Runebergin koti, Kirkkokatu, Porvoo

Koska nyt on runebergintorttujen aika, laitetaanpa näytille vanha, (vähän liiankin) kauniisti käsinväritetty postikortti kansallisrunoilijamme kotitalosta. Talo rakennettiin 1844 - 1845.

Kts. runeberg.net

Batman-hedelmäjuoma (1966)

Seuraa sankaria! Juo aito Batman-hedelmäjuoma! POW! Ei oo Lahden voittanutta.

Tässäpä juoma (lähde Nakke 48/1966 takakansi) janoisille (super)sankareille.

Satu Waltari, Haikeat leikit

Teit isän astumaan... Satu Waltarin kirjat sisältävät ihastuttavaa, jo ehkä hitusen vanhanaikaiselta tuntuvaa kuvailevaa kaunokirjallisuutta.

Haikeiden leikkien (Porvoo 1957, WSOY) takakansiteksti:

»Kahvila Mabillonin» ja »Sadepilven» Satu Waltari, Pariisin-kävijä ja kosmopoliitti, on uudessa teoksessaan siirtynyt kokonaan kotoisille maisemille, palannut lapsuutensa huolettomiin kesäisiin leikkeihin, jotka ovat vielä säilyneet hänen muistissaan yksityiskohtaisen tarkkapiirteisinä mutta joille aika on jo silti ehtinyt antaa haikean kultauksensa.

Tämän kesäisen tarinan päähenkilö, kaksitoistavuotias Vilja, esitellään lukijalle neljäsluokkalaisena viimeisen koulupäivän viimeisillä minuuteilla. Sitten seuraa lapsen malttamattomuudella odotettu lähtö maalle, Huvilalle, joka sijaitsee suvun
perintömetsien keskellä ja sukulaisten hallussa olevan Vanhankartanon välittömässä naapuruudessa. Huvilalla on isä, joka tulee sairaaksi ukkosesta, ja tarmokkaasti ja hellästi kaikesta huolehtiva äiti; Vanhassakartanossa on ennen muuta kolmentbista ikäinen Marja, Viljan paras leikkitoveri. Sitten on eri-ikäisiä setiä ja tätejä - varsinkin harmaapäisiä vanhoja tätejä - ja heidän lapsiaan sekä sikoja, vanha maitohevonen, kaniineja ja rottia. Kesäinen maailma tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia, loputtomasti hauskoja yllätyksiä ja myös tilaisuuden tehdä lapsen terävin silmin huomioita aikuisten maailmasta. Mutta kesä kuluu nopeasti, tulee syksy, kaniinit teurastetaan riippumaan jaloistaan, ja on palattava kaupunkiin.

Tässä lämpimässä ja sydämellisessä lapsuuden kesän kuvauksessa on väriä ja elämää. Ja ennen kaikkea siinä on huumoria, jota hienoinen haikeus vain syventää.

Kyllä olivat takakansitekstitkin toista tasoa ennen vanhaan.

Valtari ja Havin partavaahdoke

Nuori kirjailija Mika Valtari ei arkaillut esiintyä vuonna 1934 mainoksessa, ja hauskasti hän mainitsee myös tyttärensä, silloin vasta kaksivuotiaan Satu Valtarin.

"Ajan itse partani. Perherauhan säilyttämiseksi teen sen mahdollisimman usein. Se ei ole hauskaa. Hyvä parranajotahna helpottaa työtä. Kaksi vuotta sitten ostin ulkomaisen merkin sijaan putken Havin parranajotahnaa. Sen jälkeen en ole kaivannut muita merkkejä. Kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, että se pysyy tuoreena, jos käytön jälkeen muistaa kiertää tulpan kiinni eikä astu putken päälle. Kaksivuotias tyttäreni vakuuttaa sen myös maistuvan hyvältä. Sitä en ole kokeillut."

Missähän vaiheessa Valtari muuttui Waltariksi?