Simo Penttilä: Sonoran uni (1942)

- Niin, kuiskasi doña Estella.
Ja hänen silmänsä olivat niin suuret, enkä minä mielelläni katsonut niihin kauan, sillä minä olen hyvin terve mies.
- Bueno, minä suutelin hänen sormiaan. - Minä olen se caballero, johon te voitte luottaa.
- Ylhäisyys!

Lisää Poika Vesannon kansia: Simo Penttilän Sonoran uneen on taiteiltu näin upean yksityiskohtainen kansi, jonka hienous tulee oikeuksiinsa vasta kuvaa suurentamalla. Mitkä ilmeet, mikä viivan herkkyys! Ks. myös Gringon suudelma.

Simo Penttilä: Sonoran uni
Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän seikkailuja
(Otava 1942, kirjapaino Polytypos Turussa)

Ennen tietokoneita kirjan nimi taiteiltiin typografisesti kuin osaksi kuvaa, jopa ihan taiteilijan omin käsin. Ihmeellistä. Ja ihmeellisen hienoa oli sitten jälkikin, kuten yo. kannesta saamme huomata - siis sorvatuista o- ja a-kirjaimista.

Herra ja ylhäisyys (1943)

Tässä on ainakin viisi ylhäisyyttä, hänen ylhäisyytensä johtaja Orko, ohjaaja Nortimo, Dona Regina (Camilla), Senor Simo Penttilä ja Kenraaliluutnantti Palo itse.

Suomi Filmin Uutisaitta 8/1943 sisältää hauskan kuvaraportaasin Herra ja ylhäisyys -elokuvan teosta. Tauno Palo oli tietenkin kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä. Kirjailija itse, Simo Penttilä, näyttää kuvassa varsin arvokkaalta herralta.

Punavyö (1973)

Punavyö, 3. painos, OTAVA 1973 (Kansi: Björn Landström)

Punavyö (>>Wikipedia) on Simo Penttilän luoma villin lännen -hahmo, joka taidoiltaan ja kyvyiltään on melkein supersankari. Sen verran ylivertaisesti hän 20-osaisessa romaanisarjassa taistelee konnia ja intiaaneja vastaan. Punavyön kotiosoitekaan ei ole ihan tavanomainen: Pirun keittiö, Luuranko-kanjon; lähellä Kuolleen miehen onkaloa ja Pääkallokuoppaa. Tie kulkee Mutapuron kautta Murhapurolle kääntyen Konnien kukkulalle ja yhdistyen Viimeisen huudon tiehen. Ei mikään posteljoonin toiveasiakas...

Simo Penttilä kirjoitti villin lännen Punavyö-sarjaansa alun perinkin kieli niin tukevasti poskessa, että hänen tekstinsä tuntuu tänään tuoreemmalta kuin Subtv:n ohjelmisto keskimääräisenä arkipäivänä.
Hämeen Sanomat, Ja sitten me pojat seikkailtiin (10.11.2006)

Otava julkaisi uudelleen osan Punavöistä 1970-luvun alkupuolella Björn Landströmin uusilla hienoilla kansilla.

Ks. myös"Malja vapaudelle!" Yliopisto -lehti 7/97

Kalpea Kamala (1938)

Kansi: Poika Vesanto (Otava 1938)

Simo Penttilän Kalpea Kamala oli maailmalla seikkaileva suomalainen fascisti, Francon kätyri. Hän tappoi armotta konnia, bolsevikkeja ja sekarotuisia. Ja kuten hän itse totesi tulevaa uutta maailmanjärjestystä enteillen: kohtahan niistä päästään.
Kalpea Kamala oli oikealta nimeltään Martti Karras, suomalainen kersantti ja sittemmin Espanjan muukalaislegioonan kivääri n:o 141113 ja karkuri. Kaikenlaista muutakin oli tullut maailmalla puuhattua...

- Minä olen ollut Persiassa, Iranissa siis, poliisina, Karras kertoi. - Minä olen ollut Russell-passan apulaisena Egyptissä taistelemassa heroiinikauppiaita vastaan. Minä olen Afganistanin emiirin majuri, Etelä-Afrikan rajavartioston kapteeni, paraguaylainen eversti -

Penttilän muut sankarihahmot kuten T.J.A. Heikkilä ja Punavyö jatkoivat seikkailujaan vielä toisen maailmansodan jälkeen, mutta Kalpea Kamala sai loppunsa, kun sitä uutta järjestystä ei tullutkaan. Luojan kiitos.

Sotien jälkeen Kalpeat Kamalat olivat kiellettyjä kirjoja.

Punavyö ja kostaja etelästä (1969)

Alunperin Punavyö ei ollut Kostaja Etelästä, jonka kenraali oli keksinyt omasta päästään hämätäkseen viranomaisia. Mutta kun Punavyö omaksui tämän nimen itselleen, niin seuraukset saattoi arvata.

Simo Penttilä: Punavyö ja kostaja etelästä
(Arizona-sarja XVIII - Otava 1969)

Punavyö on suomalaisten oma villin lännen sankari, joka seikkaili Arizona-sarjassa (1958-1971). Sarja on nykyään keräilykohde, ja kirjoista saa pulittaa pitkän sentin (varsinkin sarjan loppupään kirjoista). Vaikka kirjat on kirjoitettu hyvin humoristiseen tyyliin, ne sisältävät paljon tietoa Yhdysvaltojen historiasta ja kirjaimellisesti runsaasti alaviitteitä mielenkiintoisista "villin lännen" tapahtumista.

Punavyötä kuvitti sitäkin Olavi Hurmerinta (jonka Nuoli-lehden kansia on esitelty PopuLAARIssakin), ja hienosti kuvittikin.

Skarabeen salaisuus (1938)

Jari Hanskin väitöskirja
"Juutalaisvastaisuus suomalaisissa
aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa
1918-1944" löytyy myös
netistä (juutalai.pdf). Mainitaanpa siinä
Pölhölä ja Pöhköläinenkin...Mooses myy Pekka Puupäälle
palttoota. Pekka: "Kii o!"

S.S. van DINE oli Willard Huntington Wrightin kirjailijanimi. Hänen salapoliisisankarinsa oli Philo Vance, aikoinaan hyvin suosittu kirjoissa, radiossa ja elokuvissa, mutta tätä nykyä jokseenkin unohdettu.

Skarabeen salaisuus (Otava 1938) on ensimmäinen lukemani van Dinen dekkari. Olin hieman hämmentynyt sen minä-muotoisesta kerronnasta, jossa minä ei olekaan päähenkilö Philo Vance vaan kirjailija itse joka kuin haamuna seuraa tapahtumia taustalta. Kirjassa van Dine asuu herraskaisen Vancen luona, he syövät ja liikkuvat yhdessä, mutta Dine ei ota mitenkään osaa tapahtumiin tai keskustele kenenkään kanssa. Hiukan erikoista, mutta ratkaisu toimii lopulta oikein hyvin.

Vanhoissa salapoliisiromaaneissa ei tosiaankaan käytetty mitään työväenluokkaisia murha-aseita, tässäkin uhria kolautetaan päähän Sakhmetin patsaalla, joka oli "egyptiläisessä mytologiassa koston jumalatar ja ennen kaikkea hävityksen edustaja".

Mukavaa kesälukemista tämäkin. Ja sattui hauskasti, että Simo Penttilä viittasi aikaisemmin lukemassani Viimeisissä mandariineissaan Philo Vanceen... tässähän syntyy suorastaan kulttuurihistoriallista lukujatkumoa.

Skarabeen salaisuus on samaa korkeatasoista salapoliisisarjaa (Punainen kolmio) kuin Ellery Queenin Kuolemanlento Hollywoodissa. Kannet ovat niin hienoja, että Otava voisi ottaa näistä vaikka uudet näköispainokset.

Viimeiset mandariinit (1940)

Kesä on vanhojen dekkarien aikaa...

Viimeiset mandariinit -seikkailuromaanin nimi ei suinkaan viittaa taistoon hedelmäkulhon hupenevista herkuista vaan kiinalaiseen salaseuraan.

Tämä suomalainen Simo Penttilän tyylitietoinen dekkari on mitä oivallisinta mökkilukemista kesälomalla. Penttilällä, aivan kuten Outsiderilla, tuntui olleen jonkinlainen pakkomielle tehdä suomalaisesta sankaristaan kosmopoliitti maailmanmies. Niin tässäkin romaanissa.

Viimeisten mandariinien päähenkilö Timo Leikas (alias William Webbs, amerikkalainen asetehtailija) tuumailee kerran joutuneensa Philo Vance -tyyppisen salapoliisitarinan sisään. Vaikka Penttilä ei hiukan sekavan ja tempoilevan juonen osalta pääsekään aivan samalle tasolle kuin Vancen luonut S. S. Van Dine niin hienostelua kyllä löytyy samalla mitalla, jossei enemmänkin. Arvoituksen lopulta ratkaiseva Tohtori Peter Sims, toinen päähenkilö, on omalaatuisine tapoineen ja älyn juoksultaan kansainväliset mitat täyttävä salapoliisi. Hänellä on tapana sanoa ookoon sijasta aabee.

Viimeisten mandariinien kansi on oikein tyylikäs esitys. Kansitaiteilijaa ei valitettavasti ole ilmoitettu.