Hufvudstadsbladetissa (HBL) on minun sydämeeni käyvä kuva Ankista (löytyy artikkelin linkkinä). Nimi on Tonårsjälet. Edustaa kaikkea sitä, minkä olisi suonut toteutuvan.
Kesäpäivän seisaus 20.6.2024 klo 23.51
-
Kun kesäpäivän seisauksen aika saapui, astui mies ulos ovestaan, ja lähti
vaellukselle. Eteläinen taivas hehkui samettisena ja hillittynä, mutta
luotees...
Biseksuaali Alexander Stubb
-
Päivitys:
Katsoin läpi Nykypäivä-lehden mikrofilmit vuodelta 2004. Kyseistä juttua,
josta netissä on spekuloitu, ei ole olemassa. Tässä ainoa kohta, j...
IKEA vanhat katalogit
-
Huhheijaa, olen käynyt täällä blogissa vuosi sitten. Oli jokunen kommentti
tullut, ne on nyt julkaistu, pahoittelut etten ole henkilökohtaisten
asioiden ...
Ennen oli toisin
-
Ennenkin oli talvella lunta, mutta se suli jo aikanaan. Kesä alkoi
toukokuun viimeisenä päivänä puolenpäivän maissa ja päättyi syyskuun
ensimmäisen päivän...
Hufvudstadsbladetissa (HBL) on minun sydämeeni käyvä kuva Ankista (löytyy artikkelin linkkinä). Nimi on Tonårsjälet. Edustaa kaikkea sitä, minkä olisi suonut toteutuvan.
VastaaPoistaAnki oli hieno laulaja. Mm. hänen biisejään käytettiin taitavasti Auli Mantilan onnistuneessa elokuvassa Neitoperho
VastaaPoista