18. joulukuuta 2006

Jäätynyt mies (1940)

Pientä pakkasta ilmassa pitkään aikaan. Olkaahan varovaisia, ettei käy kuin tälle herralle...

Lasse Siikanen: Jäätynyt mies - Seura 6/1940

Rauta (Kvaakissa käydyn keskustelun perusteella) lähetti pari näytettä (joista toinen yllä) suomalaisesta sarjakuvasta Jäätynyt mies (piirtänyt Lasse Siikanen Yrjö Rauanheimon tekstiin). Lasse Siikanen piirsi Seuraan myös huumorisarjakuvaa Kalle-Leukava.

Rauta:
Jäätynyt mies ilmestyi jatkokertomuksena Seurassa vuonna 1937. Sarjakuvaversiona se alkoi numerosta 1/1940 ja jäi yllättäen kesken numeroon 23/1940. Se ei jatkunut ainakaan ihan seuraavissa numeroissa, mahdollisesti joskus myöhemmin kun sivumäärää saatiin kasvatettua. Tuolloin elettiin (tämä on omia muistikuviani, ei faktaa) paperisäännöstelyn ankarinta aikaa ja lehti oli sivumäärältään pienimmillään.
Ylen sivuilla nimimerkki A.M. muistelee, että Jäätynyt mies esitettiin myös kuunnelmana.

3 kommenttia:

  1. Luin muutaman kerran tämännimisen kirjankin.

    VastaaPoista
  2. Jäätynyt mies tosiaankin ilmestyi Poikien seikkailukirjastossa numerolla 111 - Kvaakin linkin takaa löytyy kansikuvakin.

    Siis se oli aikanaan jatkokertomus, sarjakuva, romaani ja kuunnelma - harmi, kun eivät tehneet elokuvaakin...

    VastaaPoista
  3. Oi, tulipa nostalginen fiilis. Muistelen, että mummolassa tuli joskus luettua ko. sarjakuvaa.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: