Hyvä kaappaus, salapoliisi Flix (1938)

PopuLAARIssa on ollut useita esimerkkejä mainossarjakuvista (ks. Jenkki-purukumi), mutta tämä on ensimmäinen mainosnovelli - ja vieläpä dekkaritarina. Mainostettavan tuotteen logoa ei näy missään, ja tuotekin tulee "tapetille" vasta tapauksen keskivaiheilla. Enkä paljasta sen nimeä minäkään, lukekaa itse! Mainos on vuodelta 1938. [Olen muuten siirtynyt käyttämään Bloggerin betaversiota, jossa on vielä joitakin bugeja. Kommentointi ja haut eivät näytä aina toimivan.]

Salapoliisi Flix oli pieni mies, mutta ei mitenkään tyhmä; monet hänen virkatovereistaan, joilla ei ollut ollut niin hyvää menestystä, nimittivät häntä kateuden sekaisella ivalla »meidän Sherlock Holmesiksemme liivintasku­koossa». Mutta eräässä asiassa, joka oli erikoisen tärkeä, koska se kaikkien mahdollisten ja mahdottomien hämärien tapahtumien vuoksi oli herättänyt paljon huomiota, ei Flix parhaalla tahdollaankaan päässyt eteenpäin eikä enää tiennyt mitä tehdä.

Oli kysymyksessä saada tietää erään naisen nimi, jonka todistajalausunnot näyttivät olevan omiaan saattamaan eräät tapahtumat aivan toiseen valoon, ehkä antamaan sille puolelle, jonka puolesta Flix työskenteli, yhdellä iskulla voiton. Pieni mies tuumi päänsä puhki, riensi kuin kärppä sinne tänne, pisti terävän pienen nenänsä joka paikkaan - turhaan, hän ei tullut salaperäistä tuntematonta lähemmäksi, vaikka hänellä olikin eräs johtolanka.

Oli kaksi kiinnekohtaa, jotka vaikuttivat, että hän kaikista erehdyksistään huolimatta ei päästänyt asiaa käsistään. Ensiksikin voi nainen eräistä syistä asua vain eräässä määrätyssä kaupunginosassa, ja sitäpaitsi Flix oli saanut tietää, että nainen oli pitkä ja solakka ja aina hyvin aistikkaasti pukeutunut. Mutta kaikesta tästä huolimatta - ja tämä oli kohta, johon Flix pani viimeisen toivonsa - piti naisen käsien olla huomiotaherättävänä poikkeuksena hänen muuten elegantista olemuksestaan, hänellä piti olla tosin hyvin muodostuneet, mutta työn turmelemat kädet.

Mitä tehdä? ajatteli Flix. Kuinka voi löytää talvella, kun kaikilla on käsineet kädessä, sellaisen tunnusmerkin? Miksi ei sellaisen tapauksen varalle ole olemassa taikasauvaa? Minulle ei jää muuta keinoa kuin luottaa vaistooni tai ylhäältä tulevaan kehoitukseen. Pääasia: etten anna muille aihetta nauraa itselleni!

Hän oleskeli seuraavina aikoina paljon tuossa tietyssä kaupunginosassa, kävi innokkaasti kaikissa liikkeissä ja katseli kaikkien naisten käsiä siinä määrin kuin se vain oli mahdollista. Mutta voi - rikkinäisiä ja halkeilleita käsiä hän tosin näki joukoittain, mutta koskaan ei muu olemus tahtonut sopia etsittyyn. Jos sitävastoin joku nainen oli pitkä, solakka ja elegantti, oli hänellä myös hyvinhoidetut kädet - se oli tosiaankin harmillista.

Kelpo Flix rupesi nyt kuitenkin hiukan epäröimään ja näytti melkein vielä pienemmältä kuin mitä hän jo muutenkin oli.

Silloin tapahtui eräänä päivänä, kuten niin usein elämässä, juuri kun hän oli luopumaisillaan toivosta, ihme hänen nenänsä edessä. - Hän näki sellaisen naisen jonka hänen mielikuvituksensa oli loihtinut esille, menevän rohdosliikkeeseen. Samassa silmänräpäyksessä sanoi hänelle tunne, joka vallitsi häntä niinkuin ajokoiraa hallitsee sen vainu: Tuo nainen on hän! Flix kiiruhti naisen jälkeen ja näki liikkeessä, kuinka nainen juuri riisui hansikkaansa kädestään.

Taaskin väärässä! ajatteli Flix katkerasti pettyneenä, sillä kädet, jotka hän seuraavana hetkenä näki, olivat moitteettomasti hoidetut - oikeat mallikädet. Mutta kuinka tarkkaavaiseksi hän jälleen tulikaan, kun kuuli naisen sanovan myyjälle: »Tällä kertaa iso putki! Koska käteni jo nyt ovat melkein kuin uudet, käytän sitäkin suuremmalla syyllä Creme Mousonia!»

»Hän se on!» ajatteli Flix riemuiten sisimmässään - »ajatella mikä onni!» Ja kuka voikaan kuvitella hänen ihastustaan, kun hän nyt kuuli myyjän vastaavan: »Muistatteko, arvoisa rouva, kuinka sanoin Teille, että noin kauniita käsiä ei missään tapauksessa saisi rumentaa halkeillut iho?» »Tietysti muistan» sanoi nainen hymyillen. Ennenkuin olin käyttänyt voidetta, rohkenin tuskin vetää hansikkaita käsistäni!» »Ja nyt ne ovat maailman kauneimmat kädet!» huudahti nuori mies. Ihmeellistä! Nyt olen kuitenkin löytänyt hänet - tämä on siis arvoituksen ratkaisu, puhui Flix itsekseen käsiään hykerrellen ja vaivoin hilliten itsensä hyppäämästä ilmaan.

Mutta myyjä jatkoi: »Jos kaikki naiset tietäisivät, että tämä voide kosmeettisen syvyysvaikutuksensa avulla poistaa itsetoimivasti - voipa sanan kirjaimellisessa merkityksessä sanoa, nukkuessa - kaikki työn ja sään näkyvät jäljet kuin taikavoimalla - niin kohta ei olisi olemassakaan rumaa ihoa... mikä olisi naisellisen sulouden kannalta katsoen tosiaan tervetullutta!»

Ja katso, Fliximme, joka sillä välin ihailevien katseittensa ja huudahdustensa avulla niin ilmeisesti oli päässyt naisen suosioon, että ilman muuta voi uskaltaa hänen kanssaan keskustellen lähteä liikkeestä - viisas Fliximme sanoi iloissaan ja ehkä myös sen vuoksi, että hänkin yht'äkkiä huomasi käsiensä olevan hoidon tarpeessa: »Olkaa hyvä ja antakaa minullekin iso putki Creme Mousonia!»