Tummanvihreänä hehkuvassa hämärässä,helteessäkin viileässä metsässä,
kallioimarre kasvaa runsaana kahtia
haljenneen kallion sammaleisessa kyljessä.
Isäni opetti maistamaan sen juurta,
mutta varoitti syömästä liikaa.
Kansa tuntee kasvin myös nimellä kalliomakia.
Erkki Tanttu ei suinkaan ollut ainoa, joka lainasi ahkerasti Adamsonin vitsejä. haljenneen kallion sammaleisessa kyljessä.
Isäni opetti maistamaan sen juurta,
mutta varoitti syömästä liikaa.
Kansa tuntee kasvin myös nimellä kalliomakia.
Ola Fogelberg avusti sisällöltään hyvin tasokasta Panu-lehteä (1924-1926), joka Suomessa julkaisi Adamson-sarjakuvaa. Vaikutteet ovat jääneet Fogelille mieleen.
Alla oleva Adamsonin ruutu on Panusta 5/1925, otsikkona "Adamson läpäisee tullitarkastuksen", copyright-merkintänä on Söndags-Nisse-Strix, O. Jacobsson). Puupää-ruutu on albumista Puupään parhaat 4 (vuosilta 49-50). Kuvalliset vitsit ovat identtiset.
Tekstit
Tuo Adamson on OK, okein tyylikkäästi esitetty, mutta Fogelbergin variaatiossa on taas sitä mainitsemaani ivaa lisätty taustallekin. Adamson on herrasmies, mutta Puupään älykkyydestä ja muusta habituksesta ei anneta kovin mairittelevaa kuvaa. Siinä mielessä Adamson-juttu on Puupäässä aivan väärissä raameissa.
VastaaPoistaKallioimarteessa on lakritsin makua.
Adamson on lakonista sarkasmia, jossa keskushenkilö on ympäristön yläpuolella, Puupää on humoreskia kansankomediaa, jossa päähenkilö on naurun kohteena. Fogeli on ymmärtääkseni siksi lisännyt taustalle nauraa räkättävän pojan ja ylikorostanut ilmeitä.
VastaaPoistaSarjakuva on liioittelun taidetta.
Näinhän se on nähtävä.
VastaaPoista