6. helmikuuta 2008

Jännike-novellisto (1937)

Jännike-novellisto ilmestyi lauantaisin vuoden 1936 syksystä vuoden 1939 loppuun. Vastaava toimittaja oli A. Kaaremaa, konttori sijaitsi Oulussa jossa lehti myös painettiin.

Jännike sisälsi paljon kotimaisia jännityskertomuksia, erityisesti Outsiderilta. Muita kirjoittajia numerossa 48/1937 olivat Olli Karila (oik. Niilo Pärnänen, 1887–1936), J. K. Kulomaa (oik. nimi Jussi Kukkonen, 1892–1955), T. Koski ja Jage Varga.

Jännikeen kulttuurihistoriallista merkitystä lisännee se, että siinä esiintyi jo vuonna 1936 Outsiderin hahmo nimeltä Kalle Lipponen. Hänet tunnettiin ulkomailla seikkailijanimellä Kalle Lipway. Kalle Lipponen oli kotoisin Pielavedeltä. Muistuttaa kovasti erästä toista Lipposta...

Jatkokertomuksena oli loistavasti nimetty Outsiderin Kloakkien kauhu, johon on aivan selvästi saatu innoitus Eugene Suen kirjasarjasta Pariisin salaisuudet.

Komisario Albert nyökkäsi vaieten.
- Se mies on itse paholainen. Kukaan muu kuin 'Kloakkien kauhu' ei olisi pystynyt pitämään niin kauan puoliaan kokonaista poliisiarmeijaa vastaan. Hän on sekä rotta, että leijona. Mutta meidän täytyy nujertaa hänet, vaikkapa joutuisimme tekemään minkälaisia uhrauksia tahansa.

Kloakkien kauhu on julkaistu uudelleen vuonna 1992 sarjassa Seaflower's Minors n:o 2.

10 kommenttia:

  1. Kun tietää, mitä muuta "kloaakki" on kuin viemäri, niin novellin (vai jatkokertomuksen?) nimi on kohtuullisen koominen.

    Lehden kustantaja oli käsittääkseni Marjamaa, siis sittemmin Kolmiokirjaan liitetty/liittynyt/ostettu oululainen kustantaja. Jonkun verran olen noita selaillut eivätkä jutut vaikuttaneet kovin kummoisilta, vaan enemmänkin kömpelöiltä ja yksinkertaisilta. Sama vaivaa minusta useita Outsiderinkin novelleja. Jo 40-luvulla kirjoitettiin Suomessa parempia novelleja.

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö Juri, kuka oli Jage Varga? Nimi suorastaan tihkuu salaperäisyyttä. Vai onko sekin yksi Haapakosken kirjailijanimistä...?

    VastaaPoista
  3. No mitä muuta se "kloaakki" on?

    VastaaPoista
  4. "Linnun ulosteet ovat siksi usein veteliä, kun linnuilla virtsajohdin avautuu peräsuolen kanssa samaan viemärisuoleen eli kloaakkiin ja useimmiten virtsa ja uloste tulevat ulos yhtä aikaa."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Uloste

    VastaaPoista
  5. Tiedän Jage Vargasta yhtä paljon kuin sinäkin. Tuskin se oli Outsider tai mistä sen tietää. Pitäisi lukea ne jutut, siitä voisi saada jonkun käsityksen.

    Word up: "Hem Cjorz oli harvoja Auschwitzistä selvinneitä, jotka elättivät itseään kirjoittamalla halpaa kioskikirjallisuutta."

    VastaaPoista
  6. Minkälaisia hintoja noista Jännike-lehdistä maksettaisiin, jos niitä myymään ryhtyisin?

    VastaaPoista
  7. Vaikea sanoa. Omastani maksoin euron, mutta jos saat asiakkaaksi innokkaan keräilijän, niin hän maksaa varmasti enemmänkin.

    VastaaPoista
  8. Pitkä aika sitten kirjoitettu, mutta olitko myymässä Jännike-lehtiäsi Anonyymi 26.5.2008 18.12? Voisin olla kiinnostunutkin.

    VastaaPoista
  9. Hidasta on yhteydenpito... Lehtiä ei ole myyty, tosin parin muuton jäljiltä ollenevat jossakin säilytyslaatikossa, joka tulisi löytää. Pois ei ole heitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännikkeet voisin ostaa, jos "anomyymi" vielä ko. laatikon jostain löydät. Tekstari tao p. 046 843 2272 t. Mikko Tampereelta

      Poista

LinkWithin

Hae tästä blogista: