Ensimmäinen yö on runona yhtä aikaa sekä kaamea että koominen, mutta jotenkin se jää mielen perukoille pyörimään.
Ensimmäinen yö.
Isolde Kurz.
Jo saapuu yö, ens yö sun haudassas.
Oot ensi yötä poissa kotoas.
Sun vuotees on kylmä, kylmä maa.
Kuin voitkaan silmäs uneen ummistaa?
Päänalaises on sateen-kosteat,
yölinnut, tuulta säikkyin, kirkuvat,
ei sulle loista lamppu yksikään,
kuun sädeleikin haudallasi nään.
Ja tunnit hiipivät niin verkalleen.
Kai heräät kellonlyöntiin jokaiseen
kuin minäkin? Mä yhtään nuku en,
kun, armas, sait niin kehnon vuotehen.
(Suomentanut Uuno Kailas)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti