12. heinäkuuta 2006

Skarabeen salaisuus (1938)

Jari Hanskin väitöskirja
"Juutalaisvastaisuus suomalaisissa
aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa
1918-1944" löytyy myös
netistä (juutalai.pdf). Mainitaanpa siinä
Pölhölä ja Pöhköläinenkin...Mooses myy Pekka Puupäälle
palttoota. Pekka: "Kii o!"


S.S. van DINE oli Willard Huntington Wrightin kirjailijanimi. Hänen salapoliisisankarinsa oli Philo Vance, aikoinaan hyvin suosittu kirjoissa, radiossa ja elokuvissa, mutta tätä nykyä jokseenkin unohdettu.

Skarabeen salaisuus (Otava 1938) on ensimmäinen lukemani van Dinen dekkari. Olin hieman hämmentynyt sen minä-muotoisesta kerronnasta, jossa minä ei olekaan päähenkilö Philo Vance vaan kirjailija itse joka kuin haamuna seuraa tapahtumia taustalta. Kirjassa van Dine asuu herraskaisen Vancen luona, he syövät ja liikkuvat yhdessä, mutta Dine ei ota mitenkään osaa tapahtumiin tai keskustele kenenkään kanssa. Hiukan erikoista, mutta ratkaisu toimii lopulta oikein hyvin.

Vanhoissa salapoliisiromaaneissa ei tosiaankaan käytetty mitään työväenluokkaisia murha-aseita, tässäkin uhria kolautetaan päähän Sakhmetin patsaalla, joka oli "egyptiläisessä mytologiassa koston jumalatar ja ennen kaikkea hävityksen edustaja".

Mukavaa kesälukemista tämäkin. Ja sattui hauskasti, että Simo Penttilä viittasi aikaisemmin lukemassani Viimeisissä mandariineissaan Philo Vanceen... tässähän syntyy suorastaan kulttuurihistoriallista lukujatkumoa.

Skarabeen salaisuus on samaa korkeatasoista salapoliisisarjaa (Punainen kolmio) kuin Ellery Queenin Kuolemanlento Hollywoodissa. Kannet ovat niin hienoja, että Otava voisi ottaa näistä vaikka uudet näköispainokset.

4 kommenttia:

  1. Kiintoisa blogi-idea. Sattumalta törmäsin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, a-k.h. Kyllähän tämankaltaisia populaarikulttuuriblogeja on maailmalla vaikka kuinka, Suomessa jostain syystä vähemmän. Saa nähdä, kauanko pystyn "myllyttämään" laariini materiaalia, vielä ei ole tullut pulaa...

    VastaaPoista
  3. Muistan paremmin tuon kirjan kannen kuin tekstin. Pekka Puupää -sarjat eivät enimmältään olleet hyväntahtoista huumoria, vaan tyylilajina oli iva. Hesarin Kissalan pojatkin olivat aikamoisia anarkisteja lapsilukijoita ajatellen.
    Ostin äskettäin Marton Taigan kirjan "Nuori lordi Punch", jonka kansikuva edustaa juuri sitä manalle mennyttä kansikuvataidetta. Haprastunut kirja on vuodelta -45. Järvenpäässä muistaakseni toimii Marton Taiga -seura, mikä on jotenkin hilpeä juttu, mutta onhan meillä myös Leo Jokela Boozing Sosiety. Tänä iltana Jokela esittää ikimuistoisen "Silmät tummat niin kuin syksyinen yö" elokuvassa "Komisario Palmun erehdys".

    VastaaPoista
  4. Puupää on tosiaankin melkein suoraa jatkumoa Hölmöläis-tarinoille, joissa nauretaan toisten tyhmyydelle. Joskus kun Puupää lähtee bussilla kaupungille tai kotiin, siinä on kyltti Hölmölä.

    Oho, Marton Taiga -seurasta en ole koskaan kuullutkaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: