Joe Leijonanmetsästäjä
Kuvitus Rune Andréasson
Teksti: Hilkka Palola
(Kirja-Lito 1963)
Pikku-Joe oli nokkela neekeripoika, joka asui Afrikassa (...) Afrikassa kasvaa korkeita palmuja ja siellä asustaa metsissä paljon sellaisia eläimiä, joita me saamme nähdä vain kuvakirjoissa. Mutta mikä hauskinta, siellä asuu myös paljon pieniä neekeripoikia ja -tyttöjä, jotka ovat iloisia ja mustia ja kiharatukkaisia. Joe on eräs sellainen neekeripoika, joka on aivan erikoisen iloinen ja mukava, aivan erikoisen musta ja aivan erikoisen kiharatukkainen.
Tekstit
Eiköhän tuo merkintä "teksti Hilkka Palola" tarkoita sitä, että hän on kääntänyt sen? Tämä oli yleinen tapa Suomessa, esimerkiksi Marjatta Kurenniemi ja Mirja Rutanen ovat "kirjoittaneet" kauhean määrän amerikkalaisia ja ranskalaisia ja muita lastenkirjoja. Olivatkohan tekijänpalkkiot vähän isompia lätäkön toisella puolen..?
VastaaPoistaHyvä synkroniteetti: meillä on juuri luettu Maailman vahvinta nallea, kun niitä tuli kirpparilla vastaan, ja niihin aikuiset suhtautuvat vähän ristiriitaisesti. Andreassonin jutut vaikuttavat vain köyhän miehen Rasmus Nallelta (jota ei kyllä lyö mikään!) ja jutuissa on joskus ihan idioottimaista meininkiä, mutta hahmot ovat söpöjä. Rasmus Nalleen verraten yksi ero on se, että Nallessa ja Pellefantissakin on oikeata väkivaltaa, Rasmus Nallessa tuskin koskaan (lukuun ottamatta Nyrkki-Yrkkiä, joka kyllä tulee kiltiksi lopulta).
On muuten ihan Kilpisen näköinen tuo kilpikonna.
VastaaPoistaRune Andreassonilla taisi tapahtua Hergémäinen valaistuminen joskus 60-70-luvun taitteessa. Maailman vahvin Nalle-tarinat ovat hyvin poliittisesti korrekteja, tai sanoisinko, poliittisesti korrekteja 70-luvun tyyliin. Rune piirsi tarinoita m.m. afrikkalaispojasta nimeltä Habibu, joka selvitti arkisia ongelmia jotka johtuivat rikkaiden valkoisten sorrosta. Ehkä Rune tahtoi hyvittää nuoruuden "syntinsä" realistisemmalla kuvalla Afrikasta.
VastaaPoistaJoe leijonametsästäjästä tulee muuten mieleen äitini vanha ruotsinkielen oppikirja 60-luvun puolivälistä, siinäkin on paljon iloisia ja täysin epärealistisia pieniä neekeripoikia joilla on nimiä kuten Jimbo ja Sambo. Ilmeisesti oletettiin että sellaiset hahmot kiinnostavat lapsia, ikäänkuin tontut tai muut lupsakkaat satuhahmot. Siinäpä oikein väitöskirjan aihe.
Olen itse melkein Nalle-tarinoilla kasvattama, joten pakko protestoida edellisen kommentoijan jälkeen: vai köyhän miehen Rasmus-nalle?! Ajattelin pienenä täsmälleen päinvastoin :)
Tanskan ja Ruotsin vanhat kaunat sikseen, varsinkin Runen itse piirtämissä vanhoissa 70-luvun tarinoissa on hieno tunnelma, vähemmän kansakotimoraalia ja enemmän hurjia seikkailuja. Kapitalistejä ja ympäristötuhoajia vastaan taisteleminenkin voi olla huvittavaa, jos se tapahtuu eksoottisissa maissa ja mielikuvituksella höystettynä...
Muista eläinaiheisista sarjoista puheenollen, pidin myös paljon Marten Toonderin Tom Pussista (Tom Poes, en tiedä millä nimellä lie ilmestynyt Suomessa), joka on pikemminkin aikuisille avautuvaa satiiria, ja varsin konservatiivinen. Vaikka enhän minä pienenä tajunnut sellaisesta mitään... Minusta siinä oli vain uskomattoman hieno kuvitus.
Hmm, missäköhän meidän vanhat Rasmus-Nallet ovat, pitänee tutustua uudestaan...
No, siis pakko myöntää, että en ole lukenut vuosiin kultakauden Maailman vahvimpia nalleja, mutta sen perusteella, mitä olen niitä nyt nähnyt, niin ne ovat ensinnäkin juttuina huonompia kuin Rasmus Nallet ja toiseksi - koska Andreassonin jutut ovat myöhempiä - en voi olla pitämättä niitä kopioina. Kummassakin on pääosassa kiva nalle, jolla on kaverijoukkio - Pomppi vastaa Pingoa, Kilpinen Pelleä (kummallakin on varastossa koko ajan kaikenlaista hassua; sillä erolla, että Pelle ei ole keksijä; Rasmus Nallessa ongelmat ratkaistaan yhdessä eikä deus ex machina -tyyppisillä ratkaisuilla, eikä ) ja Kissa Jansonia ja Kotihiirtä vastaavat Kille ja Kaija (plus tätä edeltävät hahmot, kuten Musse Hiiro ja Sammakko eli Hopsotiheihuraavuori).
VastaaPoistaSiksi Maailman vahvin nalle tuntuu minusta vain kopiolta, kun Andreassonin sarja on myöhäisempi ja niissä on liikaa samoja elementtejä. Niin ja Rasmus Nalle ei ole vanhentunut, koska siinä ei ole noita seitkytlukuisia poliittisia elementtejä (joissa ei siis ole mielestäni mitään vikaa, mutta kyllähän ne tekevät jutut tunkkaiseksi ja nykylapsille vähän vaikeiksi hahmottaa). Ja vielä kerran: Rasmus Nallessa ei ole väkivaltaa (paitsi, minkä unohdin eilen mainita, että parissa pikkukirjajutussa (jotka ovat muutenkin marginaalisia kaanonin kannalta) esiintyy opettaja Leksa, joka antaa lapsille sapiskaa (mutta hahmo lienee osittain satiirinen, koska on myös tyhmä ja kulkee koko ajan vitsa kädessä)).
Vielä haluan palata: Rasmus Nallessa ei ole ahdistavia elementtejä. Nyt lukemissani Pellefanteissa ja Bamseissa niitä on, mikä on minusta jotenkin harmillista.
VastaaPoistaMinusta tuntuu että nimenomaan ne ahdistavat elementit kiinnostivat minua pienenä... (mitä ne sitten lienevät, väkivaltako? Äitini mielestä Aku Ankka oli ahdistava koska siinä puhuttiin häijysti toisilleen, mutta kummastakaan Nallesta hän ei koskaan sanonut mitään negatiivista. Vanhempien mielipide vaikuttaa usein enemmän kuin lapsena ymmärtää.)
VastaaPoistaRasmus Nallesta ei vain jäänyt paljon mitään mieleen, ehkä se oli liian staattinen sarja. Kuvathan ovat - muistaakseni - kaikki piirretty samasta näkökulmasta, suoraan sivusta? Mutta se on aivan totta että hahmogallerioissa on enemmän kuin säädyllisen monta yhtäläisyyttä, varsinkin Pelle Pelikaanilla ja Kilpisellä. Kuten sanottu, en ole palannut siihen lapsuudenkokemukseen, toisin kuin Bamseen ja esim. Muumeihin tai parjattuun Aku Ankkaan, joihin on tehnyt myöhemminkin mieli tutustua uudelleen. Siksi olen valmis uskomaan Juria että Rasmus Nallen tarinat ovat parempia ja omaperäisempiä. Pelkästään selkärankaan iskostuneen ruotsalaispatriotismin johdosta teki mieli puolustaa Bamsea ;)
Staattisuus on Rasmus Nalleissa toistuva elementti - jokaisessa tarinassa on yksi tai kaksi kohtausta, joissa kuvataan vähän tableau-kuvan tyyppisesti jokin pitkä kohtaus, jossa yleensä rakennetaan tai muuta. Se käy tylsäksi minusta vain parissa albumissa, rasittavimmillaan se on tarinassa Rasmus Nalle rakentaa radioaseman (joka muutenkin vaikuttaa tehdyn kiireellä, ehkä sairastellessa - se on myös varsinaisen sarjan viimeisiä kirjoja; ehkä Ainur muistat vain sen). Joissain tarinoissa on vain hieno havainnoida ongelmanratkaisuyrityksiä ja toistuvia onnettomuuksia ja lopulta myös onnistumisia. Sekä tietysti Killen ja Kaijan pikkuista vipellystä, jota on koko ajan taustalla tai etualalla.
VastaaPoistaRasmus Nallessa on myös joitain aivan valtavan hienoja yksittäisiä kuvia, kuten tarinassa RN jokiretkellä (jos en väärin muista), jossa hymyilevä virtahepoäiti seisoo majan ovella ja tarjoaa Nallelle suunnattoman kokoista lättyä, tai tarinassa RN sadonkorjuussa, jossa Mary-laiva saapuu kaupunkiin - sitä katsotaan meillä aina pitkään ja hartaasti.
Ahdistavuudesta: luin juuri lapselle Pellefanttia, jossa Pahapeikko jäädyttää Pellefantin jäätyneeseen järveen ja sanoo, että jäät sitten kunnes kuolet nälkään. Minusta se ei ollut ihan kiva kohtaus. En siis tarkoita, etteikö lasten kirjoissa tai sarjakuvissa saisi olla ahdistavia elementtejä, mutta on niissäkin eroja.
Mutta myönnän edelleen auliisti, etten ole juuri lukenut Maailman vahvinta nallea tai Pellefanttia viime aikoina, paitsi paria hassua juttua, jotka löytyivät äskettäin kirpparilta. Jaa juu, albumissa Maailman vahvin nalle ja Billy Boy (joka oli muistaakseni vuodelta 1980) on ihan ok juoni ja meininki, mutta minua rasittaa se Aku Ankasta pöllityn tuntuinen rikollispomohahmo, rikas hiiri (vai onko se myyrä). Se on jotain, mitä lapsi ei tajua, ja yhteiskuntakritiikkinä se on aika vetämätöntä. Itse tarina oli siis kuitenkin ihan hyvä ja ihan sympaattistahan näissä on se, että Kissa Janson ja Kotihiiri ovat ne, jotka varsinaisesti pelastavat ongelmatilanteet.
Onpas tämä nyt venynyt. Otan nämä tekstit talteen ja julkaisen kirjana.
Pitäisi näköjään vain editoida aika raskaasti omaa tekstiä.
VastaaPoistaNalle-lehden nimen muuttaminen myös suomiversiossa Bamseksi oli mielestäni väärä ratkaisu. Bamse nyt vaan ei ole suomen kieltä...
VastaaPoistaMutta koska lehti ilmestyy yhteispainatuksena niin kaiketi logo haluttiin pitää samana.
Kiitos porukalle hyvistä kommenttiteksteistä. Olivat pitempiä ja parempia kuin alkuperäinen viesti!
Joo, en itse viitsi käyttää sitä, vaikka olisihan se kätevämpi kuin Maailman vahvin nalle. (Onkohan kukaan tehnyt pilaversiota Maailman vanhin nalle?)
VastaaPoistaNyt alkaa viikonloppu ja synttäribileet!
Maailman vahvin nalle oli minustakin paljon parempi nimi. Tykkäsin sarjasta kovasti lapsena, Rasmus Nallen laadukkuutta en mene kiistämään, mutta en ole lukenut sitä kovin paljon eikä se vaan lapsena napannut samalla tavalla.
VastaaPoista