Tyylikäs nainen pukeutuu huolella myös
räjähtäviin tilanteisiin...
Lännen sankarin vastakohdaksi kehittyi toinen populaarikulttuurin suosikkihahmo - John R. Coryell'in Nick Carter. Mekaanisella jatkokertomustyylillä luodut kertomukset loivat uuden dekkarityypin - toimintatrillerin, joka vetosi lukijan jännityksen tunteeseen ja tuli vastakohdaksi perinteiselle älyyn vetoavalle etsivätarinalle. Nick Carter -kertomukset sijoittuivat kaupungin kovaan, rikolliseen elämänpiiriin.Carter olisi siis murroskauden merkki, taite menneen ja uuden maailman välillä. Ihan hyvä huomio.
Keijo Virtanen, Atlantin yhteys (SHS 1988)
Nick Carter 169: Kortti merkitsee kuolemaa (1987)
(Killmaster #192: Death Hand Play)
Ja täältä lisää hienoja kansia...
Tekstit
Hmm.. alkuperäisellä Nick Carterilla ja noilla 60-80-luvulla kirjoitetuilla toimintapokkareilla ei ole kauheasti muuta tekemistä keskenään kuin sankarin nimi. Sikäli Virtasen analyysi ei osu tässä tapauksessa kohdalleen.
VastaaPoistaAlkuperäisiä dime novel -Cartereita on suomennettu vain kourallinen, enkä tiedä, kuinka luotettavia käännökset ovat, enkä edes sitä, ovatko ne mahdollisesti vaikka saksalaisia tai hollantilaisia kopioita amerikkalaisista jutuista.
Uudemmat Carterit ovat toimineet kirjoittamisen korkeakouluna, vähän samaan tapaan kuin Cottonit täällä. Tuon Carterin on kirjoittanut David Hagberg, joka kirjoittaa tällä hetkellä isoja door-stopper-trillereitä (ei suomennoksia).
Tuossa ekassa linkissä väitetään, että "the phrase "In The Nick of Time" can be attributed to Nick's always arriving just in time."
VastaaPoistaTämä oli ainakin minulle uutta tietoa.
Ja tosiaankin, nykyajan Carterilla ei ole edes sitä alkuaikojen knallia enää päässään!
Mutta huomattavan tyylikkäitä kansia noissa kioskipokkareissa oli. Nykyisissä "oikeissa", kalliissa kovakantisissa jännäreissä ylletään harvoin samaan.
VastaaPoistaTätä vaivaa on jatkunut jo aika kauan. Esim. Ed McBainin huonot Ilves-sarjan suomennokset on paketoitu tyylikkäästi 1960-luvun alussa, mutta samojen kirjojen Kalevi Nyytäjän 1970-luvun hyvät suomennokset taas ovat kansiltaan tosi tyylittömiä.
Tuon myöhempien aikojen Nick Carterin kansi on siltä väliltä.
Muistan hyvin nuo McBain-sarjan tylyt kannet; ne taisivat olla valokuvia ja yhdessä oli rahakassin päällä irtokäsi!
VastaaPoistaMahtaako Nick Cartereita vielä ilmestyä USA:ssa... Wikipedian mukaan viimeiset osat Killmasterit ovat ilmestyneet viime vuosikymmenen lopulla.
Ei ilmesty enää. Loppuivat 90-luvun alkupuoliskolla ja sarjassa oli käsittääkseni enää vain yksi kirjoittaja, Jack Canon (joka kyllä kuulostaa salanimeltä). Sen sijaan Mack Bolaneita ilmestyy vielä, vaikka Don Pendleton on kuollut. Aika vähiin ovat käyneet nämä men's adventure -sarjat.
VastaaPoistaKansista: Ilves-sarjassahan oli tosi paljon alkuperäisiä jenkkikansia (tosin "väärissä" kirjoissa) ja joitain ruotsalaisen Bertil Heglandin kansia. Itse melkein muistelen tosin 70-luvun 87. piiri -kirjoja lämmöllä ja olen keräillyt niitä viime aikoina. Muistan kyllä irtokäden, joka 15-vuotiaana vei vähän makua McBainin lukemisesta. Mutta joo, Kai on oikeassa, todella mälsiä ovat nykyajan photoshop-kannet, joissa vielä usein kierrätetään samoja kuvia. Ainakin The Rap Sheet -blogissa on monia esimerkkejä siitä, miten ad:t repivät samoja kuvatoimistojen kuvia kolmeen, neljään, viiteen eri kansikuvaan! Onko tästä Suomessa esimerkkejä?
"In the nick of time": Thrilling Detectiven kaverit ovat yleensä asiallisia ja perusteellisia ja varmasti tuolle on perusteet.
Kansista edelleen: Katselen tässä kolmea tänä kesänä ilmestynyttä jännäriä. Tapani Baggen Kasvot betonissa -kirjan kansi on suorastaan luotaan työntävä sekasotku.
VastaaPoistaMarkku Ropposen Kuhala ja kuoleman hipaisu -kannessa olisi ideaa, jos kuvasta saisi selvää. Tosin idea aukeaa vasta, kun on lukenut kirjan.
Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella -kirjan kansi on hieno ja tyylikäs. Mutta se onkin sama kuin ruotsalaisessa alkuperäisessä. Olisivatpa päätyneet tähän ratkaisuun joka ekassakin Larsson-suomennoksessa.
Tapanin kirjassa jutut ovat kuitenkin rautaa. Kansi ei tosiaan ole kovin hyvä. Olisi jo aika, että Suomessa joku palauttaisi kuvitettujen kansien voiman, niin kuin jenkeissä tekee esim. Hard Case Crime. Ellery Queen's Mystery Magazinessa on viime aikoina käytetty paljon vanhoja pulp-lehtien kansia ja lehdet varmasti erottuvat lehtiständeistä.
VastaaPoista