28. helmikuuta 2008

Murha, rakkaani (1971)

Veroasiantuntijat (englanniksi CPA eli Certified Public Accountant) ovat harvoin kovaksi keitettyjen thrillereiden päähenkilöitä, mutta Steve Bentley on sellainen Manhattan-sarjan romaanissa Murha, rakkaani.

Kirjailijanimen John Baxter takana piili herra nimeltä E. Howard Hunt, jonka elämä oli vielä kiinnostavampi kuin hänen sankareittensa - hän kun oli sekaantunut sekä JFK:n murhasalaliittoon että toimi Nixonin käsikassarana murtohommissa mm. Watergatessa.

Hunt tunnusti nämä "pikkusyntinsä" kuolinvuoteellaan... mutta olivatko ne totta. Mikäli kiinnostaa, yo. linkki vie Wikipedia-artikkeliin josta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. Eikä Murha, rakkaanikaan mikään kehno lukukokemus ole!

John Baxter: Murha, rakkaani
(Curtains for a Lover - Manhattan 82)

Hyvinpukeutuva nainen tarvitsee vain pikkarit ja korkkarit...

Uusi kova ja häikäilemätön Steve Bentley

Näyttelijätär Morgan Vernay oli nainen, jossa silmä todella lepäsi. Eräänä päivänä hän kääntyi minun - Steve Bentleyn - puoleen erään pienen pulman takia. Ja näin nousi esirippu draamassa, jonka ensimmäisessä osassa oli seksiä... ja viimeisessä murha.

Mikäli Huntin seikkailut kiinnostavat, Rolling Stonen juttu The Last Confessions of E. Howard Hunt ei jätä yhtään kiveä kääntämättä.

Hunt oli esikuva X-Files -televisiosarjan hahmolle Cigarette Smoking Man. Salatut kansiot olivatkin totta, tietenkin. Tupakkamies kirjoitteli pulp-romaanejaan ko. televisiosarjassa, todellisuuspohjalta totta kai, mutta kustantaja palautti ne liian epäuskottavina.

5 kommenttia:

  1. Joo, ihan hyviähän nuo Huntin kirjat olivat. Hän aloitti romaanikirjailijana jo 1940-luvulla ja olen lukenut, että Gore Vidalin ja jonkun muun rinnalla häntä pidettiin yhtenä kolmesta tärkeimmästä nuoresta amerikkalaisesta kirjailijasta! Sitten jostain syystä hän päätyi 1950-luvulla pokkariteollisuuden pariin eikä tainnut enää mainstream-kirjoja tehdä.

    Hard Case Crime julkaisee muutaman kuukauden sisällä uudestaan Huntin hauskan nimisen House Dick -dekkarin, joka sijoittuu nimensä mukaisesti hotelliin.

    VastaaPoista
  2. Hard Case Crime -sarja herättää kirjakateuden tunteita. Voi kunpa Suomessakin!

    VastaaPoista
  3. Kuulin jokin aika sitten, että sarjaa ei saa myydä Euroopassa (Englanti on kai poikkeus). Protektionistiset amerikkalaiset! Onneksi Adlibriksestä saa niitä 7,90 e zipale.

    VastaaPoista
  4. E.Howard Hunt on niitä, joista ei tiedä mitä sanoa. Hän eli James Bond -elämää ja kirjoitti todellisuutta - tai sitten päinvastoin. Houkutus on suuri olla uskomatta sanaakaan, mitä hänestä on sanottu tai mitä hän itse on sanonut.
    Ehkä hänen suurin romaanihahmonsa oli hän itse.

    VastaaPoista
  5. Hunt on legenda, eikä silloin taida enää olla niin suurta väliä ovatko jutut tarua vai totta...

    Tuo ilmiö, ettei tiettyjä kirjoja ja sarjakuvia saa myydä muualla kuin Jenkeissä, on ikävä ja leviämään päin.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: