Sabu (1924-1963)

Sabu (Dastagir) oli ensimmäinen intialaista syntyperää oleva (brittiläinen) elokuvatähti; hän nousi kuuluisuuteen elokuvalla Elefanttipoika vuonna 1937. Hänen tunnetuin roolinsa oli Abu Bagdadin varkaassa 1940. Sabusta tuli Yhdysvaltain kansalainen 1944, jolloin hän liittyi ilmavoimiin ja osallistui sotaan (tehtävä oli tail gunner).

Urhea sotilas sai mitaleja rintapielen täyteen, kuten näkyy oheisesta ihailijakuvasta. "With my very best wishes, Sincerely yours, Sabu." Näitä filmitähtien valokuvia kerättiin paljon Suomessakin, ja niitä sai ihan vain fanikirjeitä kirjoittamalla. Tämä kuva löytyi erään helsinkiläisen divarin ikkunasta.

Toimittaja Lauri Kenttä

Tunnistatteko, kuka on tuo vaatimaton sankaritoimittaja? Nimi on Lauri Kenttä...

Seuraavana aamuna Laurin tullessa toimitukseen. - Morjens, sankari!
- Niin, sinähän estit murhayrityksen kuningasta vastaan.
- Hiljaa mäissä, pojat.

Vanhat sarjakuvat

Juhan suku-uutiset tietää kertoa, että Minerva Kustannus julkaisee näköispainoksen (on jo julkaissut) Rodolphe Töpfferin Herra Koipeliini -klassikosta sarjakuvan. Onhan ko. kirjasta otettu painoksia Suomessa jo 150 vuotta. Kvaakissa on keskusteltu julkaisusta innokkaasti... ja arvostelukin on ilmestynyt (ks. Koipeliini käpälämäessä).

Ylen radiosoittimesta löytyy ohjelma Sarjakuvien historiaa. Siinä kerrotaan kuinka Vihtorista ja Klaarasta on juuri julkaistu kirja (Arktinen Banaani), jossa käsitellään sarjakuvien suomalaista vastaanottoa. Ohjelmassa pohditaan mm. kuinka paljon yksi sarjakuva voi vaikuttaa sanomalehden lukutottumukseen. Ennen sarjakuva oli kingi - kuten Kokoonpanolinjalla muistellaan. Vihtori ja Klaara on yhtä paljon suomalainen klassikko kuin amerikkalainen...

Uuden Suomen sunnuntailiitteen Vihtorit ja Klaarat piirrettiin osin uudelleen ja ruudut kavennettiin, mikä näkyy hyvin alla olevasta esimerkistä. McManusin signeerauskin on raa'asti katkaistu keskeltä!

Uusi Suomi, sunnuntailiite n:o 38/1939
BRINGING UP FATHER © King Features Syndicate

Salaperäiset askeleet (1948)

Theodora du Bois oli hänkin aikoinaan tunnettu ja suosittu kirjailija, nykyään unohdettu. Salaperäiset askeleet (engl. Footsteps) -romaanissa esiintyy hänen "kuuluisa" lääkärietsivänsä tohtori Jeffrey McNeill vaimonsa kera. Erityisen jännittävässä kohtauksessa tämä tiedesalapoliisi (scientific detective) käyttää narkoanalyysiä, jossa kuulusteltava ilokaasun avulla saadaan hypnoosin tapaan kertomaan tiedostamattomia asioita...

Du Boisilta suomennettiin myös teokset Myrkkypisto (Death wears a white coat) ja Kuolema myöhästyy lounaalta (Death is late to lunch). Hän kirjoitti myös pulp-novelleja (Famous Fantastic Mysteries) ja täytyy sanoa, että suomalainen kansitaiteilija Ami Hauhio tavoittaa tyylikkään pulpmaisen (oksymoron?) kauhutunnelman myös suomalaisen painoksen kannessa (ks. alla).

Theodora du Bois: Salaperäiset askeleet
(Kustannus Oy Mantere 1948)
Kansi: Ami Hauhio
Kolmiokerho-sarjassa julkaistiin (Fennica-tietokannan mukaan) myös sellaisia hyvinkin tunnettuja nimiä kuin Leslie Charteris ja Agatha Christie. Sarjan kirjoista näytetään nykyään pyytävän n. 20 € hintoja.

Takakansiteksti:

Kunnia ja perhe olivat maailman tärkeimmät asiat Rolet'n perheelle. Sentähden he sietivät luonaan Fritz-serkkuaan huolimatta tämän omituisuuksista ja koko perheen vastenmielisyydestä häntä kohtaan.

Sentähden myös Joan Rolet alkaessaan kuulla olemattomia askeleita kieltäytyi menemästä naimisiin Murray Cainen kanssa. Askeleet vainosivat häntä kaikkialla, hän pelkäsi tulevansa mielipuoleksi, kun ei voinut löytää niille minkäänlaista selitystä. Murray Caine epäili kuitenkin niihin kätkeytyvän jotakin salaperäistä ja hän teki parhaansa suojellakseen morsiantaan ja selvittääkseen askelten salaisuuden.

Salaperäiset askeleet on kauhukertomusmaisen jännittävästi kirjoitettu rikosromaani, jonka kirjailija rakentaa mestarillisesti alkaen salaperäisten askelten tuhoa ennustavista äänistä loppuratkaisuun juuri ennen Joan Rolet'n hermojen luhistumista.

• Ks. myös A Guide to the Theodora DuBois Papers.

PS. Jos kerran harrastan populaarikulttuuria, miksi esittelen ja luen kirjoja joista käytännössä juuri kukaan ei tiedä yhtikäs mitään? Ovatko ne sittenkään populaaria? Vai onko harrastukseni aihe oikeasti curio?