28. heinäkuuta 2008

Cuil - uusi hakukone


Cuil
on Googlesta (virtuaaliovet paukkuen?) lähteneiden bittitaitureiden uusi ja Googleakin laajempi (indeksoituina sivuina laskien) hakukone.

Käyttöliittymä on pelkistetty, ja ainakin meikäläiselle musta tausta tuntuu liian synkältä. Toivottavasti mahdollisuus ulkoasun muokkaukseen saadaan jossain vaiheessa. Tulos näytetään kahtena tai kolmena palstana, ja sivuilta on otettu pieni pätkä tekstiä mukaan. Haku on hirveän nopea.

Kun hain sanalla "populaari" sain ensimmäiselle hakutulossivulle linkkejä PopuLAARIin sisältäviä sivuja. PopuLAARIn sivut löytyivät vasta toiselta sivulta. Rankkausalgoritmissa on siis vielä hiomista (ainakin oman blogini kannalta!).

Hakutulos operaattoreilla "populaari and sarjakuva" antoi hyvän tuloksen, sen sijaan "populaari and sarjakuvat" ei toiminut oikein ollenkaan. Google osaa nykyään sanojen haun suomen perusmuodoissa. Cuilista ei tuntunut löytyvän joitakin suomalaisia sivustoja ollenkaan...

Cuil on selvästikin vielä kehitysvaiheessa ja parhaiten se näyttää taipuvan englanninkielisen sisällön etsimiseen.
Googlen lisäarvo on paitsi siinä, että se on kielitaitoinen (käännökset kyllä ovat vähän niin ja näin), niin myös sen lukuisissa innovatiivissa rönsyissä (joista harva edes tietää, kuten books). Cuililla on pitkä matka edessään ennen kuin sen on samalla lähtöviivalla Googlen kanssa.
Mutta se olisi kyllä tärkeää, että hakukonekilpaan tulisi taas pitkästä aikaa todellista säpinää!

1 kommentti:

  1. olipa ihana yllätys. hakukone joka antaa eri tulokset kuin google sanmoilla hakusanoilla. mä en mitään muuta tarvitse tai odotakaan kilpailijalta. tälle on jo tällaisenaankin paljon käyttöä!!!

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: