5. elokuuta 2008

Taika tuli taloon


Luulin jo, ettei meidän perheeseen enää vauvoja saataisi.
Vaan taas on yksi.
Tällä kertaa tosin eri lajia kuin ihminen, eli kettuterrieri.
Pennun nimi on Taika.
Sillä on kippurahäntä, jonka takia siitä saatiin alennusta,
ei kelpaa näyttelyyn.

Vielä sisarusten joukossa ennen meille tuontia.
Taika nukkuu alhaalla oikealla.

6 kommenttia:

  1. Aika söpö.
    Nyt sitten etsimään vanhoja koirankoulutusoppaita:)

    Aloitin toisessa kuvablogissani uuden kategorian, kiitos inspiksestä.

    VastaaPoista
  2. Ei-söpöä koiranpentua ei ole vielä syntynyt, rumimmatkin sulattavat sydämen.

    Kiva kuvaploki sun uus.

    VastaaPoista
  3. Vaikka olenkin piintynyt kissamies, niin parhaimmat onnittelut, ja Toivo-kissalta (kohta 5 kuukautta) myös.

    VastaaPoista
  4. Naapurissa on kissa usein pihalla. Saas nähdä, miten tulevat toimeen. Terrieri voi olla "vähän ärhäkkä".

    VastaaPoista
  5. Kettuterrierit on kaiketi jalostettu erilaisiksi kuin nuoruuteni pikkuveli. Jami oli kuitenkin kuin perheenjäsen, en edes muista, että sitä olisi erityisesti kasvatettu (eikä kai kasvatettukaan). Vanhasta muistista voin kuitenkin kertoa, että ei kannata rangaista lyömällä sanomalehdellä. Jamia lyötiin. Sen koommin ei perheessä sitten luettukaan aamun lehteä kuin kämmenen kokoisina paloina.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: