Alkuperäisessä romaanissa kuninkaallisella kasinolla toki pelattiin baccaratia eikä uusrahvaanomaisesti pokeria kuten uusimmassa filmatisoinnissa.
Kansi: Aarne Kotilainen
Salainen asiamies 007 James Bond lähetetään pieneen Somme-joen suun kylpyläkaupunkiin Royale-les-Eauxiin pelaamaan uhkapeliä venäläisten salaista asiamiestä Le Chiffreä vastaan. Tämä salamyhkäinen ‘Herra Numero’ on pahassa pulassa; hän on keinottelemalla hävittänyt suuren osan haltuunsa uskottuja ammattiliittojen varoja ja pelkää säälimättömän kostojärjestön SMERSHin olevan jo kannoillaan. Hän on pannut toivonsa uhkapeliin ja uskoo sillä voivansa paikata kassavajauksensa. Mutta hän aliarvioi vastustajansa pelitaidon ja kylmäverisyyden; Bond voittaa pelissä hänen viimeisetkin rahansa. Bondilla puolestaan ei ole aavistustakaan siitä, millaiseen häikäilemättömän vakoilun ja vastavakoilun verkkoon hän on joutunut ottamalla vastaan tämän tehtävän. Äärimmäisestä varovaisuudestaan huolimatta hän ennen pitkää on loukussa, täysin avuttomana julman vihollisensa armoilla. Le Chiffrelläkin on kuitenkin nopeampansa; kosto seuraa kostoa. James Bondin apulaisena tässä kovassa pelissä on viehättävä ‘päämajan tyttö’ Vesper, johon Bond rakastuu aavistamatta että tytölläkin on oma synkkä salaisuutensa.
Bondille jatko-osia kirjoitellut John Gardner on siirtynyt taivaalliseen kasinoon. Gardnerin kirjoista ainakin yksi sijoittui Suomeen: Tehtävä Suomessa, James Bond (alk. The Icebreaker).
Tekstit
Gardnerin Bondit ovat huonoja ja tylsiä. En ole lukenut Flemingiä alkuperäisiä vuosiin (ehkä vuosikymmeniin), mutta varmasti ovat parempia ja hauskempia. Gardnerilta ei ole suomennettu oikein mitään kunnollista, 60-luvun Boysie Oakes -kirjat ovat vanhentuneet eivätkä enää naurata, ja lisäksi on vain yksi erillinen kirja, Flamingo 80-luvulta, joka ei kai ollut Gardnerin parasta kautta. Hänen 70-luvun kirjansa kuulostavat kiinnostavilta, mutta enpä ole valitettavasti lukenut. Mahdollisesti enemmän Pulpetissa.
VastaaPoistaMuistan ekan Boysie Oakes -kirjan lukeneeni. Olihan se hauska, ainakin silloin; varsinkin se, ettei hän hoitanut omia tappotehtäviään vaan palkkasi ammattilaisen.
VastaaPoistaJoo, idea on hauska, ei siinä mitään, mutta kun parodian aiheena ovat samat tylsät kirmailut blondien kanssa, niin ei siinä kauan jaksa naurattaa. Siis että parodioidaan sen verran tylsää asiaa että itse parodiakin muuttuu tylsäksi. Se oli ongelma. Ja tuokin parodia oli ajankohtaista 60-luvulla, ei enää, kun kaikki vakoilu- ja muut jutut ovat muuttuneet niin täysin.
VastaaPoistaTai sitten kyse oli siitä yksinkertaisesta ja vaikeasti selitettävästä asiasta, että olen niin paljon enemmän viehättynyt amerikkalaisesta tavasta kertoa asioita, että englantilainen kirja tuntuu väkinäiseltä ja jahkailevalta. Tällä ei kannata paljon aloittaa keskusteluja kirjallisuudenystävien kanssa.
Alkuperäinen Casino Royale on erinomainen, kulkeva teos, kuten Mauri Sariola sanoi aikalaisarvostelussaan. Siinä on Ian Flemingin ydin, hyvässä ja pahassa, koska silloin hän halusi osoittaa millaista saa aikaan.
VastaaPoistaSariola haaveili venyvänsä vastaavaan juonenkulkuun. Fleming halusi laajentaa repertuaariaan vielä jonkin kerran, mutten tiedä pystyikö parempaan kertaakaan.
Elät vain kahdesti on parasta Bondia. Ernst Stavro Blofeldin vaimonsa kanssa perustama itsemurhateemapuisto on aivan hillitön idea...
VastaaPoistaJa romaanissa Elä ja anna toisten kuolla on niin paljon toimintaa ja kovaotteista kerrontaa, ettei moiseen ole yltänyt yksikään amerikkalainen hard boiled. Tätä romaania tosin vaivaa ikävä rasismi.
Bond-kirjoja yhdistävä "kaari" on päähenkilön kärsimyshistoria, joka lopulta johtaa päähenkilön täydelliseen loppuunpalamiseen.
Se kuolemanpuisto on kyllä päätön ja hauska. Kingsley Amis (Raportti James Bondista) taisi ottaa esimerkiksi Fleming-tehosta pitkän listan tappavista kasveista, johon Bond tutustuu. Fleming pystyy uittamaan kirjoihin vakuuttavasti tarkkaa tieteellistä tai teknistä tietoa, joka ei välttämättä pidä paikkaansa tai ole käytännössä mahdollista.
VastaaPoistaUseimmin olen tainnut itse tavailla paitsi tuota Raporttia, Flemingiltä Kultasormea ja Kuurakettia, koska hän kuvaa niin imevästi pelitilanteita. Royalen baccarat kuuluu tietysti sarjaan.
Muistan kerran, kun biologian tunnilla ope kysyi kuka keksi penisilliinin; ja tietysti joku viittasi innokkaasti ja vastasi: Ian Fleming!
VastaaPoistaElokuvista pidän kovasti kolmesta ensimmäisestä (ja Kultasormikin vähän lässähtää Bondin kiinnijäämisen jälkeen), muut ovat sitten vähän niin ja näin. Uusinta en ole nähnyt.