, kun vanha lenin levy pantiin pyörimään.

    VastaaPoista
  4. Miettisen Muistelmat on aika hauska kirja, harvoja rock-aiheisia kirjoja, joita minulla hyllyssä on. Mitä tuo "Dostojevski" kannessa tarkoittaa? Ei kai Hilseessä mitään kirjallisuutta arvosteltu..? Miettisen kirjassa on esimerkkejä Kari Peitsamon runoista, joita lehdessä julkaistiin - ne ovat aika kaukana Dostojevskista.

    VastaaPoista
  5. Ei lehdessä ollut sanaakaan Dostojevskista, en ainakaan löytänyt... tää on siis tätä punkhuumoria.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen lukenut Miettisen Muistelmat. Kova sälli, kirjoittaa muistelmansa 23-vuotiaana. Onkohan tuo ennätys, vai onko joku vieläkin nuorempi joskus Muistellut?

    VastaaPoista
  7. Kai herra Lurker huomasi, että sijalla 15 ulkomaisissa bändeissä on... Lurkers!

    VastaaPoista
  8. Lurkershan oli ihan hauska ränttätänttä-punkbändi, jonka biisiä "Ain't Got No Clue" aina välillä hyräilen.

    VastaaPoista
  9. Lurkers on (totta kai) mieliyhtyeeni!

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: