Ed McBain: Käsi (Tammi 1972)
Ed McBainin poliisiromaanin Käsi kansitaide on lajityyppinsä "klassikko". Onko tämän kannen tarkoitus saada potentiaalinen lukija peräti ostamaan tämä kirja?
Kansilehdelle on kuulakärkikynällä kirjoitettu: "Isille jouluna -72 , Maija."
Tekstit
Hyllystä löytyy tuo kirja, kuten kymmenet muut McBainit, suomeksi ja englanniksi. Aikamoisia kansia, totta.
VastaaPoistaOli miten oli, kassi ainakin on hieno. Ostaisin sen koska tahansa kirpparilta. Todellisille McBain-faneille voisi myydä sellaisia replica-laukkuja, joissa on käsi mukana.
VastaaPoistaMuistan kyllä, että 14-15-vuotiaana tämä kansi sai minut jättämään McBainin lukemiset moneksi vuodeksi. En ole oikein kunnolla vieläkään saanut luottamustani takaisin.
Tämä kansi näyttää jääneen ainakin mieleen monille... McBainia julkaistiin jossain kioskisarjassa lyhenneltynä, mutta hienoilla kansilla.
VastaaPoistaNäistähän oli puhetta jo aiemmin syksyllä, että tosi karmeita kansia.
VastaaPoistaEd McBainiahan julkaistiin Ilves-sarjassa aivan tuoreeltaan. Kannet olivat hienoja, suomennokset hirveitä ja tarinat ehkä lyhennettyjä.
Tuo oheinen kirja on Tammen 1970-luvulla julkaisemasta sarjasta. Kansia lukuunottamatta se on ainoa kerta kun 80. piiriä on Suomessa julkaistu ansaitsemallaan tavalla. Yhtenä suomentajana oli Kalevi Nyytäjä.
1980-luvulla osin samat kirjat julkaisi Harlekiini-kirjojen kustantaja ja viimeksi Ed McBainia ilmestyi Book Studion sarjassa.
McBainin ura on melko ainutlaatuinen. Hän kirjoitti samaa sarjaa 1956 - 2005. Taso laski kyllä hirveästi vuosikymmenten myötä, ja se häiritsi, etteivät henkilöt vanhenneet oikeastaan ollenkaan.
Tuosta syksyisestä keskustelusta innostuneena hamusinkin juuri tämän kannen käsiini. Ja se kioskisarja oli tosiaankin tuo Ilves! Kiitos, Kai.
VastaaPoistaKai, tuo on ihan totta, McBain on myös yksi niistä kirjailijoista, joita Suomessa kustantajat ovat oudosti hylkineet ja heitelleet. Tammen jälkeen tulivat Harlekiinit (joista kai osa oli myös lyhennettyjä) ja sitten Book Studion kirjat, jotka eivät aina myöskään olleet kovin ammattitaitoisesti tehtyjä. Nythän hän on Suomessa aika lailla unohdettu. Joitain Evan Hunter -nimellä kirjoitettuja trillereitä tuli 90-luvulla isommilta kustantajilta.
VastaaPoistaOlisi ihan hauska kuulla eksperttiä puhetta siitä, miksi amerikkalaista kovaksikeitettyä dekkaria on Suomessa julkaistu niin vähän. Tekivätkö kioskisarjat siitä jotenkin tyhmän tuntuista vai onko kustantamoissa vain sellaista porukkaa pomoina, jotka eivät ymmärrä alaa? (Joku sanoi aika tylysti: "Siellä on pelkkiä naisia hommissa." Käsitin, että kyse oli Michael Connellysta, jota ei olisi ruvettu julkaisemaan, ellei joku mies olisi vähän aikaa ollut kustantamossa töissä ja napannut Connellyn Suomeen.) Monet suomalaiset kirjailijat kyllä tarpovat lajityypissä, mutta tekevät siitä vitsiä, kuten joku Reijo Mäki. Ed McBain on vain yksi osoitus siitä, miten lajityyppi taipuisi vaikka mihin.
Vai eikö se oikeasti vain myy tarpeeksi? Että "vika" olisikin lukijoissa? Kirjojen kansikuvat ovat kyllä myös yksi ihan mahdollinen syy...
McBainista vielä: suomeksihan on Ilves-sarjassa tullut myös hänen absoluuttinen esikoisteoksensa, joka jenkeissä on satumaisen harvinainen, mutta Suomessa "Painajainen" on parin euron kirja.
Olisiko niin, että kovaksi keitetyt ilmestyivät aikana, jolloin dekkareita ei arvostettu ja ne joutuivat automaattisesti kioski-kategoriaan? Ja toisaalta kioskikirjoille oli runsaasti kysyntää ennen kuin video vei lukijakunnan.
VastaaPoistaMillainen kirja tuo Painajainen on?
Isäni harrasti McBainia, joten Ilves-sarja ja nuo Tammen julkaisut tulivat tutuiksi. Karuja kansia oli muitakin, jossain oli naisen alusvaatteista tehty varhaisteiniä puistattava installaatio.
VastaaPoistaItsellä on hyllyssä vain muutama Book Studion laitos, mutta lähes kaikki 87. piirin jupakat olen lukenut. Taso on heitellyt, mutta loppupäässäkin on ollut valoisampia hetkiä. Eniten kiusasivat yliluonnolliset vaiheet, kuten Ghosts.
Minnekähän katosi Joseph Wambaugh, joka sovelsi ideaa saman piirin poliisien yhteiselämästä? Uudet sadanpäämiehet oli 60-luvulta, mutta sen jälkeen teki kiehtovia tunnelmakuvia, joissa poliisien rentoutuminen kuvattiin aika roisiin tyyliin. Muutamasta tehtiin elokuvakin.
Tosiaan Wambaugh. Uudet sadanpäämiehet ja Kuoripojat olivat 87. piiri -henkisiä, mutta paljon rankempia kirjoja. Eivät kai käyneet kaupaksi, koska lisää suomennoksia ei ole saatu, vaikka uusia kirjoja on ilmestynyt tasaiseen tahtiin, uusin viime vuonna.
VastaaPoistaMutta onhan kovaksikeitetyissä kuitenkin paljon klassikoita, joita ei ole juuri julkaistu kioskikamana, kuten Chandler ja Hammett - mutta he ovatkin klassikoita, joista sopii olla kiinnostunut, vaikka lajin aluskasvillisuus Mike Shayneineen ja muineen ei nappaisi. Kioskikama saattoi kyllä osaltaan turmella lajityypin. Tämä on vaikea vyyhti, jota itse asiassa yritän jossain vaiheessa purkaa pidemmässä artikkelissa.
VastaaPoista"Painajainen" on kertomus narkomaanimuusikosta, joka ajautuu vaikeuksiin yrittäessään saada seuraavaa fiksiä. Kirjan lukemisesta on aika kauan ja suomennos on todennäköisesti huono ja lyhennelty, mutta jotain kiinnostavaa siinä oli, ja samalla jotain epämääräistä.
Mike Shayne oli taidekirjallisuutta verrattuna Mike Hammeriin... Spillane taisi "tuhria" kovaksikeitetyn dekkarin pahemman kerran.
VastaaPoistaRichard S. Pratherin Shell Scott -kirjat olivat omia suosikkejani kioskidekkareista.
Jenkeissä monet ovat kovin kärkkäitä huomauttamaan, että Spillane on tehnyt sen, mihin edes Chandler ei pystynyt: olemaan koko ajan lukijoiden saatavilla. Hänen suosituimmat kirjansa ovat koko ajan olleet "in print", kun taas Chandlerilla, Hammettilla ja Ross Macdonaldilla on kaikilla ollut kuivat jaksonsa. Go figure.
VastaaPoista