22. toukokuuta 2007

Yhdeksästoista askel (1948)


Kari Suomalainen on (oli) tunnettu pilapiirtäjä, mutta hänen uransa alkuvaiheisiin kuuluivat myös seikkailutarinoiden kuvitukset ja sarjakuvat. Hänen ensimmäinen julkaistu piirroksensa ilmestyi vuonna 1937 Lukemista Kaikille -lehdessä tarinan Tarkastaja Wilson-parka yhteydessä, tarinakin oli muuten Karin omasta kynästä.

Näin Kari itse kertoo haastattelussaan Lukemista kaikille -lehden numerossa 8/1955:
"Piirtelin myös yhteen aikaan Seikkailun kansia. (...) Olen nykyään melko pikkutarkka töissäni, mutta "Ilmarisen" aikaan olin suorastaan ylipikkutarkka. Kirjoitin jokaisen juttuni ensin käsin. Senjälkeen kirjoitin ne vielä musteella puhtaaksi. Tämän jälkeen vasta aloin puhtaaksikirjoittamisen koneella, ja jos liuskalle pujahti yksikin lyöntivirhe, aloitin aina uudestaan puhtaalle liuskalle. Samoin piirrustukseni tein monenmonituiseen kertaan. En koskaan vetänyt päälle tai pyyhkinyt pois, vaan aloitin piirrustuksen alusta puhtaalle paperille."

Kari kuvitti lisäksi poikien seikkailukirjoja. Ao. varsin ilmeikkäitä hahmoja sisältävä kuva on kirjasta Yhdeksästoista askel (Poikien seikkailukirjasto 114), kirjoittanut Jasper. Ja eiköhän yo. kansikuvakin ole Karin.

Kari viittaa haastattelussaan tuttavallisesti Seikkailuun, jolla hän tarkoittaa Seikkailukertomuksia-lehteä.

Ilmarinen julkaisi ainakin viittä eri suomalaista "pulp-lehteä", joita kansa ahnaasti luki iltojensa iloksi ennen television tuloa. Näin Ilmarinen mainosti:

Mikä tahansa Ilmarisen lukemisto
tuottaa iloa ja nautintoa
nuorille ja vanhoille!

Viikonloppu - tosikertomuksia. 3 mk.
Jännityslukemisto - Jännäri. 2 mk.
Seikkailukertomuksia - Seikkari. 2 mk.
Yllätyslukemisto - 100 sivua. 5 mk.

Ja tietysti tämä
Lukemista Kaikille - yliveto. 3 mk.

Kaikissa kuulu kolmio kannella
ILMARISEN
LEHTI.

2 kommenttia:

  1. Huuto.netissä myynnissä olleesta kappaleesta väitettiin, että Yhdeksästoista askel -kirja olisi myös Karin kirjoittama...

    VastaaPoista
  2. Näinpä todella onkin, Kari Suomalainen kirjoitti siis kirjan nimimerkillä mutta kuvitti sen omalla nimellään.

    VastaaPoista

LinkWithin

Hae tästä blogista: